Omaa aikaa Assumussukan kanssa

Tänään meinasi olla ratsastajalla herne nenässä jo tallille tullessa, kun puoli seitsemän pintaan oli pollella heinät edessä. Tyypilliseen tapaani kommentoin kaikille vastaantulijoille, että mikä nyt on, ei näin aikaisin kuulu heiniä jakaa, kun toiset tulee töistä ja asioilta, kyllä pitää voida vielä seitsemäksi tulla ratsastamaan... jne. Täältähän muuten tulee kunnon nipunapua, kun ottaa päähän. En tiedä, miksi tänään oli iltatalli niin aikaisessa, mutta päätin heinistä huolimatta mennä kevyesti ratsastamaan edes puoleksi tunniksi, vaikka päässä kihisi. Assukin jotain steppaili karsinassa, kun olin laittamassa satulaa ja ilmeisesti olin kerrankin riittävän vakuuttava komentamaan sitä, se nimittäin uskoi yhdestä sanasta ja harkitusta tökkäisystä ryntäille. Siinä samalla oivalsin, että omaa asennetta pitää heti vaihtaa, tai poni on kohta ihan tööttööt. Onneksi Assulla on varmaan jokin ekstra-aisti ja tuntosarvet sille, että minua harmittaa jokin. Se nimittäin oli maailman kiltein ja suloisin, kun vihdoin päästiin karsinasta liikkeelle.

Maneesissa oli aluksi Noora Quintoa juoksuttamassa, joten kävelin vaan pitkään löysin ohjin. Kun oripoika poistui, kokosin ohjat ja aloin hakea taas muotoa Inan ohjeet mielessä. Ei tarvinnut montaa kierrosta kävellä ohjat tuntumalla ja ulko-ohja passiivisena, kun Assu myötäsi edestä. Ravissa piti odotella vähän pitempään, koska Assua vähän aluksi hermostutti. Mutta aika pian se muisti, miten saa kehuja. Ravailin ympyröitä molempiin suuntiin ja mietiskelin niitä näitä omia asioitani. Ja kehuin Assua samalla, kun se oli niin helppo ja lutunen. Välillä otin käyntiin ja yritin harjoitella ja harjoituttaa Assulla pohkeenväistöä, varsinkin oikealle, koska vasen pohje ei tunnu menevän kunnolla läpi. Tai Assu kyllä reagoi siihen, mutta ei toivotulla tavalla, vaan vääntää itsensä ihme mutkalle, asettuu väärään suuntaan ja takapää jää jälkeen väistössä paljon. Omakin motoriikka toimii huonosti oikealle väistättäessäni, en saa pidäte-pohje -yhdistelmää jostain syystä onnistumaan, vaan pidätän ja painan pohkeella yhtä aikaa. Painoakaan en saa siirtymään oikealle kunnolla. Vasemmalle nuo avut tulevat automaattisesti oikein ja Assu vaan sipsuttaa nättejä ristiaskelia juuri oikeassa asennossa (Melkein itkettäisi, jos olisin itkijäihmisiä, kun peileissä näyttää niin hienolta!).

Kun väistöt sujuivat jokseenkin kunnolla, ravailin vielä vähän pienempiä ympyröitä molempiin suuntiin ja vaadin vähän enemmän taipumista, varsinkin vasemmalle. Heppa taipuu kropastaan ja kaulan alaosasta, mutta niskasta ei yhtään. Oikealle ei tarvitse edes pyytää taipumaan, riittää, että ajattelee loivaa kaarretta oikealle, niin Assu asettuu oikein. Vasemmalle joutuu koko ajan nykimään vähän, että turpa kääntyy ja niska ei silti välttämättä taivu kuin muutaman askeleen ajaksi kerrallaan. Ehkä se siitä pikkuhiljaa vetreytyy.

