Jos kesää ei tulekaan...

Astoria muuttui niin paljon siitä, kun Kirsin kanssa aloitimme sen kanssa. Paljon näihin kahteen vuoteen mahtui...

Kesää odotellessa

Assun kanssa on viime aikoina pyöritty kentällä ja maastossa, vähän ehkä laiskasti. Tarkoitus oli alunperin osallistua tallikisoihinkin mutta se jäi, kun Assu oli turhan hankala isolla kentällä kisoja edeltävällä viikolla. Ehkä sitten seuraaviin kisoihin. Kentällä olen etsiskellyt enimmäkseen rauhallista ja jollain tapaa tasapainoista ravia. Maastoon lähtemisessä on ollut omat hankaluutensa, kun maisemat maneesin nurkalla ovat välillä vaihtuneet. Ilman kaverin apua ei päästä siitä tällä hetkellä ohi, mutta onneksi huomenna on talkoot, niin toivottavasti saamme romut pois pelottamasta siitä.

Tänään treenattiin vähän tavallista pitempään, kun menin ensin kentällä ympyröitä käynnissä ja ravissa ja sen jälkeen lähdin vielä peränpitäjäksi maastoon kävelemään. Käytiin kiipeilemässä ja se oli tosi mukavaa. Assu tykkäsi kovasti, kerran tultiin laukallakin yksi rinne, vaikka tarkoitus oli alunperin vain kävellä. Tehtiin vielä pieni kierros hevosuraa eteenpäin ja ravattiin takaisin tallille. Assu vaikutti oikein tyytyväiseltä lenkiin jälkeen. Ihan vähän oli hikoillut satulavyön kohdalta. Hevosuralle joku oli muuten raahannut taas puunrungon ja jotain pitempiä pajuja "esteiksi" tai puomeiksi. Isoimman rungon Assu käsitti esteeksi ja nosti laukan hyvissä ajoin ennen tehdäkseen suuren hypyn sen yli. Vallan innostui. Ihana Assukka.

Assun tarha vaihtui jokin aika sitten. Nyt hän on Siirin ja Nataschan kanssa vähän isommassa tarhassa ja jakavat kolmisin koko heinäpaalin. Kerrankin Assu on vähän ylempänä nokkimisjärjestyksessä, Siiri on pomo mutta pahnanpohjimmainen onkin Natascha. Assu tulee toimeen kummankin kanssa kaksin, mutta jos Siiri on paikalla, Assukin komentelee Nataschaa. Assu näyttää tyytyväisemmältä, kun kavereita on enemmän. Vapaa heinä on Assulle tosi hyvä, jospa se nyt pyöristyisi sen verran, että kehtaa näyttää muillekin. Siis muualtakin kuin masusta. Satulavyötä on pitänyt satulan oston jälkeen löysätä jo kahdella reiällä, joten suunta on ainakin oikea. Tässä vielä pari kuvaa huhtikuun lopussa.

Kuvia 20.4.2011

 

Kypsymistä

Assun oikea syntymäpäivä oli edellisviikon tiistaina, hän on nyt 10-vuotias. Ikä tuo tiettyä varmuutta, tai ainakin pitäisi. Niin varmaan on tuonutkin, ainakin Assu on nykyään varsin rauhallinen, yleensä. Viime aikoina Assulla on ollut paljon lomaa, mikä on näkynyt enemmän tai vähemmän käytöksessäkin. Siis Assuseni on rauhallisempi ratsastaa mutta karsinassa välillä hermostuneempi.

Olen ollut tosi laiska blogin kirjoittaja viime aikoina. Se johtuu siitä, että tässä keväällä yleensä työt haittaavat eniten harrastustoimintaa - ei ole paljon ylimääräistä energiaa kirjoitteluun. Eikä ole ollut oikein muuhunkaan, tunnelma on ollut vähän latistunut jostain syystä. Olen suosiolla antanut itseni laiskotella, ja käynyt tallilla vain huolehtimassa Assulle ruoat ja harjailemassa välillä. Ratsastanut olen vain pari kertaa viikossa. Assu on vähän pyöristynyt, satulavyöstä ainakin yhden reiänvälin verran. Saisi vielä vähän lisääkin pyöristyä. Mutta vähän pitäisi treenatakin, jotta pyöreyttä tulisi myös lihaksiin.

