Pakkasrajoja

Blogikirjoittajan laiskuus on päässyt valloilleen, kun lämpömittari on painunut yhä syvemmälle miinuksen puolelle. Kirjoitusten vähyys on suoraan verrannollinen heppailujen määrään, mutta kylmyyden lisäksi syy vähäiseen ratsastusintoon on ollut yöunten vähyys, joka johtuu kasaantuneista tekemättömistä töistä. Laiskuus siis ehkä kuitenkin se perimmäinen syy, tai ainakin se, että on tullut tavaksi jättää kaikki hommat viime tippaan.

Ennen kuin Suomen sääolot vaihtuivat Siperian kanssa ratsastelin useampana iltana maneesissa ilman jalustimia ja tunnustelin istuntaani ja hepan herkkyyttä. Uskaltauduin jopa laukkaamaan muutamaan kertaan ilman jalustimia (uu, täti-extremeä!). Harkitsin jopa ilman satulaa ratsastamista, kun olin löytänyt istuinluuni ja tasapainoni ihan uudella tavalla Assun kanssa.

Mutta sitten pikku prinsessalleni tuli kiima. Rakas kultamussukka Possuni vinkui ja luimi ja louskutteli hampaitaan ja uhitteli kaikin tavoin, ja kun en uskonut, vaan jatkoin puhdistusta, olin saada hokinreiät otsaani, kun menin nostamaan takakaviota. Sain alkukantaisen raivostumisreaktion (en tiennyt sen olevan mahdollista) ja poni-parka kiipesi karkuun melkein naapurikarsinan puolelle. Poistuin boksista käytävälle vetämään henkeä, koska säikähdin niin, että sykkeeni huiteli lähellä maksimia. Kun olin rauhoittunut, otin suurieleisesti karkkia taskuun ja siirryin takaisin nostamaan sen samaisen takakavion. Taputtelin ensin Assun pyllyn päältä ja siitä vähitellen jalkaa pitkin alemmas, kunnes käteni oli nostokohdassa, ja tällä kertaa Assu ei edes vinkaissut. Karkki palkaksi siitä hyvästä ja takaisin käytävälle pyyhkimään hikipisarat otsalta. Ajattelin jo jättää ratsastuksen väliin, mutta kun olin satulan ja suitset hakenut, niin en kehdannut olla ratsastamatta. Martingaalin otin pois, koska luultavasi poni olisi syönyt minut sitä virittäessä. Voi sitä vinkumista, kun kiristin satulavyötä.

Yllättäin ratsastus sujuikin melko rennosti, kun pääsimme maneesiin. En ruvennut vaatimaan mitään hienosäätöä, vaan tein ympyröitä käynnissä ja ravissa, otin pikkupätkän laukkaa ja jonkin aikaa seisoskelin vaan juttelemassa, eikä Assu ollut moksiskaan. Martingaalin puuttuminenkaan ei haitannut, enkä ole itse asiassa vieläkään laittanut sitä takaisin, vaikka pahin vinkukausi meni jo ohi.

Seuraavina päivinä oli joko liian kylmä tai minulla kädet täynnä muita töitä, joten Assu joko lepäili tai liikkui Annikan kanssa. Viime viikon maanantaina Nea lupautui liikuttamaan Assua ilman satulaa, mutta olivatkin Annikan kanssa pitäneet Assulle pienen puomiharjoituksen. Alla Annikan kuvaamia videoita.






Tiistaista alkaen oli todella kylmä ja hepat olivat sisällä lähes kaikkina päivinä. Annika oli abiriennoissa, joten Assu sai viettää lepopäiviä ja parannella haavojaan. Yhtenä aamuna Assu oli nimittäin kytketty ketjuihin käytävälle karsinan siivouksen ajaksi ja saanut jonkin aikaa siinä seistyään yhtäkkiä vetopaniikkikohtauksen. Riimu ei ollut mennyt heti rikki, vaan Assu oli ilmeisesti kaatunut ja vasta sitten päässyt irti. Seurauksena pintahaavoja eri puolilla nassua, isoin haava leuan alla soljen kohdalla, mutta ei mitään pahempaa. En ollut tullut ajatelleeksi, että kukaan kytkisi Assua ketjuihin, enkä ollut huomannut sanoa vetopaniikista aamutallintekijälle. Onneksi tällä kertaa Assu selvisi säikähdyksellä. Täytynee laittaa pieni info-lappunen Assun karsinan oveen vastaisen varalle.

