Kuvia 20.4.2011

 

Kypsymistä

Assun oikea syntymäpäivä oli edellisviikon tiistaina, hän on nyt 10-vuotias. Ikä tuo tiettyä varmuutta, tai ainakin pitäisi. Niin varmaan on tuonutkin, ainakin Assu on nykyään varsin rauhallinen, yleensä. Viime aikoina Assulla on ollut paljon lomaa, mikä on näkynyt enemmän tai vähemmän käytöksessäkin. Siis Assuseni on rauhallisempi ratsastaa mutta karsinassa välillä hermostuneempi.

Olen ollut tosi laiska blogin kirjoittaja viime aikoina. Se johtuu siitä, että tässä keväällä yleensä työt haittaavat eniten harrastustoimintaa - ei ole paljon ylimääräistä energiaa kirjoitteluun. Eikä ole ollut oikein muuhunkaan, tunnelma on ollut vähän latistunut jostain syystä. Olen suosiolla antanut itseni laiskotella, ja käynyt tallilla vain huolehtimassa Assulle ruoat ja harjailemassa välillä. Ratsastanut olen vain pari kertaa viikossa. Assu on vähän pyöristynyt, satulavyöstä ainakin yhden reiänvälin verran. Saisi vielä vähän lisääkin pyöristyä. Mutta vähän pitäisi treenatakin, jotta pyöreyttä tulisi myös lihaksiin.

Tässä välissä on Assun kanssa yritetty harjoitella vähän maasta käsittelyn perusteita. Assu on nopea oppimaan, mutta kun se on niin käsittämättömän herkkä kaikille ulkopuolisille ärsykkeille, se usein unohtaa antaa minulle tilaa, jos se vaikka säikähtää jotain. Viimeksi eilen sain pöljän ponin niskaani, kun tultiin ulos tallin ovesta. Oikeaoppisesti minä edellä, Assu perässä. Mutta eräs toinen yksärinomistaja harjaili siinä oven vieressä puomilla heppansa loimesta karvoja ja siitä kuului "raahraahraah"-ääntä, jota Assu säikähti ja loikkasi suoraan niskaani. Tällä kertaa en jättänyt varpaitani alle eikä Assukaan pyrkinyt pitemmälle karkuun, mutta yksi säikähtänyt arabi, n. 450kg, täräyttää mukavasti, kun se juoksee lapaluitten väliin varottamatta.

On myös ratsasteltu ulkokentillä jonkin verran, kun ne nyt vihdoin ovat kuivuneet. Tai me kyllä aloitimme jo märällä kelillä varovasti käynnissä, mutta nyt on yritetty mennä siellä vähän enemmänkin. Kerran olemme myös käyneet maastossa kaksin lumien sulamisaikaan, kun lätäköt ja purot olivat suurimmillaan. On se humma kumma eläin, kun ensin koko talvi puhistaan siirtotallikopille maneesin nurkalla mutta kun koppi on viety pois siitä puhisuttamasta, se onkin aivan kauheaa. Tilalla on musta aukko, joka varmasti nielaisee koko ratsukon. Onneksi Tuuli ehti kävelemään malliksi polun alkuun, niin pääsimme Assun kanssa luottavaisin mielin matkaan.