Tässä välissä on Assun kanssa yritetty harjoitella vähän maasta käsittelyn perusteita. Assu on nopea oppimaan, mutta kun se on niin käsittämättömän herkkä kaikille ulkopuolisille ärsykkeille, se usein unohtaa antaa minulle tilaa, jos se vaikka säikähtää jotain. Viimeksi eilen sain pöljän ponin niskaani, kun tultiin ulos tallin ovesta. Oikeaoppisesti minä edellä, Assu perässä. Mutta eräs toinen yksärinomistaja harjaili siinä oven vieressä puomilla heppansa loimesta karvoja ja siitä kuului "raahraahraah"-ääntä, jota Assu säikähti ja loikkasi suoraan niskaani. Tällä kertaa en jättänyt varpaitani alle eikä Assukaan pyrkinyt pitemmälle karkuun, mutta yksi säikähtänyt arabi, n. 450kg, täräyttää mukavasti, kun se juoksee lapaluitten väliin varottamatta.

On myös ratsasteltu ulkokentillä jonkin verran, kun ne nyt vihdoin ovat kuivuneet. Tai me kyllä aloitimme jo märällä kelillä varovasti käynnissä, mutta nyt on yritetty mennä siellä vähän enemmänkin. Kerran olemme myös käyneet maastossa kaksin lumien sulamisaikaan, kun lätäköt ja purot olivat suurimmillaan. On se humma kumma eläin, kun ensin koko talvi puhistaan siirtotallikopille maneesin nurkalla mutta kun koppi on viety pois siitä puhisuttamasta, se onkin aivan kauheaa. Tilalla on musta aukko, joka varmasti nielaisee koko ratsukon. Onneksi Tuuli ehti kävelemään malliksi polun alkuun, niin pääsimme Assun kanssa luottavaisin mielin matkaan.

Tai no. Luottamus oli kyllä koetuksella, kun lätäköitä oli niin paljon ja välillä kavio löpsähti loskasta veteen. Kahluukohdat Assu vältti leikkimällä nuorallatanssijaa, kun aivan polun reunassa oli noin 5 cm leveä kuiva kaistale, johon Assu huolellisesti sijoitti askeleensa, molempiin suuntiin mentäessä. On hän niin hieno. Seuraava hämmästys ja kummastus tuli hiukan ennen laidunta, kun lumen sulamisvedet valuivat ojaan, joka alittaa hevosuran siltarummun kautta. Rummusta kuului "bulbulbulbulbul"-pulputusta ja vesi kimmelsi ääriään myöten täydessä ojassa. Heti ojan jälkeen metsän puolella valui leveitä kirkkaita puroja joka suuntaan ja niistä kuului tietysti enemmän tai vähemmän lorinaa. Itse asiassa maa näytti tosi hienolta auringonpaisteessa. Assu oli niin arabia kuin vaan voi olla, kaula ylväästi kaarella, silmät ja sieraimet suurina, puhisten ja päristellen, nuuhkien, korvat hörössä, häntä pystyssä. Ei se ehkä pelännyt, koska se ei oikeastaan ollenkaan epäröinyt, mutta se oli vaan niin dramaattista. Tehtiin lyhyt lenkki käynnissä. Tai no. Takaisin tultiin jotain passagea enimmäkseen, mutta retki oli ihan hauskaa vaihtelua maneesissa töpsöttelyyn.

