Pientä muodonmuutosta

Pari vertailukuvaa Assusta viime vuonna (2009) toukokuussa ja nyt tänä (2010) syksynä. On se ehkä vähän muuttunut sittenkin. Mutta yhtä pöhkö se edelleen on. Ja ihana.

Ylin kuva on Kirsin ja viimeinen kuva Petran ottama, ja ne pari siinä välissä itse ottamiani.

Juustohöylää

Aika päivittää taas Astorian kuulumisia. Assun kanssa aina tapahtuu. Pari viikkoa sitten oli tallin koulukisat, joissa Annika ja Assu kävivät korkkaamassa helpon C:n. Sanotaan vaikka niin, että seuraavissa koulukisoissa tavoitteena on tulos. Possu possuili itselleen hylkäyksen, mutta muuten meno oli ok.



Kisoja seuranneen viikon tiistai-iltana Nooran oli tarkoitus vähän kouluttaa Assua, mutta Assu ei halunnut opiskella. Sen sijaan Assu otti lyhyen ja kipakan matsin yläkentän portin kanssa, minkä seurauksena allekirjoittanut on reilun pari sataa euroa köyhempi. Portti vei nimittäin voiton kuorien Assun takajalasta pitkät suikaleet nahkaa ja karvaa irti. Eikä auttanut kuin kutsua päivystävä eläinlääkäri muutaman kymmenen kilometrin päästä tarkistamaan haavat. Onneksi ne olivat vain pintanaarmuja ja ovat nyt jo hyvin parantuneet. Jalka on vaan vähän tai enemmänkin rivon näköinen, kun se on haava-alueiden kohdalta klipattu ja muualla rehottaa paksu ja pörröinen talvikarva. Oikeastaan jalka näyttää siltä, että joku on yrittänyt veistää siitä tuoreeltaan meetwursti-kebabia. Tai yrittänyt klipata sitä juustohöylällä. Auts.

Kääre pois ja alta löytyi siististi parantunut rupi.

Portti vs. Astoria 1-0

Haavaepisodin jälkeen Assu lepäili pari päivää ja itse lähdin lepuuttamaan hermojani Helsinkiin, ensin shoppailemaan (rahatta) ja sitten Horse Show'hun sunnuntaiksi. Annika huolehti Possusen liikuttamisesta ja ruokinnasta. Helsingissä mietin pitkään, mitä ponin kanssa pitäisi tehdä. Ei se tuosta taida kesyyntyä, vaan vähän väliä sitä saa olla paikkaamassa milloin minkäkin itkupotkukiukkukohtauksen jäljiltä. Se on kallista. Todella. Ja ehdinkö tosiaan ratsia sillä vähintään viisi kertaa viikossa? Seuraavana pohdinnassa vakuutusasioitakin. Kohta pitäisi varmaan hampaatkin raspata jne. Kuluja, kuluja, kuluja. Omasta hyvinvoinnista olen jo veistänyt juustohöylällä yhä ohuempia siivuja. Ei ole varaa kampaajaan eikä hammaslääkäriin, lehtitilaukset olen jo perunut...

Horse Show'sta tuliaisina toinkin pari pientä kylttiä, toisen Assun oveen ja toisen omaan oveen:

Joskus sitä vaan herää Prinsessana...

Kylmää pohdintaa aiheuttaa myös oman selän kunto. Sain kuulla, että harjoitusravi ja laukka ovat tällä hetkellä pahasta ja niitä pitäisi välttää. Kuntoutusohjeitakin sain, pitäisi vaan jaksaa noudattaa niitä, ihan joka päivä. Mutta selässäni on kuitenkin kuluma, eikä se sieltä mihinkään häviä. Lihaskuntoa parantamalla sen voisi saada oireettomaksi. Kai.

