Edistystä?

Välillä teen jotain oikeinkin. Tai ainakin välillä kuvittelen tehneeni, kun kuvittelen näkeväni jotain edistystä. Neljänä peräkkäisenä päivänä Assu on mennyt nyt oikein kivasti ja melkein jopa päivä päivältä paremmin. Taivutusharjoitukset sujuvat jo helpommin, Assu ymmärtää nopeammin, mitä haluan sen tekevän, eikä enää yritä juosta pois alta koko ajan. Laukannostot ovat olleet joka kerta maltillisempia, tänään poni tuntui jopa laiskalta välillä.

Suoristaminen on edelleen meidän ongelmana. Kuinka se poni voi mennä niin mutkalla koko ajan? Ihan kuin takapää ei olisi ollenkaan kiinni etupäässä, vaan liikkuisi ihan omia polkujaan. Pysähtyessä tuntuu, että ponin takajalat eivät jarruta ollenkaan, vaan kipittävät vasemmalta ohi, kun etujalat pysähtyvät... Tätä kun ryhdyin korjailemaan, päädyin tuskastumaan omaan asentooni. Kuinka se voi olla niin vino? Ja kas, olenkin ongelman ytimessä. Mutta kumpi oli ensin, muna vai kana? Siis minun vino asentoni vai vino poni? Nyt tilanne on kumminkin se, että mitä enemmän takapää mutkittelee sitä vinommin istun ja sitä vinommin poni kulkee.

Kun aikani tunnustelin vinouttani, tulin siihen tulokseen, että vasen puoleni on heikompi ja oikea puoleni varsin kireänä, varsinkin lonkankoukistaja. Ja taas mietin, että kun se poni on vino, niin joudun sitä oikeanpuoleista lonkankoukistajaani ärsyttämään koko ajan, totta kai sitä silloin kiristää. Mutta kun oikein keskityin pitämään sen rennompana ja jalan pitkänä alhaalla, Assu ei tuonut takapäätään niin paljon vasemmalle. Pitänee tässä vähän venytellä lonkkia auki...

Toinen ahaa-elämys tuli ympyrällä. Menin kevyttä ravia ja tein eri kokoisia ympyröitä. Kun katselin, mitä muualla maneesissa tapahtuu siinä samalla, Assu nosti heti pään ylös ja alkoi punkea lapa edellä ulos ympyrältä tai takajalat isommalla ympyrällä. Mutta kun tein ympyrän niin, että koko ajan katseeni meni edellä, Assu pysyi nätisti koko kierroksen ajan muodossa, etu- ja takajalat samalla uralla ja asettuneena. Jos katseeni lähti harhailemaan jonnekin, Assu kiihdytti ja pyrki pois altani. Ilmeisesti koko kroppani kääntyi katseen mukana, vaikka en sitä itse huomannutkaan. Mutta Assua se häiritsi. Tässä onkin työsarkaa seuraaville kerroille itselleni. Ei muuta kuin venyttelemään siis.

