Kisat ja kaikkee!

Astoria toipui kaviopaiseestaan ja sai uuden kengän välipohjalla varustettuna. Pähkäilin tallin estekisoihin osallistumista pitkään ja lopulta päätin, että kokeillaan nyt. Eihän se 40cm kovin korkea ole, joten pitää sen verran uskaltaa. Perjantaina piti ehtiä ratsastamaan, mutta siihen iltapäivään onnistui tunkemaan muutama harmillinen asia, joten ehdin tallille aivan liian myöhään ja suoraan töistä, joten ratsastus jäi kokonaan. Estehyppyjen kokeilu jäi siis lauantain varaan, kisat oli jo heti sunnuntaiaamuna, joten en toki viime tippaan jättänyt harjoittelua. No se on vaan niin minun tapaistani...

Lauantaina tulin tallille iltasella vasta, koska aamupäivä meni autotallin siivouksessa. Muut olivat jo treeninsä tehneet ja rata odotti maneesissa seuraavan päivän kisaajia. Jenni lupasi tulla avustajaksi, kunhan saisi iltatalliasiat hoidetuksi. Tunnin verran kerkesin maneesissa pyöriäkin, ennen kuin Jenni pääsi tulemaan. En halunnut ensin hypätä yhtään hyppyä yksin, mutta kun aikaa tuntui kuluvan, niin päätin, että hyppään ne pienimmät esteet yksittäisenä. Assu vallan innostui niistä. Pari ensimmäistä hyppyä oli todella hienoja ja pysyin itsekin aika kivasti mukana niissä. Kolmas este sitten tippuikin, samoin neljäs, ne olivatkin vähän korkeampia. Onneksi Jenni tuli juuri sopivasti paikalle nostamaan ne, niin pääsin jatkamaan harjoittelua. Jännä juttu, että pystyin heti itse keskittymään hyppäämiseen paremmin, kun joku tuli paikalle.

Oikeasti olen sitä mieltä, että yksin esteiden hyppääminen on todella tyhmää, enkä ollenkaan suosittele sitä. Mitä tahansa voi sattua ja siellähän sitten olet yksin maneesissa. Yhtään korkeampia esteitä en olisi hypännyt, enkä aio toiste hypätä noin pieniäkään ilman avustajaa. Jos kisat eivät olisi olleet heti aamulla, olisin jättänyt kokonaan hyppäämättä.

Jennin seuratessa vierestä ja nostaessa tarvittaessa puomeja uskalsin hypätä kaikki radan esteet yksi kerrallaan läpi ja vähitellen myös kaksi estettä peräkkäin ja lopulta kolmekin. Assu tuntui kovasti tykkäävän. Linja tuntui kaikkein vaikeimmalta. Olin hypännyt sen jokaisen esteen yksi kerrallaan, mutta kun tulin linjan ensimmäiseltä esteeltä suoraan toiselle okserille, Assun askeleet sotkeentuivat ja se oli kieltämäisillään. Kävi samoin kuin Hilman kanssa, luulin, että heppa ei hyppää, mutta se hyppäsi kuitenkin ison loikan kaukaa ja jäin hirvittävästi jälkeen hypyssä. En pysynyt satulassa mutta selässä kuitenkin, Assun kyydissä on helpompi tasapainotella kuin Hilman. Assu-parka järkyttyi moisesta hypystä niin, ettei suostunut jatkamaan toisellakaan yrityksellä suoraan linjan ensimmäiseltä toiselle esteelle, vaan kielsi. Yksittäisenä sain sen kuitenkin ylitetyksi. Hyppäsin vielä kerran linjan ensimmäisen ja toisen, ja kun ne menivät hyvin, kokeilin hypätä sen kolmannen perään. Siinä Assu hyppäsi huolimattomasti levittäen puomit pitkin maata, joten piti tulla linja vielä kerran. Tälläkin kertaa meinasi tulla kielto siihen toiselle okserille, mutta maiskuttamalla sain Assun hyppäämään ja nyt pysyin mukanakin hyvin. Kolmas este pysyi myös koossa. Päätin, että vielä kerran koko linja ja sitten riittää. Se menikin hyvin! Olin tosi tyytyväinen ja Assukin vaikutti oikein onnelliselta.

Kiitos Jennille avusta! Ilman Jenniä olisi ehkä jäänyt kisat väliin, kun en olisi uskaltanut harjoitella tarpeeksi.

Seuraavana yönä en oikein saanut nukutuksi, vaikka en mielestäni jännittänyt kisoja kovin paljon. Aamulla kasilta ylös ja tallille puunaamaan pollea. Käytiin kävelemässä rata läpi ihan kuin oikeissa kisoissa ja päästiin verkkaamaan. Verkassa en pysynyt viitosokserilla yhtään hypyssä mukana, olin joko itse edellä tai jäin jälkeen, vaikka Assu kyllä hyppäsi esteen joka yrityksellä. Kisavideolla näkyy, kuinka läheltä Assu siihen ponnistaa, sen takia varmaan tuntui vaikealta olla kyydissäkin.