Eilen lauantaina vihdoin ehdin ja jaksoin itsekin lähteä ratsastamaan. Olin Rosan ja Marikan kanssa maastossa tunnin lenkillä. Tammat olivat innoissaan ja vauhdikkaalla päällä. Assu tapansa mukaan ravasi, kun Rosa käveli, ja laukkasi, kun Rosa ravasi, mutta ei silti pyrkinyt ohi eikä koheltanut. Pakkasta oli nelisentoista astetta, mutta ei se niin hirveän kylmältä lopulta tuntunut, kun oli hyvin varustautunut. Teimme pienen lenkin kiipeilymäessäkin ja testasimme Assun kanssa, kuinka syvää hanki on polun vieressä. Ihan tarkoitusella siis. Assu humpsahti hankeen melkein vatsaansa myöden ja sai ponnistella ihan kunnolla, että pääsimme takaisin polulle. Tänään tein saman lenkin Rosan ja Annen kanssa, hummat olivat vaan paljon rauhallisempia. Assukin käveli, ainakin alkumatkasta. Hiihtäjät vähän Possua hämmästyttivät, mutta ei se niitä ruvennut säikkymään, kun ei Rosakaan niistä välittänyt. Amppiksen laidalla paukkui, mutta siitäkin mentiin vaan ohi.

Nyt on hiihtoloma, joten minulla pitäisi olla hyvin aikaa ratsastaa joka päivä. Huomenna ja tiistaina on kuitenkin maneesi varattu Pantsun valmennuksiin, joten voi olla, että huomennakaan ei ehdi maneesiin. Mutta jos vaikka jatkaisi tuota maastoilua, kun se tuntuu nyt sujuvan...

Joulukuuta kans

Kuvaaja Annika Linnainsaari 27.12.2010

Joulukuu on ollut vähän liian kylmä ratsastukselle, ainakin välillä. Ja kaikkea muutakin tässä on joutunut tekemään, kuten esimerkiksi töitä, niin Assu on saanut vallan lomailla. Onneksi Annika on sentään välillä käynyt vähän verryttelemässä ja vääntämässä, niin ei ole ihan päässyt poni tylsistymään.

Lauantaina 4.12. olin Assun kanssa maneesissa. Samaan aikaan siellä oli myös Outi ja Jopi, ja puolileikilläni ehdotin, että Outi tulisi vähän kuluttamaan Assuenergiaa, kun en selkäkivun takia voinut laukata. Outi innostui ja sain mennä hetken Jopilla, joka oli aivan ihana. Outi sai vaihturina kyllä melko villiä kyytiä, Assu päästeli aivan hulluna pitkiä sivuja. Lopuksi se kuitenkin ravasi ihan kivasti ympyrällä, irrottelu taisi olla sille tarpeen. Mietinkin, että voisin tarjota Assua kaikille seikkailunhaluisille, "Assu Extreme" -kokemuksia edullisesti...

Itsenäisyyspäivän kunniaksi ratsastin Assulla puolitoista tuntia ja uskaltauduin laukkaamaan, vaikka selkä ei ihan kunnossa vielä ollutkaan. Assu meni yhä edelleen melko lujaa, vaikka lopuksi vähän rauhoittuikin. Muuten hän oli oikein ihana. Seuraavana päivänä yritin samaa: "Alku ihan kiva mutta ensimmäinen laukannosto epäonnistui, toinen lähti vääränä ja vaihtamalla vauhti alkoi kiihtyä. Katsomon ylimmällä rivillä nurkassa _seisoi_ joku äijä, joka päätti vielä vastata puhelimeen ja säikäyttää muutenkin hysteerisen ponin. Eipä siis kehumista laukassa. Mutta kun laukasta toivuttiin, Assu suostui vielä pienen väännön jälkeen taipumaan vähän oikealle ja sen jälkeen myös ravaamaan rauhallisesti loppuverkkailut kaulaa pitkäksi venyttäen." Puolitoista tuntia väännettiin silloinkin.