Maneesi oli tänään suolattu ja kuulemma sen takia olisi hyvä huuhtoa jalat (miksi muuten?) ratsastuksen jälkeen. Joten menimme kokeilemaan korjattua pesuboksia. Viimeksihän Assupossunen on ollut siellä kaviopaiseen aikaan, eli joskus alkusyksyllä, ja se kokemus ei ollut kovin miellyttävä kenellekään. Harjasin jalat ensin hyvin omassa karsinassa ja talutin sen jälkeen Assun pesuboksiin. Tai itse menin boksiin asti, mutta Assu juuttui välioven kohdalle. Yritin näyttää ihan levolliselta, vaikka pesuboksia vastapäätä asustava Quinto-oripoika kiinnostui pikkuprinsessasta ja nuuhki ilmaa ylähuuli rutussa. Quinto ei kuitenkaan onneksi ollut sen innostuneempi, sen sijaan isompi köriläs kahden karsinan päässä alkoi hörähdellä kutsuvasti. Assu otti askeleen pesupaikkaa kohti, ja minä maanittelin leipäpalan kanssa sitä peremmälle boksiin. Vähän jännitti, kun Assu kuitenkin peruutti sieltä takapuolensa suoraan Quinton nenän eteen, kun uusi lattiakaivo herätti epäilyksiä ja sitä oli pakko mennä ihailemaan taaempaa, mutta Quinto oli ihan EVVK (kumma ori). Lopulta kaivo todettiin vaarattomaksi ja sain Assun käännetyksi boksissa ympärikin. Ihana supertallityttö Jenni tuli juuri sopivasti, sillä Assu oli niin epäluuloinen, että en olisi mitenkään voinut toisella kädellä suihkuttaa jalkoja ja toisella pidellä ponia, se olisi poistunut paikalta. Mutta kun seisoin pitämässä siitä kiinni, Jenni sai pestä jalat ilman yhtään potkua tai kiukuttelua. Takajalkansa hänen prinsessamaisuutensa ensin nosti ylös, ettei kastuisi, mutta hyväksyi kohta niidenkin pesemisen. Hyvä juttu. Assu sai palkaksi paljon leipää ja kehuja, jotta jäisi kivoja muistoja.

Ai niin, perjantaina Assu kengitettiin, vähän venähti kengitysväli pitkäksi joululoman vuoksi. Rauhoitusgeelin kanssa onnistui ihan hyvin, vaikka sen antaminen olikin kuulemma ollut vähän hankalaa. Olin itse Helsingissä, mutta Annika oli pitämässä ponia paikoillaan kengityksen ajan. Nyt on takanakin sitten hokit ja ainakin vielä on jalat pysyneet ehjinä. Yritämme nyt harrastaa alkuun varovaisesti liikuntaa niitten kanssa, kuinka se sitten onkin mahdollista. Mutta kun ne kerran on nyt laitettu, niin mäkeen on ainakin päästävä niitä testaamaan, kiipeilemään hankeen... Sitä olenkin jo odottanut pitempään.

Kesypossu

Viime viikko meni jotenkin nopsaan Assun kanssa. Polle oli tavallista rauhallisempi koko viikon. Kallen valmennus viime viikon lauantaina meni aika kivasti siihen asti kunnes laukattiin. Siinä Assu vähän keräsi liikaa lämpöä ja vauhtia, mutta kaikki kiemurat ja hidastukset ennen sitä menivät ihan mukavan rauhallisesti ja rennossa muodossa.

Sunnuntaina 31.10.2010 kävin laukkaamassa tulevan kuukauden edestä niin paljon, että ponikin vallan väsyi. Mutta löydettiin lopulta kohtalaisen rauhallinen laukka molempiin suuntiin. Maanantaina oli Annikan vuoro, tiistai taisi olla Assulla lepoa vai kävikö Annika silloin verkkailemassa ilman satulaa, en muista enää, ja keskiviikkona Annika oli tunnilla ja Assu oli kuulemma mennyt oikein hienosti. Torstaina menin vain käyntiä ja ravia ja yritin noudattaa Inan ohjeita. Assu menikin oikein kivasti. Ina tuli laukkaamaan sen kanssa mun puolesta, vaihdeltiin heppoja siinä useampaan kertaan, kun Ina laukkasi ensin Lumella, sitten Bellalla ja lopuksi vielä Assulla, ja me vaihdoimme Aksun kanssa tarvittaessa aina hepan selästä toiseen. Assu meni laukankin melko rauhallisesti ja lopuksi selvästi antoi periksi, varsinkin vasemmassa kierroksessa.