Tai no. Luottamus oli kyllä koetuksella, kun lätäköitä oli niin paljon ja välillä kavio löpsähti loskasta veteen. Kahluukohdat Assu vältti leikkimällä nuorallatanssijaa, kun aivan polun reunassa oli noin 5 cm leveä kuiva kaistale, johon Assu huolellisesti sijoitti askeleensa, molempiin suuntiin mentäessä. On hän niin hieno. Seuraava hämmästys ja kummastus tuli hiukan ennen laidunta, kun lumen sulamisvedet valuivat ojaan, joka alittaa hevosuran siltarummun kautta. Rummusta kuului "bulbulbulbulbul"-pulputusta ja vesi kimmelsi ääriään myöten täydessä ojassa. Heti ojan jälkeen metsän puolella valui leveitä kirkkaita puroja joka suuntaan ja niistä kuului tietysti enemmän tai vähemmän lorinaa. Itse asiassa maa näytti tosi hienolta auringonpaisteessa. Assu oli niin arabia kuin vaan voi olla, kaula ylväästi kaarella, silmät ja sieraimet suurina, puhisten ja päristellen, nuuhkien, korvat hörössä, häntä pystyssä. Ei se ehkä pelännyt, koska se ei oikeastaan ollenkaan epäröinyt, mutta se oli vaan niin dramaattista. Tehtiin lyhyt lenkki käynnissä. Tai no. Takaisin tultiin jotain passagea enimmäkseen, mutta retki oli ihan hauskaa vaihtelua maneesissa töpsöttelyyn.

Maastolenkin jälkeen olenkin ratsastellut vain ulkokentillä sen vähän, mitä olen viime viikkoina ratsastanut. Yhteensä neljä tai viisi kertaa vain. Kerran menin ex tempore Titan alkeisjatko-tunnille mukaan, kun tunti oli yläkentällä ja iso kenttä oli vielä aivan litimärkä. Enkä halunnut mennä maneesiin. Se olikin aivan loistava idea, sillä jouduin kunnon "rääkkiin". Tunnista mentiin vähintään puolet kevyessä istunnassa. No niin, olenko harrastanut semmoista viimeisen vuoden aikana, enpä juuri ole. Niin että pohkeet ja vatsalihakset kunnolla kramppiin. Assu onneksi suhtautui melko ymmärtäväisesti ja tunti meni oikein kivasti. Tykkäsin tosi paljon. Hauskinta oli se, että vaikka alkeisjatko ei ehkä olisi se tunti, mihin jatkossa haluaisin osallistua, niin tuohon yläkentällä totutteluun se oli juuri sopiva. Laukkakin sujui, vaikka olin vähän epäuskoinen laukannostosta kevyessä istunnassa ja ulkokäsi kiinni harjassa. Assu onnistui loikkaamaan merkkitötteröiden yli, kun en saanut laukkaympyrällä ensin ulkopohjetta läpi millään, mutta parin harjoituskerran jälkeen Assu toimi aivan mainiosti. Kivaa alkeisjatko-tunnissa oli myös se, että sain laukata yksin, keskiympyrällä, kun muut kävelivät tai ravasivat uralla. Assun ei tarvinnut stressata muiden menosta ja sain keskittyä laukannostoon rauhassa, kun Assu ei ollut vielä ymmärtänyt, että kohta laukataan.

Ison kentän kuivahdettua olen ollut siellä Assun kanssa pari kertaa. Ensimmäisellä kerralla joku mies säikäytti Assun poimiessaan siitä meluvallin päältä leskenlehtiä. En nähnyt koko ukkoa ensin ollenkaan ja ihmettelin, miksi Assu yhtäkkiä ryntäsi takalaidalta porttia kohti. Olimme juuri nostaneet laukan, joten säikähdys tuli mahdollisimman huonoon kohtaan. Mutta hetken kuluttua minäkin kuulin rapinaa ja tajusin, mistä se tulee. Assu käyntiin ja melkein pitkin ohjin kohtaamaan pahaa petoa aidan viereen. Tervehdin miestä, joka säikähti(!) mutta vastasi tervehdykseen. Vaihdoin muutaman sanan ja silittelin Assua, joka tuntui kutistuvan välittömästi korskeasta sotaratsusta peruspolleksi, kun tajusi, että ihminenhän se vaan olikin. Mies sanoi poimivansa kukkia äidilleen. Varmaan aika iäkäs äiti, kun mieskin oli varmasti jo yli kuudenkymmenen. Mutta ei hän ollut ollenkaan tullut ajatelleeksi, että hevoset säikkyvät puskissa kyykistelevää tummaa hahmoa. Varsinkin assumaiset hevoset. Kokemus oli silti Assulle ihan hyvä, kun pääsin jututtamaan miestä ja Assu näki, ettei se ollutkaan mitään sen kummallisempaa. Miehen poistuttua nostin laukan vielä uudestaan ja kun se meni rauhallisesti, lopetin siihen.

