Laukkaa

Heposelleni mieluisin askellaji lienee laukka. Minulle se on tietenkin se vaikein, ollut aina. Jos käynnissä ja ravissa pystyn säätelemään kroppani liikkeitä niin, että ihan oikeasti pystyn antamaan hevoselle ohjeita hidastaa, kiihdyttää, kääntyä yms., niin laukassa vain matkustan avuttomana. Koko keskittymiseni menee siihen, että liikun mukana. Varsinkin oikeassa laukassa.

Assun kanssa suurin vaikeus on saada se oikea laukka. Toisinaan nimenomaan oikea oikea laukka, mutta ihan yleisesti siis Assu hyvin herkästi nostaa väärän laukan. Kaiken lisäksi se on mennyt vietävä oppimaan, että yleensä ensimmäisellä nostolla pitäisi mennä vasenta ja toisella oikeaa laukkaa. Sitten kun laukat hänen tarjoamassaan järjestyksessä eivät kelpaa, menee niiiiin hermot ja herne on ehkä lopputunnin ajan nenässä sen laukannoston suhteen.

Äsken lueskelin KorK:n sivuja ja sieltä huvikseni kouluratsastuksen arvosteluperusteita tai oikeastaan yleisimpiä virheitä. Silmiini osui seuraava lause: "Ratsastaja katsoo alas hevosen sisälapaan ja kallistaa ylävartalon sisään- ja eteenpäin, minkä vuoksi ulkopohje irtoaa ja hevonen nostaa usein väärän laukan." Tänään juuri heti ratsastuksen jälkeen mietin, mikä nyt meni pieleen ensimmäisissä laukannostoissa, kun oikealle nousi vasen laukka kahdesti. Muistin siinä erään entisen opettajan ohjeen, eli laukannostossa katse pitäisi suunnata ulos ja ylös, niin, että lantio on menossa samaan suuntaan. Eikä todellakaan kuulu katsoa sinne sisälapaan, niin kuin ihan varmasti tein, ja vielä monta kertaa, kun yritin katsoa, mitä laukkaa Assu on nostamassa. Harmi, että keksin virheen vasta jälkikäteen, mutta huomenna onneksi pääsen harjoittelemaan sitä uudelleen.

Assu ei tykännyt väärän laukan alasottamisesta, vaan osoitti lieviä hermostuneisuuden merkkejä. Yritin toistaa samaa pyyntöä rauhallisesti, mutta sain vain vasemman laukan. Kolmannella nostolla sain oikean laukan, jonka Assu jostain syystä vaihtoi vasemmaksi kierroksen jälkeen, kun tein pidätteen. Koska Assu ei vaihtanut heti takaisin, tein kahdeksikon ja jatkoin vasemmassa kierroksessa ja lähdin hidastamaan laukkaa ja pienentämään ympyrää. Aluksi tuntui siltä, että Assu kaatuu sisäjalan päälle, mutta pidin vaan sisäpohkeella lujasti vastaan. Parin kierroksen jälkeen Assu suoristuikin ja vähän houkuttelemalla sain asetuksenkin vasemmalle (tämä on ollut koko ajan iso ongelma, vasemmassa laukassa Assu ei myötää, vaan kääntää päänsä ulos eikä ota lainkaan tukea ulko-ohjasta). Kun Assu rauhoituttuaan vasemmalla ympyrällä hidasti laukkaa niin paljon, että pystyin kunnolla istumaan syvällä satulassa, annoin sille pitkät ohjat ja kävelin niin kauan, että laukannostot unohtuisivat.

Päätin vielä kerran yrittää nostaa oikean laukan, jos vaikka saisin sen pysymään ja pystyisin myös siinä hidastamaan. Laukan hidastamisharjoitteluun sain muuten kipinän Pantsun valmennuksista, kun ihailin esteratsastajien taitoja pidentää tai lyhentää askeleet esteväleille haluttuun määrään. Ajattelin, että voisin aloittaa itse vaikka siitä, että löytäisin myös hitaamman laukan ilman, että Assu sekoaa pidätteistä. Valmistelin oikean laukannostoa Kaartisen antamien ohjeitten mukaan väistättämällä ensin vähän oikeaa pohjetta käynnissä ja sitten vaan siirsin sen eteen. Tällä kertaa Assu nosti laukan ihan oikein, mutta vauhti lähti kiihtymään hurjasti. Hidastelin varovasti ja yritin päästä istumaan liikkeen suuntaan.