Perjantaina ratsastin pitkään mutta menin vain käyntiä ja ravia. Hain lähinnä sitä rentoa muotoa. Assu meni ehkä vähän liiankin alas, mutta arvelin, että se oli pelkästään positiivista verrattuna siihen, että mennään turpa taivaassa. Kun muoto alkoi tuntua pysyvältä, häiritsin Assun keskittymistä pyytämällä sitä väistämään keskihalkaisijalta uraa kohti. Oikeassa kierroksessa onnistui ihan hyvin, siis väistö vasemmalle meni hienoilla ristiaskelilla sekä käynnissä että ravissa, mutta vasemmassa kierroksessa oli vaikeuksia saada ulko-ohjaa tuntumalle eikä väistökään mennyt niin hyvin. Pari kertaa sain Assun ottamaan ristiaskelia, mutta tila loppui yleensä kesken puolikkaasta maneesista. Vasen kylki tuntui kovalta, eikä pohje mennyt läpi. Ja Assu asettui väärään suuntaan. Muuten poni oli ihan kiva. Laukan jätin nostamatta kokonaan.

Lauantaina menin maastoon. Tulin tallille jo yhden aikaan mutta siitä huolimatta muut maastoilijat olivat jo ratsastaneet, joten meni yksin. Mentiin reilun tunnin käyntimaastopätkä, johon kuului myös kiipeilyä. Mäet olivat kovin märkiä, joten menin vain "toista" puolikasta lenkkiä eri suuntiin sekä pujottelin mäntyjen välissä käynnissä. Assu tykkäsi kovasti ja meillä oli kivaa. Kävely polulla sen sijaan oli haasteellisempaa, kun prinsessan jalat kastuivat lätäköissä ja mudassa, yäk! Mieluummin Assu olisi kävellyt metsän puolella tai ravannut mutakohdista yli... Mutta siitä huolimatta, että oltiin liikkeellä yksin, Assu käveli koko viimeisen suoran tallille ohjat pitkinä. Maneesin kulmastakin päästiin ohi molempiin suuntiin, vaikka siihen on ilmestynyt kaikenlaisia pelottavia ja päristelyn arvoisia juttuja. Kirsi tuli ensin saattamaan meitä, mutta Assu suhtautuikin yllättävän fiksusti eikä edes peruutellut yhtään.

Haavaepisodin jälkeen Assu on ollut kaiken kaikkiaan paljon rauhallisempi. Ehkä sille jäi sittenkin jotain muistiin, ettei kannata kiukutella, saattaa sattua... Marraskuun alku on ollut varsinaista mutakurakeliä, joten Assu on joka päivä joutunut alistumaan jalkojen pesuun, omassa boksissa ja sienen kanssa tosin. Luin Kengättömien hevosten nettisivuilta, että arkoja hevosia yritetään turhaan pakottaa käsiteltäväksi käytävälle ja pesuboksiin, kun ne todennäköisesti antaisivat tehdä kaikki samat operaatiot rauhoittamatta omassa karsinassaan, ilman suurta stressiä. Assulle pätee ainakin selvästi tuo. Kehumalla ja palkitsemalla jokaisen jalan sai pestä ilman ongelmia. Jos Assu nosti jalan ilmaan, jatkoin pesua ja juttelua rauhallisesti. Kertaakaan Assu ei yrittänyt potkaista, se vaan yritti välttää märän sienen kosketusta, mutta antoi kuitenkin pestä jalat ihan kunnolla, kun toimin vaan rauhallisesti. Homma olisi varmaan nopeampi letkun tai suihkun kanssa pesuboksissa, mutta hepalle on paljon miellyttävämpää, kun ei tarvitse potkia ja väistellä vesisuihkua ja stressata pesukarsinaan joutumisesta.