Taivuttelun jälkeen ravasin hetken pitkin ohjin ja hetken kävelin - ja kappas kevyt verryttelyni oli kestänyt reilusti yli tunnin. Olin niin keskittynyt ja onnellinen pienistä edistysaskelista, etten huomannut ollenkaan ajan kulumista! Aivan mahtavaa omaa aikaa ja luksusta olla hepan kanssa ihan kaksistaan ja saada koko maneesi käyttöön! Olipa hyvä tuuri kerrankin, että tunnit oli jo seitsemältä ohi ja sain treenata Assun kanssa ilman mitään häiriötekijöitä. Poni keskittyi tehtäviin niin hyvin, että melkein kuulin rattaiden surinan korvien välistä. Ja ehkä pieniä älyn välähdyksiä näkyi myös hetkittäin! Assu vaikutti tyytyväiseltä ja innokkaalta oppimaan, mitä siltä milloinkin yritin pyytää. Tällaisia iltoja tarvitsemme molemmat. Huomenna jatketaan samoilla jutuilla, mutta häiriötekijöiden kanssa. Siinä punnitaan, menikö tänään oppi perille (ja kummalle meistä)! Ainakin sain taas vahvistuksen sille, mitä yleensä hoen muille, eli pikku asioista ei kannata hermostua (kuten heinistä karsinassa ennen ratsastusta), positiivisella asenteella käännetään ne aina voitoksi... ja saadaan esimerkiksi koko maneesi omaan käyttöön =)

Pallomasu ilman humppatukkaa

Klipsis, sano sakset. Kyllä musta ihan parturi tulis tänä ekan kerran perusteella, vai mitä? Ainakaan en lyhentäny liikaa...

"Ai siin onki vaa harjoi, missäs ne kaurat..?"

"Nuuh nuuh"

 Parturoitu pallomasu

Assunen ei vaan halunnu esitellä uutta tukkaansa, vaikka parturoinnista selvästi nauttikin.

Kesypossu

Viime viikko meni jotenkin nopsaan Assun kanssa. Polle oli tavallista rauhallisempi koko viikon. Kallen valmennus viime viikon lauantaina meni aika kivasti siihen asti kunnes laukattiin. Siinä Assu vähän keräsi liikaa lämpöä ja vauhtia, mutta kaikki kiemurat ja hidastukset ennen sitä menivät ihan mukavan rauhallisesti ja rennossa muodossa.

Sunnuntaina 31.10.2010 kävin laukkaamassa tulevan kuukauden edestä niin paljon, että ponikin vallan väsyi. Mutta löydettiin lopulta kohtalaisen rauhallinen laukka molempiin suuntiin. Maanantaina oli Annikan vuoro, tiistai taisi olla Assulla lepoa vai kävikö Annika silloin verkkailemassa ilman satulaa, en muista enää, ja keskiviikkona Annika oli tunnilla ja Assu oli kuulemma mennyt oikein hienosti. Torstaina menin vain käyntiä ja ravia ja yritin noudattaa Inan ohjeita. Assu menikin oikein kivasti. Ina tuli laukkaamaan sen kanssa mun puolesta, vaihdeltiin heppoja siinä useampaan kertaan, kun Ina laukkasi ensin Lumella, sitten Bellalla ja lopuksi vielä Assulla, ja me vaihdoimme Aksun kanssa tarvittaessa aina hepan selästä toiseen. Assu meni laukankin melko rauhallisesti ja lopuksi selvästi antoi periksi, varsinkin vasemmassa kierroksessa.

Perjantaina ratsastin pitkään mutta menin vain käyntiä ja ravia. Hain lähinnä sitä rentoa muotoa. Assu meni ehkä vähän liiankin alas, mutta arvelin, että se oli pelkästään positiivista verrattuna siihen, että mennään turpa taivaassa. Kun muoto alkoi tuntua pysyvältä, häiritsin Assun keskittymistä pyytämällä sitä väistämään keskihalkaisijalta uraa kohti. Oikeassa kierroksessa onnistui ihan hyvin, siis väistö vasemmalle meni hienoilla ristiaskelilla sekä käynnissä että ravissa, mutta vasemmassa kierroksessa oli vaikeuksia saada ulko-ohjaa tuntumalle eikä väistökään mennyt niin hyvin. Pari kertaa sain Assun ottamaan ristiaskelia, mutta tila loppui yleensä kesken puolikkaasta maneesista. Vasen kylki tuntui kovalta, eikä pohje mennyt läpi. Ja Assu asettui väärään suuntaan. Muuten poni oli ihan kiva. Laukan jätin nostamatta kokonaan.