Suurin ongelma oikeassa laukassa minulle on se, etten millään pääse satulassa sellaiseen asentoon, että olisin ihan kunnolla Assun askelissa mukana. Kun en istu kunnolla, en pysty istunnalla vaikuttamaan ollenkaan ja pohkeetkin ovat missä sattuu. Assu kaatui sisäpohkeelle ja vauhti kiihtyi. Lyhensin ulko-ohjaa ja yritin saada sen tuntumalle (oikeassa kierroksessa Assu asettuu liikaa sisään, vetää ulko-ohjan niin, ettei se vaikuttaisi ollenkaan) ja samalla yritin pitää sisäpohkeen tiukasti paikoillaan. Pidäte menikin läpi ja sain laukan vähän hidastumaan. Yritin saada vielä Assun laskemaan päätä alemmas nostamalla sisäkäden vähän ylemmäs ja vähän liikuttelemalla sisäohjaa. Se onnistuikin, tosin samalla ympyrä kutistui, mutta laukka pysyi ja vihdoin istuin niin kuin pitääkin. Pystyin käyttämään sisäpohjetta paremmin ja sain Assun suoristumaan tai oikeastaan nousemaan kallistuksesta pystyyn ja laukka muuttui mukavammaksi. Kun vielä keksin käyttää sisäpohjetta ympyrän suurentamiseen, saimme pari kierrosta ihan hevosmaista laukkaa. Hyvä me!

Loppuraveissa oivalsin vielä, miten saan jalan pitkäksi alas jalustimenkin kanssa ja myös kevyessä ravissa. En avaakaan varpaita yhtään ulos, vaikka lasken kantapäät niin alas kuin jalkaterä tai nilkka antaa periksi. Kun keventää tässä asennossa mahdollisimman matalasti, lonkat eivät löpsähdä auki ja jalat pysyvät paremmin paikoillaan. Siitä voi varovasti nostaa kantapäitä niin, että jalkaterä on taas suorassa. Polvi jää kuitenkin alemmas näin. Assu kulki kuin juna raiteilla, paljon rauhallisemmin. Jopa ravipuomeilla homma toimi. Siihen oivallukseen oli hyvä lopettaa harjoitukset, ehkä molemmille jäi jotain pähkäiltävää. Minulle ainakin jäi hyvä mieli, ja Assukin vaikutti tyytyväiseltä.

Treenin jälkeen pyörittelin koko ponin kumisualla läpi. Ennen ratsastusta Assu suhtautuu tähän yleensä vähän nihkeästi, mutta nyt se rouskutti heinää ja välillä nojaili sukaan siihen malliin, että taisi kumminkin vähän tykätä hieronnasta. Laukkatreeneistä muuten jäi Assuun niin paljon hiekkaa, että sen takajalat ja vatsanalus olivat muuttuneet ihan ruskeiksi. Pakkasesta huolimatta ponille taisi tulla vähän lämmin.

Edistystä?

Välillä teen jotain oikeinkin. Tai ainakin välillä kuvittelen tehneeni, kun kuvittelen näkeväni jotain edistystä. Neljänä peräkkäisenä päivänä Assu on mennyt nyt oikein kivasti ja melkein jopa päivä päivältä paremmin. Taivutusharjoitukset sujuvat jo helpommin, Assu ymmärtää nopeammin, mitä haluan sen tekevän, eikä enää yritä juosta pois alta koko ajan. Laukannostot ovat olleet joka kerta maltillisempia, tänään poni tuntui jopa laiskalta välillä.

Suoristaminen on edelleen meidän ongelmana. Kuinka se poni voi mennä niin mutkalla koko ajan? Ihan kuin takapää ei olisi ollenkaan kiinni etupäässä, vaan liikkuisi ihan omia polkujaan. Pysähtyessä tuntuu, että ponin takajalat eivät jarruta ollenkaan, vaan kipittävät vasemmalta ohi, kun etujalat pysähtyvät... Tätä kun ryhdyin korjailemaan, päädyin tuskastumaan omaan asentooni. Kuinka se voi olla niin vino? Ja kas, olenkin ongelman ytimessä. Mutta kumpi oli ensin, muna vai kana? Siis minun vino asentoni vai vino poni? Nyt tilanne on kumminkin se, että mitä enemmän takapää mutkittelee sitä vinommin istun ja sitä vinommin poni kulkee.