Assu on niin herkkis muutenkin, sitä kutittaa jo pelkkä ajatus harjan kosketuksesta vatsanahassa. Oon itse vähän samanlainen, en tykkää jos kylkiini tai vatsaani kosketaan, koska se kutittaa. Jos olisin hevonen, reagoisin juuri samalla tavalla kuin Assu, luimistaisin, näykkäisisin, potkaisisin. Miksi sen pitäisi tottua siihen, että tökitään tai väkisin harjataan vatsan alta? Jos sen masussa on kuraa, sipaisen muutamalla ripeällä vedolla pehmeällä harjalla sieltä, teen jotain muuta välillä, ja taas vatsan alta vaikka toiselta puolelta, niin Assu ei ehdi ärsyyntyä pientä luimimista enempää. Jos jään "kouluttamaan" ja harjaamaan vatsaa luimistuksesta huolimatta, tulee varmasti vinkaisuja ja tömistelyjä tai hampaita kohti. Sama satuloinnissa, mahdollisimman vähän ärsytystä vatsan alueelle ja kylkiin, niin ei tarvitse väistellä hampaita. Ja paljon kehumista silloin, kun poni ei luimistele. Pitää vaan toimia rauhallisen määrätietoisesti, jos poni yrittää näykätä, ja nostaa vaikka käsi eteen tai työntää turpa pois. Yleensä se riittää. Joskus pitää äänellä tehostaa ja joskus tulee vähän kovemmin tönäistyksi, jos hampaat käyvät liian lähellä. Pakkaspäivinä kutina on pahimmillaan.

Sairaslomaa ja uutta satulaa

Pari viikkoa on ehtinyt kulua Assun toipumista odotellessa. Kaviopaisehan se sitten oli. Onneksi se puhkesi itse, kun kenkä otettiin pois. Astoria oli siihen asti aivan kolmijalkainen, ja kun mätä vihdoin valui ulos ruununrajasta, kipu helpotti välittömästi. Taluttelin Assua vähän pihalla ja päästettiin se hetkeksi yläkentälle juoksemaan, jotta loputkin paiseesta tyhjenisi jalan liikkuessa. Hämmästyttävää, kuinka nopeasti hevonen lähti liikkumaan neljällä jalalla, vaikka hetkeä aiemmin ei ollut suostunut ottamaan askeltakaan sillä etusella.

Sen jälkeen alkoikin varsinainen taistelu pesukarsinassa. Jalkaan olisi pitänyt tehdä haude. Assu antoi kyllä pestä ja putsata jalan melko hyvin, vaan kylmä Betadine-liuos ei oikein miellyttänyt. Ensi yrityksellä sain tungettua kavion täyteen pumpulituppoja ihan hyvin, mutta Annika ei pystynyt pitämään Assua enää boksissa, kun yritin laittaa muovipussin jalkaan. Tai jalan muovipussiin. Melkein kaksi tuntia väännettiin ja käännettiin pesuboksissa eri suuntiin ja käytävällä ja vielä omassa boksissakin vähän. Välillä minä pidin kiinni ja Annika yritti tehdä haudetta, välillä toisinpäin, mutta ei siitä mitään tullut. Pumpulit vaan levisivät pitkin tallia.

Lopulta oli pakko luovuttaa ja toivoa, että kipulääke ja antibiootti riittäisi. Olisi pitänyt ekalla yrityksellä onnistua, koska sen jälkeen humma ja koko homma muuttui mahdottomaksi. Assu ei yrittänyt potkaista eikä purra, se vaan yksinkertaisesti rynni ulos tai yritti nousta pystyyn. Eikä meillä ollut mitään pihtejä huulipuristimeksi, eikä oikein riittävästi kokemustakaan semmosen käytöstä. Jossain vaiheessa omakin itsesuojeluvaisto alkoi pettää, kun päässä sisukas ääni sanoi, että se haude on laitettava. Onneksi ei kummallekaan sattunut mitään kummempaa, eikä Assullekaan. Mutta lopulta oli todettava, ettei voimat riitä enää. Sitä paitsi, olin saanut edellisenä päivänä itse kipupiikin ja relaksanttipiikin venähtäneen selän takia, ja olisi pitänyt olla sairaslomalla töistäkin eikä tappelemassa hevosen kanssa. Noo, oma selkä on vieläkin vähän huonona, mutta Assun tassu sen sijaan alkaa olla kunnossa. Tosin tuosta tappelusta ei ollut Assunkaan paranemisen kannalta juuri mitään hyötyä.