Perjantaina 10.12. olin Annen ja Lumen kanssa ensin maastossa palelluttamassa nenäni (en tosin tiennyt silloin sen paleltuvan, huomasin vasta jälkikäteen). Kävimme kiertämässä laitumen kävellen. Assun takajaloissa oli vähän huono pito, kun ei ole kenkiä hokkeineen. Pelkäsin, että se vetäisee kylmiltään jonkin jumppaspagaatin, mutta hangessa kävellessä ei onneksi lipsunut niin pahasti. Maastoilun jälkeen jatkoin vielä melkein tunnin maneesissa, mistä olin kommentoinut Heiaheiaan: "Assu oli ihan kiva, maastokävely reipasti mutta jarrutkin löytyi. Testasin vähän selkäni kuntoa ottamalla muutaman kierroksen harjoitusravia, ei se ollut oikein hyväntuntuista kuitenkaan. Laukkasin lopuksi muutaman kierroksen ja Assu rauhoittui nopeammin kuin viimeksi. Huomenna selviää, mitä selälle kuuluu..."

Lauantaina 11.12. oli vuorossa Eeva Kaartisen koulutunti, mukana menossa Laura Desillä, Milla Sallylla ja Kirsi Paronilla. Heiaheian kommenttini: "Assu oli aluksi ihan kiva, mutta kun alettiin vaatia isompaa asetusta ympyrällä ja jouduin pitämään etujalat sisäpohkeella isommalla ympyrällä, alkoi neidin korvien välissä kuumottaa laukannostoajatus. Tästä kun vielä siirryttiin avotaivutukseen pitkälle sivulle, olikin sieraimessa jo pieni herne. Laukannosto lähti vääränä, mutta Eevan ohjeesta annoin Assun jatkaa väärää ja vasta parin ympyrän jälkeen pyysin Assua vaihtamaan laukan ja sehän toimi hienosti. Sen jälkeen pääsin laukkaamaan melko kivasti, vain suorilla vauhti tuppasi kiihtymään. Kyllä neljäkin heppaa maneesin aika hyvin täyttää, jos yksi on pirun nopea ja hätäinen, toinen iso ja hidas, ja kaksi muuta ehtii nostaa laukan ensin... Ei törmätty keneenkään kuitenkaan." Muistaakseni oli kuitenkin oikein kiva tunti.

Tässä välissä olikin muutaman päivän kipakampi pakkasjakso, joten seuraavan kerran pääsin ratsastamaan vasta torstaina 16.12. Maneesissa verkkailtiin tunnin verran perusjuttuja. Perjantaina lähdin Helsinkiin viikonlopuksi ja Annika huolehti Possusta sillä aikaa. Seuraavalla viikolla oli viimeiset työkiireet ja onnistuin saamaan perus-24h-vatsataudin tiistaiksi, joten en päässyt ratsastamaan. Pakkastakin oli vaikka kuinka ja paljon. Jouluaattona kävin rapsuttelemassa ja syöttämässä porkkanaa, samoin joulupäivänä.

Tapaninpäivänä päätin mennä ratsastamaan, kun pakkastakin oli enää -9 astetta. Mutta lunta oli tullut 30cm lisää aamun ja päivän aikana. Lähdin liikkeelle isän autolla, kun oma punainen salamani on ollut joululomalla kuivassa hallissa. Isän auto sotki sitten aikatauluni perusteellisesti, mutta pääsin kuin pääsinkin ratsastamaan.