Maastolenkin jälkeen olenkin ratsastellut vain ulkokentillä sen vähän, mitä olen viime viikkoina ratsastanut. Yhteensä neljä tai viisi kertaa vain. Kerran menin ex tempore Titan alkeisjatko-tunnille mukaan, kun tunti oli yläkentällä ja iso kenttä oli vielä aivan litimärkä. Enkä halunnut mennä maneesiin. Se olikin aivan loistava idea, sillä jouduin kunnon "rääkkiin". Tunnista mentiin vähintään puolet kevyessä istunnassa. No niin, olenko harrastanut semmoista viimeisen vuoden aikana, enpä juuri ole. Niin että pohkeet ja vatsalihakset kunnolla kramppiin. Assu onneksi suhtautui melko ymmärtäväisesti ja tunti meni oikein kivasti. Tykkäsin tosi paljon. Hauskinta oli se, että vaikka alkeisjatko ei ehkä olisi se tunti, mihin jatkossa haluaisin osallistua, niin tuohon yläkentällä totutteluun se oli juuri sopiva. Laukkakin sujui, vaikka olin vähän epäuskoinen laukannostosta kevyessä istunnassa ja ulkokäsi kiinni harjassa. Assu onnistui loikkaamaan merkkitötteröiden yli, kun en saanut laukkaympyrällä ensin ulkopohjetta läpi millään, mutta parin harjoituskerran jälkeen Assu toimi aivan mainiosti. Kivaa alkeisjatko-tunnissa oli myös se, että sain laukata yksin, keskiympyrällä, kun muut kävelivät tai ravasivat uralla. Assun ei tarvinnut stressata muiden menosta ja sain keskittyä laukannostoon rauhassa, kun Assu ei ollut vielä ymmärtänyt, että kohta laukataan.

Ison kentän kuivahdettua olen ollut siellä Assun kanssa pari kertaa. Ensimmäisellä kerralla joku mies säikäytti Assun poimiessaan siitä meluvallin päältä leskenlehtiä. En nähnyt koko ukkoa ensin ollenkaan ja ihmettelin, miksi Assu yhtäkkiä ryntäsi takalaidalta porttia kohti. Olimme juuri nostaneet laukan, joten säikähdys tuli mahdollisimman huonoon kohtaan. Mutta hetken kuluttua minäkin kuulin rapinaa ja tajusin, mistä se tulee. Assu käyntiin ja melkein pitkin ohjin kohtaamaan pahaa petoa aidan viereen. Tervehdin miestä, joka säikähti(!) mutta vastasi tervehdykseen. Vaihdoin muutaman sanan ja silittelin Assua, joka tuntui kutistuvan välittömästi korskeasta sotaratsusta peruspolleksi, kun tajusi, että ihminenhän se vaan olikin. Mies sanoi poimivansa kukkia äidilleen. Varmaan aika iäkäs äiti, kun mieskin oli varmasti jo yli kuudenkymmenen. Mutta ei hän ollut ollenkaan tullut ajatelleeksi, että hevoset säikkyvät puskissa kyykistelevää tummaa hahmoa. Varsinkin assumaiset hevoset. Kokemus oli silti Assulle ihan hyvä, kun pääsin jututtamaan miestä ja Assu näki, ettei se ollutkaan mitään sen kummallisempaa. Miehen poistuttua nostin laukan vielä uudestaan ja kun se meni rauhallisesti, lopetin siihen.

Seuraavana päivänä kävimme tekemässä vähän kiemuroita ravissa. Oli vähän kiire aikataulu ja Assu oli vielä piehtaroinut tarhassa niin, että jouduin putsaamaan sen perusteellisesti. Jäi ratsastus vähän lyhyeksi. Mutta onneksi Assu oli rauhallisella tuulella, eikä paikalla ollut tällä kertaa mitään häiriköitä. Paitsi ratsastuksen jälkeen, kun olin jo tullut alas selästä ja juttelin Kirsin kanssa tallipihalla, Assun seisoskellessa vieressä edelleen, lähti joku dorka valkoisella bemarilla tai audilla parkkipaikalta niin, että ei näyttänyt tien leveys riittävän. Soraa lensi joka suuntaan ja renkaat ulvoi. Varmaan joku nuori jätkä hakemassa tyttöystäväänsä ratsastustunnilta. Mutta ei paljon aivosoluja tainnut päässä liikkua, kun lähti tallin parkkipaikalta siihen tyyliin. Onneksi ei ollut kovin säikkyjä hevosia tunnilla sillä kertaa, eikä Assukaan säikähtänyt silmän muljautuksia enempää.

Tänään oli Meeri Simulan Hevosen käsittely I -kurssi. Se oli aivan mahtavaa. Jatkoa odotellessa. Luulin, ettei Assu kelpaisi kurssihepaksi, kun tarkoitus oli harjoitella ns. varmojen osaajien kanssa ensimmäisellä kerralla. Mutta aamulla sain kuulla, että meillä Jessin kanssa on sittenkin Assu jo nyt. Harjoittelimme siis pareittain.