Kun aikani tunnustelin vinouttani, tulin siihen tulokseen, että vasen puoleni on heikompi ja oikea puoleni varsin kireänä, varsinkin lonkankoukistaja. Ja taas mietin, että kun se poni on vino, niin joudun sitä oikeanpuoleista lonkankoukistajaani ärsyttämään koko ajan, totta kai sitä silloin kiristää. Mutta kun oikein keskityin pitämään sen rennompana ja jalan pitkänä alhaalla, Assu ei tuonut takapäätään niin paljon vasemmalle. Pitänee tässä vähän venytellä lonkkia auki...

Toinen ahaa-elämys tuli ympyrällä. Menin kevyttä ravia ja tein eri kokoisia ympyröitä. Kun katselin, mitä muualla maneesissa tapahtuu siinä samalla, Assu nosti heti pään ylös ja alkoi punkea lapa edellä ulos ympyrältä tai takajalat isommalla ympyrällä. Mutta kun tein ympyrän niin, että koko ajan katseeni meni edellä, Assu pysyi nätisti koko kierroksen ajan muodossa, etu- ja takajalat samalla uralla ja asettuneena. Jos katseeni lähti harhailemaan jonnekin, Assu kiihdytti ja pyrki pois altani. Ilmeisesti koko kroppani kääntyi katseen mukana, vaikka en sitä itse huomannutkaan. Mutta Assua se häiritsi. Tässä onkin työsarkaa seuraaville kerroille itselleni. Ei muuta kuin venyttelemään siis.

Maneesi oli tänään suolattu ja kuulemma sen takia olisi hyvä huuhtoa jalat (miksi muuten?) ratsastuksen jälkeen. Joten menimme kokeilemaan korjattua pesuboksia. Viimeksihän Assupossunen on ollut siellä kaviopaiseen aikaan, eli joskus alkusyksyllä, ja se kokemus ei ollut kovin miellyttävä kenellekään. Harjasin jalat ensin hyvin omassa karsinassa ja talutin sen jälkeen Assun pesuboksiin. Tai itse menin boksiin asti, mutta Assu juuttui välioven kohdalle. Yritin näyttää ihan levolliselta, vaikka pesuboksia vastapäätä asustava Quinto-oripoika kiinnostui pikkuprinsessasta ja nuuhki ilmaa ylähuuli rutussa. Quinto ei kuitenkaan onneksi ollut sen innostuneempi, sen sijaan isompi köriläs kahden karsinan päässä alkoi hörähdellä kutsuvasti. Assu otti askeleen pesupaikkaa kohti, ja minä maanittelin leipäpalan kanssa sitä peremmälle boksiin. Vähän jännitti, kun Assu kuitenkin peruutti sieltä takapuolensa suoraan Quinton nenän eteen, kun uusi lattiakaivo herätti epäilyksiä ja sitä oli pakko mennä ihailemaan taaempaa, mutta Quinto oli ihan EVVK (kumma ori). Lopulta kaivo todettiin vaarattomaksi ja sain Assun käännetyksi boksissa ympärikin. Ihana supertallityttö Jenni tuli juuri sopivasti, sillä Assu oli niin epäluuloinen, että en olisi mitenkään voinut toisella kädellä suihkuttaa jalkoja ja toisella pidellä ponia, se olisi poistunut paikalta. Mutta kun seisoin pitämässä siitä kiinni, Jenni sai pestä jalat ilman yhtään potkua tai kiukuttelua. Takajalkansa hänen prinsessamaisuutensa ensin nosti ylös, ettei kastuisi, mutta hyväksyi kohta niidenkin pesemisen. Hyvä juttu. Assu sai palkaksi paljon leipää ja kehuja, jotta jäisi kivoja muistoja.

Ai niin, perjantaina Assu kengitettiin, vähän venähti kengitysväli pitkäksi joululoman vuoksi. Rauhoitusgeelin kanssa onnistui ihan hyvin, vaikka sen antaminen olikin kuulemma ollut vähän hankalaa. Olin itse Helsingissä, mutta Annika oli pitämässä ponia paikoillaan kengityksen ajan. Nyt on takanakin sitten hokit ja ainakin vielä on jalat pysyneet ehjinä. Yritämme nyt harrastaa alkuun varovaisesti liikuntaa niitten kanssa, kuinka se sitten onkin mahdollista. Mutta kun ne kerran on nyt laitettu, niin mäkeen on ainakin päästävä niitä testaamaan, kiipeilemään hankeen... Sitä olenkin jo odottanut pitempään.