Jenni tarjoaa omppuja lohdukkeeksi kipiälle Possulle.

Seuraavina päivinä pesin jalkaa ja kaviota vaan omassa boksissa runsaalla lämpimällä vedellä ja Betadinella (jälkimmäistä Assu väisteli vaikka mitä olisi tehnyt: lämmin vesi ja sieni oli ihan okei mutta pumpuli ja Betadine - jalka vetäistiin niin nopsaan eteen tai taakse, että siihen ei vaan ehtinyt millään osua). Yritin myös kaataa liuosta kauhalla, suihkuttaa lääkeruiskulla tai suihkepullolla, mutta Assulla lienee jokin seitsemäs aisti näihin kaikkiin keinoihin - ohi meni lähes joka kerta. Vaihdoin taktiikkaa ja onnistuin kuin onnistuinkin käärimään vuohisen ympärille pintelin, jonka alle työnsin kuivaa pumpulia. Teippasin pintelin ylhäältä ja spruuttasin lääkeruiskulla reilusti Betadinea pintelin raosta kääreen sisään, kunnes Assu oivalsi, mitä olin tekemässä. Lopuksi teippasin pintelin alaosan kiinni (kun olin ensin vakuuttanut Assulle, ettei Betadinea ole enää lähimaillakaan).

Seuraavana päivänä pinteli ja teippi olivat edelleen paikoillaan, mutta pumpulit kadonneet jonnekin. Assu käveli jo paljon paremmin, joten leikkasin kääreenkin pois, enkä tehnyt enää uutta tilalle, koska turvotus oli laskenut eikä jalka ollut enää lämmin. Kengittäjä kävi tallilla katsomassa kavion ja arveli, että paise on parantunut, ja antoi "luvan" ratsastaa. Kävinkin heti maastoilemassa tuntilaisten peränpitäjänä illemmalla, ja Assu vaikutti oikein tyytyväiseltä. Perjantai oli vapaapäivä Assulle, mutta lauantaina kävin istuntakurssin loputtua pyörimässä tunnin verran maneesissa. Vähän kaikkia askellajeja kevyesti. Assu ei onnu yhtään enää, mutta sen liikkuminen tuntui silti vähän oudolta. Ehkä se puuttuva kenkä vähän häiritsee tai ehkä kolmella jalalla könkkääminen on jäykistänyt lihaksia. En halunnut rasittaa kovin paljon heti alkuun.

Eilen sunnuntaina istuntakurssi jatkui, mutta en jaksanut katsoa kuin Kirsin tunnin ja pätkiä muista. Odottelin satula-autoa, jonka tallin uusimman asukin omistaja oli tilannut. Assulle löytyikin satula, sopivasta hintaluokastakin, Wintec 2000 cair, joka jäi sovitukseen. Kävin vielä illalla puolen tunnin ajan sitä testaamassa, mutta se jäi vähän lyhyeen, kun piti kiiruhtaa hallituksen kokoukseen. En osannut ollenkaan istua satulassa, kun se oli niin leveä verrattuna vanhaan satulaan. Keventäminen ravissa tuntui ihan oudolta ja onnistuin muutaman kerran jättämään pohjenahkaani ikävästi jalustinhihnan ja satulan väliin(?!). Satulansovittaja myös laittoi satulan paljon taaemmaksi, kuin mihin Assu on ennen satuloitu. Tosin vanha satula oli ilmeisesti liian pitkä, joten sen kanssa on pitänyt varoa, ettei satuloi liian taakse. Mutta mutta, pitää vielä katsoa uudelleen ennen kuin päätän ostamisesta. Kai siihen itse tottuisi, jos satula vaan olisi Assulle mukava.

Tänään meni töissä niin pitkään, etten ehtinyt tallille ollenkaan. Huomenna kokeilemaan taas.