Selkäni takia olen nyt ratsastellut vain kiemuroita kevyessä ravissa. Assu on ollut kivan rauhallinen koko viikon. Ei mitään mahdotonta kiukutteluakaan, vaikka tuossa olikin muutama pakkaspäivä. Tunnillakin oli mennyt kuulemma oikein hienosti Annikan kanssa. Toivottavasti sama jatkuisi vielä huomennakin, kun menen Kalle Nykäsen valmennustunnille. Uhmaan nyt fysioterapeutin ohjeita ja aion yrittää ratsastaa koko tunnin harjoitusraveineen ja laukkoineen. Sunnuntaista alkaen otan sitten rauhallisemmin ja annan selän levätä. Seuraaviin tallikisoihin, jotka ovat estekisat 21.11. sunnuntaina, saa osallistua Annika. Ehkä 40cm vielä, tavoitteena puhdas rata...

Viuh vauh räks poks pum, viri viri tööt tööt...

Otsikko kuvastaa Assua tänään. Huoh. Eilen meni silti oikein mukavasti isolla kentällä, vaikka juoksentelevat pikkutytöt vähän säikyttelikin. Olen parannellut krampannutta selkääni viikon verran ja välttänyt ratsastamista sen vuoksi. Keskiviikkona uskaltauduin Annen ja Lumen kanssa kevyesti maastoilemaan, tehtiin pieni lenkki ravissa ja lopuksi kiipeiltiin mäkiä kaikissa askellajeissa. Selkäni kesti ihan hyvin. Torstai jäi Assulle lepopäiväksi, mutta eilen perjantaina ratsastin isolla kentällä reilun tunnin verran. Enimmäkseen yritin työstää ravia ja saada Assua myötäämään ja taipumaan siinä. Hämärän tulosta huolimatta Assu oli oikein mukavalla tuulella ja jäi hyvä mieli, molemmille luultavasti.

Tai sitten ei. Assulla taisi jäädä jotain hampaankoloon, koska tänään hän näytti kaikki hulluuden merkkinsä. Oli tarkoitus ratsastaa maneesissa tunnin verran samoja juttuja kuin eilenkin. Samaan aikaan oli käynnissä Tarkkalan valmennus maneesin toisessa päässä, mutta ei se meitä häirinnyt, eikä mekään toivottavasti sitä. Assu suhtautui ihailtavan järkevästi suloiseen mustaan koiraan, joka vaelteli maneesissa ja loikoili missä milloinkin. Assulla riitti ymmärrystä myös kahdelle pikkuiselle mustalle otukselle katsomossa (kääpiöpinsereitä?) ja poukkoilevalle kuumahkolle valmennushepalle. Sekä myös sille, että kesken ravityöskentelyn katsomon kaiteelle ripustettu loimi ynnä muut vermeet valuivat alas hiekalle. Viimeksi mainittu aiheutti kyllä huomiota herättävää silmien pyörittelyä ja puhinaa sekä hännän huiskintaa ja viehkoa steppausta, kunnes loimimytty maassa oli nuuskittu ja vaarattomaksi todettu. Jatkoimme ravikiemuroita ja nostimme reippaan vasemman laukan, joka sujui ihan kivasti. Kävelimme pitkin ohjin ja kuuntelimme sivukorvalla valmennusta.

Päätin vielä lopuksi tehdä sen kisaohjelman, helpon C:1:n läpi pariin kertaan. Ensin tein pelkän raviosuuden ja päätin sen pysähdykseen ja peruutukseen, josta lähdin uudestaan raviin ja tein ohjelman uudestaan. Pienestä lämpenemisestä huolimatta päätin kokeilla myös laukkaa, mikä oli selvä virhe. Tässä kohtaa tapahtui se "Viuh vauh räks poks pum, viri viri tööt tööt...", ja juuri tuossa järjestyksessä. Laukka-avuista seurasi pari terävää hännänhuiskausta, kaksi suurta loikkaa ristilaukkaa, pukki, epämääräisiä laukka-askelia, uusi laukannostoyritys täysin lapasesta kohti kattoa ja sen jälkeen... no, tööt tööt. Aluksi otin sen kannan, että oikea laukkahan muuten tässä nyt nousee, vaikka seinälle kiivettäisiin. Laukka. Eiku se toinen. Laukka. Ei risti. Laukka. Eiku... Seuraavaksi melkein kiivettiinkin seinälle, kun pysäytin ponin katsomon laitaa päin. Assuhan jysäytti etukavionsa seinään ja kuinka ollakaan, säikähti aiheuttamaansa ääntä. Juu-u.