"...oli tänään isin autolla jumissa kahdesti. Ensin Mikonkadulla auto ei tunnistanut avaintaan ("Key error, try again") eikä käynnistynyt (15min!). Toisen kerran tallin sisäänajotiellä, Raumantien ja pyörätien välissä hangessa (45min!!!). Pyörätie oli aiemmin aurattu, mutta siihen oli satanut niin paljon uutta lunta, etten nähnyt auravallia ja Volvon masu jäi siihen kiinni...  

Oletin, että isillä olis lapio auton tavaratilassa, mutta eipä sitten ollutkaan. Enkä uskaltanut sammuttaa autoa, enkä sulkea edes ovea, kun sitten se olis seissyt siinä tukkimassa kaikkien kulun "Key error" -tilassaan. Muuten olisinkin voinut hakea lapion tallista. Niinpä kaivoin sen siitä jaloin ja käsin, ja lopulta heijaamalla pakki-ykkönen -yhdistelmällä pääsin etupyörillä vallin yli, jonka jälkeen piti tehdä sama vielä takapyörillä. Olin niin poikki ja aivan hiestä märkä talliin päästessäni.

Tallin pihassa ei myöskään ollut yhtään polkua mihinkään, joten hevosen haku tarhasta ja maneesiin pääsy oli melkoista taistelua. Tilsoja kaviosta kaivellessani sain myös hokista reiän (hyvä ettei auennu koko valtimo), kun kaviokoukku lipesi... Onneksi sentään ratsastus sujui ihan ok, mutta pienistä aikataulupulmista johtuen jäi vähän lyhyeksi tänään. Ehkä parin päivän loman jälkeen oli ihan hyväkin näin.

Mainittakoon siis, että sain hokista reiän omaan ranteeseeni, hevonen säilyi ehjänä...

Mainittakoon vielä, että oma Mazdani olisi toki selvittänyt mokoman auravallin ongelmitta eikä sillä olisi ollut mitään ongelmia tunnistaa omaa avaintaankaan. Volvon luistonesto ja liukkaantunnistin ja ties mitkä systeemit aiheuttivat pari yllätystä muutenkin, esim. ABS-jarrut potkivat umpihangessa uidessa vastaan, melko hääviä, kun liikennevaloihin pitäis pysähtyä ja auto ei suostu jarruttamaan...

Tallin pihassa kinoksen korkeus oli ehkä n. 30cm, siinä kahlailu innosta poukkivan hevosen kanssa oli omanlaisensa haaste..."

Jaksoin hölkötellä Assun kanssa jopa 45 minuuttia. Olin vielä illallakin aivan uupunut ja hengästynyt. Assu oli onneksi melko kivalla päällä. Aluksi possuili tosin vyön kiristyksessä ja selkäännousussa, kuopi ja potki eikä seissyt penkin vieressä, mutta lopulta pääsimme liikkeelle. Ihan ok. Ja auton kanssa selvisin kuin selvisinkin lopulta kotiin.




Tänään olimme porukalla puomireeneissä, Outi ja Annika olivat avustamassa. Assu oli aluksi turhankin virkeä, mutta vähitellen sain sen kuulolle. Puomireenit sujuivat ihan hyvin, vaikka minulla oli sisäpuolelta liukkaat topparatsihousut (ne oli muuten eilenkin). Hölmö tunne, kun housut pysyvät satulassa hyvin mutta itse en pysy housuissa... Lopuksi nostin pääty-ympyrällä vasemman laukan ja päästelin vähän energiaa pois. Assu rauhoittuikin melko nopeasti ja uskaltauduin pari kertaa ylittämään laukassa puominkin. Lumiaura tuli muuten säikyttelemään kesken reenien pariinkin otteeseen, mutta en antanut Assun säikähtää sitä, vaan jatkoin työskentelyä. Hyvin meni. Neiti alkaa oppia. Ihan lopussa poseerasimme Assun kanssa Annikan kameralle, ehkä saan tähän joskus pari kuvaakin, jos onnistuivat...

Kuvaaja Annika Linnainsaari