Lauantaina menin maastoon. Tulin tallille jo yhden aikaan mutta siitä huolimatta muut maastoilijat olivat jo ratsastaneet, joten meni yksin. Mentiin reilun tunnin käyntimaastopätkä, johon kuului myös kiipeilyä. Mäet olivat kovin märkiä, joten menin vain "toista" puolikasta lenkkiä eri suuntiin sekä pujottelin mäntyjen välissä käynnissä. Assu tykkäsi kovasti ja meillä oli kivaa. Kävely polulla sen sijaan oli haasteellisempaa, kun prinsessan jalat kastuivat lätäköissä ja mudassa, yäk! Mieluummin Assu olisi kävellyt metsän puolella tai ravannut mutakohdista yli... Mutta siitä huolimatta, että oltiin liikkeellä yksin, Assu käveli koko viimeisen suoran tallille ohjat pitkinä. Maneesin kulmastakin päästiin ohi molempiin suuntiin, vaikka siihen on ilmestynyt kaikenlaisia pelottavia ja päristelyn arvoisia juttuja. Kirsi tuli ensin saattamaan meitä, mutta Assu suhtautuikin yllättävän fiksusti eikä edes peruutellut yhtään.

Haavaepisodin jälkeen Assu on ollut kaiken kaikkiaan paljon rauhallisempi. Ehkä sille jäi sittenkin jotain muistiin, ettei kannata kiukutella, saattaa sattua... Marraskuun alku on ollut varsinaista mutakurakeliä, joten Assu on joka päivä joutunut alistumaan jalkojen pesuun, omassa boksissa ja sienen kanssa tosin. Luin Kengättömien hevosten nettisivuilta, että arkoja hevosia yritetään turhaan pakottaa käsiteltäväksi käytävälle ja pesuboksiin, kun ne todennäköisesti antaisivat tehdä kaikki samat operaatiot rauhoittamatta omassa karsinassaan, ilman suurta stressiä. Assulle pätee ainakin selvästi tuo. Kehumalla ja palkitsemalla jokaisen jalan sai pestä ilman ongelmia. Jos Assu nosti jalan ilmaan, jatkoin pesua ja juttelua rauhallisesti. Kertaakaan Assu ei yrittänyt potkaista, se vaan yritti välttää märän sienen kosketusta, mutta antoi kuitenkin pestä jalat ihan kunnolla, kun toimin vaan rauhallisesti. Homma olisi varmaan nopeampi letkun tai suihkun kanssa pesuboksissa, mutta hepalle on paljon miellyttävämpää, kun ei tarvitse potkia ja väistellä vesisuihkua ja stressata pesukarsinaan joutumisesta.

Assu on niin herkkis muutenkin, sitä kutittaa jo pelkkä ajatus harjan kosketuksesta vatsanahassa. Oon itse vähän samanlainen, en tykkää jos kylkiini tai vatsaani kosketaan, koska se kutittaa. Jos olisin hevonen, reagoisin juuri samalla tavalla kuin Assu, luimistaisin, näykkäisisin, potkaisisin. Miksi sen pitäisi tottua siihen, että tökitään tai väkisin harjataan vatsan alta? Jos sen masussa on kuraa, sipaisen muutamalla ripeällä vedolla pehmeällä harjalla sieltä, teen jotain muuta välillä, ja taas vatsan alta vaikka toiselta puolelta, niin Assu ei ehdi ärsyyntyä pientä luimimista enempää. Jos jään "kouluttamaan" ja harjaamaan vatsaa luimistuksesta huolimatta, tulee varmasti vinkaisuja ja tömistelyjä tai hampaita kohti. Sama satuloinnissa, mahdollisimman vähän ärsytystä vatsan alueelle ja kylkiin, niin ei tarvitse väistellä hampaita. Ja paljon kehumista silloin, kun poni ei luimistele. Pitää vaan toimia rauhallisen määrätietoisesti, jos poni yrittää näykätä, ja nostaa vaikka käsi eteen tai työntää turpa pois. Yleensä se riittää. Joskus pitää äänellä tehostaa ja joskus tulee vähän kovemmin tönäistyksi, jos hampaat käyvät liian lähellä. Pakkaspäivinä kutina on pahimmillaan.