Siinä sitten väänsin ja väänsin vielä toiset kolme varttia, välillä käynnissä, välillä ravissa, mutta laukasta en vaan saanut järkevää, vaikka sekä poni että minä höyrysimme kilpaa hiestä märkinä. Lopulta pysäytin keskelle pitkää sivua turpa kiinni seinässä ja siinä sitten seistiin ja vedettiin henkeä, kunnes Assu vihdoin pärskäytti muutaman kerran. Käveltiin tovi ja totesin, että heppa on täysin lukossa, mitkään avut eivät menneet läpi, eikä se suostunut kävelemään edes suorassa, vaan taantui täysin siihen "takajalat uran sisäpuolella" -tilaan, jossa mentiin enimmäkseen koko edelliskesä. Yritin tehdä pohkeenväistöä, jotta saisin sen siirtymään sivuttain, mutta vasen kylki oli kuin kiveä, väistö oikealle ei onnistunut kunnolla. Lähinnä vauhti kiihtyi. Totesin, että omat hermot menee just ihan tyystin, joten päätin unohtaa koko laukannoston ja keskittyä ponin hallintaan ravissa, ennen kuin menettäisin kaikki mahdollisuuteni lopettaa päivän harjoitukset edes kuta kuinkin säädylliseen käytökseen.

Ravia tahkottiin kahdeksikolla ja ympyröillä vielä lähes puoli tuntia, kunnes Assu vihdoinkin suostui taipumaan ympyrään suuntaan purematta kiinni kuolaimeen. Se siitä. Muutama kierros käyntiä, muutama kierros taluttaen ja sitten höyrypää talliin. Puuh.

Ihan mielenkiintoista nähdä, millä mielellä huomenna ollaan Eeva Kaartisen valmennuksessa aamukymmeneltä. Onneksi tunnilla on vain kolme ratsukkoa yhteensä ja koko maneesi käytössä. Mielenkiintoista on myös oma kuntoni, kun olin tänään tekemässä tallitöitä, peräti neljän karsinan verran. Ekan kerran viiteentoista vuoteen siis...

(Lisätty 2.1.11) Lisään tähän loppuun vielä videon, jonka kokosin Annikasta ja Assusta 5.10.2010 estetunnin pätkistä. Video on facebookissa ja näkyy vain fb-kavereilleni.

Punttisalilla.. eiku

Eilen, 4. lokakuuta, Assu ja Annika päätyivät 10min varoitusajalla kouluvalmennukseen. :D Jouduttiin taas molemmat töihin. Aluksi tehtiin käynnissä ja ravissa avotaivutuksia (kai ne niitä oli? mikä mun muistia vaivaa..) ja Assu meni todella nätisti. Liikuta sisäohjaa, käännä pää, houkuttele päätä alas, ulkopohje, sisäpohje, pohkeet puristaa ravissa aina kun istut alas.. Wau, sehän toimi ja kauhea hiki tuli (ratsastajalle). Laukatessa Possunen kuumeni kamalasti, mutta välillä oli ihan ok pienellä ympyrällä.
Lopuksi vielä taivuteltiin ravissa ja käynnissä. Opettaja pyysi pysähtymään ja taivuttamaan Assun pään alas, niin että poni pysyy paikallaan, ja kun se lopulta niin teki se sai pitkät ohjat. :)

Nyt on paikat jumissa. :D