Seuraavana päivänä kävimme tekemässä vähän kiemuroita ravissa. Oli vähän kiire aikataulu ja Assu oli vielä piehtaroinut tarhassa niin, että jouduin putsaamaan sen perusteellisesti. Jäi ratsastus vähän lyhyeksi. Mutta onneksi Assu oli rauhallisella tuulella, eikä paikalla ollut tällä kertaa mitään häiriköitä. Paitsi ratsastuksen jälkeen, kun olin jo tullut alas selästä ja juttelin Kirsin kanssa tallipihalla, Assun seisoskellessa vieressä edelleen, lähti joku dorka valkoisella bemarilla tai audilla parkkipaikalta niin, että ei näyttänyt tien leveys riittävän. Soraa lensi joka suuntaan ja renkaat ulvoi. Varmaan joku nuori jätkä hakemassa tyttöystäväänsä ratsastustunnilta. Mutta ei paljon aivosoluja tainnut päässä liikkua, kun lähti tallin parkkipaikalta siihen tyyliin. Onneksi ei ollut kovin säikkyjä hevosia tunnilla sillä kertaa, eikä Assukaan säikähtänyt silmän muljautuksia enempää.

Tänään oli Meeri Simulan Hevosen käsittely I -kurssi. Se oli aivan mahtavaa. Jatkoa odotellessa. Luulin, ettei Assu kelpaisi kurssihepaksi, kun tarkoitus oli harjoitella ns. varmojen osaajien kanssa ensimmäisellä kerralla. Mutta aamulla sain kuulla, että meillä Jessin kanssa on sittenkin Assu jo nyt. Harjoittelimme siis pareittain.

Assuhan osasi alkeet jo aika hyvin (kun olemme harjoitelleet niitä etukäteen!). Tosin alussa se oli vähän hermostunut ja yritti siksi ensimmäisissä pysähtymistesteissä jatkuvasti ohittaa minut ja Jessin. Tärkein juttu minulle oli se, että Assu ei hermostunut narun heiluttamisesta tai käsien nostosta, vaan reagoi niihin ihan oikein. Jessi on tottunut käsittelemään Monte-poniaan, joka vaatii vähän roisimpia otteita kuin Assu, ja minua vähän jännitti, miten Assu suhtautuu Jessiin. Mutta hienostihan se meni. Jessi on niin rauhallinen ja määrätietoinen, että Assu ei stressannut yhtään.

Vaikein tehtävä meille oli taivutus, kun Assu pyrki alussa vaan väistämään köyttä, jos se koski vähänkin kylkeä. Ja köysi olisi pitänyt nostaa niin, että se osuisi satulan kohdalle. Meeri sanoi, että hevonen oppii kahdeksalla toistolla uuden asian. Huvikseni laskin, että köysi piti nostaa Assun kylkeen tasan kahdeksan kertaa ennen kuin Assu ymmärsi, että siitä huolimatta ei tarvitse liikahtaa yhtään. Sen jälkeen yritimme taivutella. Assu ei ihan ymmärtänyt, mitä pyysimme, mutta taipui kyllä vähän omalla tyylillään. Lisää taivutusharjoituksia siis.

Takajalkojen väistättäminen oli myös aluksi vähän jännää. Assua selvästi huolestutti, että aion lyödä sitä köydellä, kun nostin köydenperää ylös. Assun takajalat kyllä väistivät ja menivät ristiinkin, mutta aluksi melkein juosten. Toiseen suuntaan Assu ei ollut yhtä ketterä ja siinä vaiheessa se oli myös jo ymmärtänyt, ettei köysi tee mitään, vaikka se melkein koskettaa kankkua. Jessin väistättäessä Assu meni jo kuin olisi aina osannut homman.