Kisat menivät kaikilta osallistujilta hyvin! Assulla on nyt ovessaan punainen ruusuke palkintona osallistumisesta. "Tuloksissa" oltiin kyllä toiseksi viimeisiä eli kahdeksansia, koska niinhän siinä kävi, että Assu ei ensi yrittämällä hypännyt sitä linjan keskimmäistä estettä, punavalkoista okseria. Ennakoin kieltoa itse liikaa, oikeastaan se lähti jo siitä, että tasapainoni horjui viitoselle tulleen pompun jälkeen niin paljon, että linjan ensimmäinen eli radan kuudes este tuli vähän liian nopeasti kohdalle, enkä vaan ratsastanut tarpeeksi hyvin sen jälkeen, joten lähestyminen siihen okserille epäonnistui täysin. Olisi pitänyt suoristaa heppa ja pyytää eteen, eikä varmistella selässä pysymistä varautumalla kieltoon. Mutta seuraavalla kerralla sitten paremmin. Toisella yrityksellä Assu ylitti okserin ja viimeisenkin esteen hienosti ja niin saimme hyväksytyn suorituksen ekoista kisoistamme! Hieno tunne laukata maalilinjan yli ja maneesin läpi, kun kuulee taputukset ja heppa on aivan intona!

Kunniakierrokselle ja palkintojenjakoon pääsi mukavasti kaikki ratsukot, joten onpa sellaisetkin nyt koettu. Päivä oli aivan mahtava, varmasti jokainen osallistuja tunsi itsensä voittajaksi. Astoria oli paras ja kaunis letitetyn harjansa kanssa, käyttäytyi todella hyvin ja rauhallisesti koko kisojen ajan. Nauratti oikein, kuinka hienosti Possu suhtautui estejohteisiin ja muihin härpäkkeisiin maneesissa. Alkuverkassa ravattiin musiikin tahtiin. Hauska hetki tuli myös, kun Jessica oli ratsastamassa Assun isosiskopuolella Athenalla johteena olleen tuijapuskan ja kanervien ohi ja Athena näki ne, pullautti silmät ulos kuopistaan ja lähti puhisten peruuttamaan. Assu katsoi korvat hörössä, että what? ja käveli ylpeästi melkein niitten kanervien yli. Meidän höpsö killisilmä poni näytti, että me mitään kanervapurkkeja enää pelätä. Assupossu rakas, estehepo paras =)



Kisavideo näkyvissä yllä kaikille fb-kamuilleni. Kiitos Emilialle kuvaamisesta =)

Sairaslomaa ja uutta satulaa

Pari viikkoa on ehtinyt kulua Assun toipumista odotellessa. Kaviopaisehan se sitten oli. Onneksi se puhkesi itse, kun kenkä otettiin pois. Astoria oli siihen asti aivan kolmijalkainen, ja kun mätä vihdoin valui ulos ruununrajasta, kipu helpotti välittömästi. Taluttelin Assua vähän pihalla ja päästettiin se hetkeksi yläkentälle juoksemaan, jotta loputkin paiseesta tyhjenisi jalan liikkuessa. Hämmästyttävää, kuinka nopeasti hevonen lähti liikkumaan neljällä jalalla, vaikka hetkeä aiemmin ei ollut suostunut ottamaan askeltakaan sillä etusella.

Sen jälkeen alkoikin varsinainen taistelu pesukarsinassa. Jalkaan olisi pitänyt tehdä haude. Assu antoi kyllä pestä ja putsata jalan melko hyvin, vaan kylmä Betadine-liuos ei oikein miellyttänyt. Ensi yrityksellä sain tungettua kavion täyteen pumpulituppoja ihan hyvin, mutta Annika ei pystynyt pitämään Assua enää boksissa, kun yritin laittaa muovipussin jalkaan. Tai jalan muovipussiin. Melkein kaksi tuntia väännettiin ja käännettiin pesuboksissa eri suuntiin ja käytävällä ja vielä omassa boksissakin vähän. Välillä minä pidin kiinni ja Annika yritti tehdä haudetta, välillä toisinpäin, mutta ei siitä mitään tullut. Pumpulit vaan levisivät pitkin tallia.