Assun huolestuminen alussa saattoi johtua siitä, että kun Meeri näytti Desin kanssa, miten väistättäminen tehdään, lähdin taluttamaan Assua eteenpäin, jotta näkisimme paremmin mallisuorituksen. Assu jotenkin pompahti kesken matkan ja sai löysänä roikkuneen narun yli etujalkansa. Samalla sekunnilla Assu yritti ilmeisesti paeta jalkaan tarttunutta narua taaksepäin ja kun en nähnyt taakseni, en tajunnut antaa löysää riittävän nopeasti. Assu säikähti kiristyvää narua niin, että pomppasi pystyyn ja taakse, jolloin naru kiristyi etujalan taakse vielä enemmän. Tässä kohtaa päätin päästää irti. Assulle kävi kerran aiemmin tarhaan viedessäni samalla tavalla ja silloin se otti vain pari raviaskelta irti päästyään ja pysähtyi. Nyt oli vähän jännittävämpi tilanne, joten Assu laukkasi vähän pidemmälle, mutta pysähtyi kuitenkin melko pian. Eikä onneksi edes tallannut naruaan. Tosin Assu melkein lähti pakoon, kun Anssi aidan toiselta puolelta loikkasi ottamaan Assua kiinni. Assu vähän pelkää miehiä ja aidan välistä ilmaantuva mies oli vähän liikaa. Assu hetken aikaa steppasi, mutta rauhoittui kuitenkin nopeasti, kun teimme väistätystehtävää ja Assu joutui keskittymään siinä uudestaan.

Viimeisenä tehtävänä oli ympyrälle lähettäminen ja pysäyttäminen, se, mitä eniten olin jännittänyt. Meeri sai sen näyttämään niin yksinkertaiselta, että päätin kokeilla, vaikka etukäteen vähän arastelinkin. Tarkoitus ei ollut juoksuttaa, vaan saada Assu lähtemään ympyrälle ja kävelemään eteenpäin. Nyt tajusin ensimmäistä kertaa, missä kohtaa minun kuuluu itse olla ja mitä olen tehnyt väärin. Olennaisin pointti oli se, että minun pitää itse kävellä aktiivisesti eteenpäin. En saa ottaa sivuaskelia enkä peruuttaa. Assu pysähtyi heti, jos tein väärin. Muutaman kierroksen jälkeen minua alkoi pyörryttää ja annoin Jessin kokeilla. Assu oli yhtä kiltti Jessillekin eikä hermostunut edes Ozzy-ponin poukkoillessa Kaisan narun päässä villinä pitkin kenttää. Jessin jälkeen kokeilin vielä itse uudestaan. Käynnissä Assu tuntui hiipparoivan koko ajan lähemmäs ja kutistavan ympyrää. Kun yritin hoputtaa sitä kauemmas, se lähti ravaamaan mutta ihan rauhallisesti. Pysäyttäminenkin onnistui juuri niin kuin Meeri neuvoi, eli väistättämällä takapäätä ristiin.

Meeri neuvoi myöhemmin, että ympyrän suurentaminen onnistuu "aaltoja" lähettämällä, eli Assu lähti suurentamisen sijaan raviin, koska heilutin narun väärää päätä. Pitää kokeilla sitä pian uudestaan, pitää hankkia itsellekin tuommoinen nelimetrinen köysi. Myöhemmällä käsittelykurssilla opitaan hevosen suunnan muuttaminen peruutuksen kautta. En edes halunnut kokeilla, olisiko Assu lähtenyt ympyrälle toiseen suuntaan, olin niin tyytyväinen siihen, että se ymmärsi ihan selvästi, mitä halusin sen tekevän, eikä yrittänyt paeta vaan oli todella rauhallinen.

Ehkä Assuseni alkaa vihdoin aikuistua. Ikä tuo kypsyyttä ja kokemukset karttuvat. Meillä molemmilla.

Tässä vielä pari videota Assun maaliskuisesta irtojuoksutuskokeilusta. Näkyy hyvin, että ainakin minä olin ihan pihalla.