Lopulta oli pakko luovuttaa ja toivoa, että kipulääke ja antibiootti riittäisi. Olisi pitänyt ekalla yrityksellä onnistua, koska sen jälkeen humma ja koko homma muuttui mahdottomaksi. Assu ei yrittänyt potkaista eikä purra, se vaan yksinkertaisesti rynni ulos tai yritti nousta pystyyn. Eikä meillä ollut mitään pihtejä huulipuristimeksi, eikä oikein riittävästi kokemustakaan semmosen käytöstä. Jossain vaiheessa omakin itsesuojeluvaisto alkoi pettää, kun päässä sisukas ääni sanoi, että se haude on laitettava. Onneksi ei kummallekaan sattunut mitään kummempaa, eikä Assullekaan. Mutta lopulta oli todettava, ettei voimat riitä enää. Sitä paitsi, olin saanut edellisenä päivänä itse kipupiikin ja relaksanttipiikin venähtäneen selän takia, ja olisi pitänyt olla sairaslomalla töistäkin eikä tappelemassa hevosen kanssa. Noo, oma selkä on vieläkin vähän huonona, mutta Assun tassu sen sijaan alkaa olla kunnossa. Tosin tuosta tappelusta ei ollut Assunkaan paranemisen kannalta juuri mitään hyötyä.

Jenni tarjoaa omppuja lohdukkeeksi kipiälle Possulle.

Seuraavina päivinä pesin jalkaa ja kaviota vaan omassa boksissa runsaalla lämpimällä vedellä ja Betadinella (jälkimmäistä Assu väisteli vaikka mitä olisi tehnyt: lämmin vesi ja sieni oli ihan okei mutta pumpuli ja Betadine - jalka vetäistiin niin nopsaan eteen tai taakse, että siihen ei vaan ehtinyt millään osua). Yritin myös kaataa liuosta kauhalla, suihkuttaa lääkeruiskulla tai suihkepullolla, mutta Assulla lienee jokin seitsemäs aisti näihin kaikkiin keinoihin - ohi meni lähes joka kerta. Vaihdoin taktiikkaa ja onnistuin kuin onnistuinkin käärimään vuohisen ympärille pintelin, jonka alle työnsin kuivaa pumpulia. Teippasin pintelin ylhäältä ja spruuttasin lääkeruiskulla reilusti Betadinea pintelin raosta kääreen sisään, kunnes Assu oivalsi, mitä olin tekemässä. Lopuksi teippasin pintelin alaosan kiinni (kun olin ensin vakuuttanut Assulle, ettei Betadinea ole enää lähimaillakaan).

Seuraavana päivänä pinteli ja teippi olivat edelleen paikoillaan, mutta pumpulit kadonneet jonnekin. Assu käveli jo paljon paremmin, joten leikkasin kääreenkin pois, enkä tehnyt enää uutta tilalle, koska turvotus oli laskenut eikä jalka ollut enää lämmin. Kengittäjä kävi tallilla katsomassa kavion ja arveli, että paise on parantunut, ja antoi "luvan" ratsastaa. Kävinkin heti maastoilemassa tuntilaisten peränpitäjänä illemmalla, ja Assu vaikutti oikein tyytyväiseltä. Perjantai oli vapaapäivä Assulle, mutta lauantaina kävin istuntakurssin loputtua pyörimässä tunnin verran maneesissa. Vähän kaikkia askellajeja kevyesti. Assu ei onnu yhtään enää, mutta sen liikkuminen tuntui silti vähän oudolta. Ehkä se puuttuva kenkä vähän häiritsee tai ehkä kolmella jalalla könkkääminen on jäykistänyt lihaksia. En halunnut rasittaa kovin paljon heti alkuun.

Eilen sunnuntaina istuntakurssi jatkui, mutta en jaksanut katsoa kuin Kirsin tunnin ja pätkiä muista. Odottelin satula-autoa, jonka tallin uusimman asukin omistaja oli tilannut. Assulle löytyikin satula, sopivasta hintaluokastakin, Wintec 2000 cair, joka jäi sovitukseen. Kävin vielä illalla puolen tunnin ajan sitä testaamassa, mutta se jäi vähän lyhyeen, kun piti kiiruhtaa hallituksen kokoukseen. En osannut ollenkaan istua satulassa, kun se oli niin leveä verrattuna vanhaan satulaan. Keventäminen ravissa tuntui ihan oudolta ja onnistuin muutaman kerran jättämään pohjenahkaani ikävästi jalustinhihnan ja satulan väliin(?!). Satulansovittaja myös laittoi satulan paljon taaemmaksi, kuin mihin Assu on ennen satuloitu. Tosin vanha satula oli ilmeisesti liian pitkä, joten sen kanssa on pitänyt varoa, ettei satuloi liian taakse. Mutta mutta, pitää vielä katsoa uudelleen ennen kuin päätän ostamisesta. Kai siihen itse tottuisi, jos satula vaan olisi Assulle mukava.

Tänään meni töissä niin pitkään, etten ehtinyt tallille ollenkaan. Huomenna kokeilemaan taas.