Assuhan osasi alkeet jo aika hyvin (kun olemme harjoitelleet niitä etukäteen!). Tosin alussa se oli vähän hermostunut ja yritti siksi ensimmäisissä pysähtymistesteissä jatkuvasti ohittaa minut ja Jessin. Tärkein juttu minulle oli se, että Assu ei hermostunut narun heiluttamisesta tai käsien nostosta, vaan reagoi niihin ihan oikein. Jessi on tottunut käsittelemään Monte-poniaan, joka vaatii vähän roisimpia otteita kuin Assu, ja minua vähän jännitti, miten Assu suhtautuu Jessiin. Mutta hienostihan se meni. Jessi on niin rauhallinen ja määrätietoinen, että Assu ei stressannut yhtään.

Vaikein tehtävä meille oli taivutus, kun Assu pyrki alussa vaan väistämään köyttä, jos se koski vähänkin kylkeä. Ja köysi olisi pitänyt nostaa niin, että se osuisi satulan kohdalle. Meeri sanoi, että hevonen oppii kahdeksalla toistolla uuden asian. Huvikseni laskin, että köysi piti nostaa Assun kylkeen tasan kahdeksan kertaa ennen kuin Assu ymmärsi, että siitä huolimatta ei tarvitse liikahtaa yhtään. Sen jälkeen yritimme taivutella. Assu ei ihan ymmärtänyt, mitä pyysimme, mutta taipui kyllä vähän omalla tyylillään. Lisää taivutusharjoituksia siis.

Takajalkojen väistättäminen oli myös aluksi vähän jännää. Assua selvästi huolestutti, että aion lyödä sitä köydellä, kun nostin köydenperää ylös. Assun takajalat kyllä väistivät ja menivät ristiinkin, mutta aluksi melkein juosten. Toiseen suuntaan Assu ei ollut yhtä ketterä ja siinä vaiheessa se oli myös jo ymmärtänyt, ettei köysi tee mitään, vaikka se melkein koskettaa kankkua. Jessin väistättäessä Assu meni jo kuin olisi aina osannut homman.

Assun huolestuminen alussa saattoi johtua siitä, että kun Meeri näytti Desin kanssa, miten väistättäminen tehdään, lähdin taluttamaan Assua eteenpäin, jotta näkisimme paremmin mallisuorituksen. Assu jotenkin pompahti kesken matkan ja sai löysänä roikkuneen narun yli etujalkansa. Samalla sekunnilla Assu yritti ilmeisesti paeta jalkaan tarttunutta narua taaksepäin ja kun en nähnyt taakseni, en tajunnut antaa löysää riittävän nopeasti. Assu säikähti kiristyvää narua niin, että pomppasi pystyyn ja taakse, jolloin naru kiristyi etujalan taakse vielä enemmän. Tässä kohtaa päätin päästää irti. Assulle kävi kerran aiemmin tarhaan viedessäni samalla tavalla ja silloin se otti vain pari raviaskelta irti päästyään ja pysähtyi. Nyt oli vähän jännittävämpi tilanne, joten Assu laukkasi vähän pidemmälle, mutta pysähtyi kuitenkin melko pian. Eikä onneksi edes tallannut naruaan. Tosin Assu melkein lähti pakoon, kun Anssi aidan toiselta puolelta loikkasi ottamaan Assua kiinni. Assu vähän pelkää miehiä ja aidan välistä ilmaantuva mies oli vähän liikaa. Assu hetken aikaa steppasi, mutta rauhoittui kuitenkin nopeasti, kun teimme väistätystehtävää ja Assu joutui keskittymään siinä uudestaan.

Viimeisenä tehtävänä oli ympyrälle lähettäminen ja pysäyttäminen, se, mitä eniten olin jännittänyt. Meeri sai sen näyttämään niin yksinkertaiselta, että päätin kokeilla, vaikka etukäteen vähän arastelinkin. Tarkoitus ei ollut juoksuttaa, vaan saada Assu lähtemään ympyrälle ja kävelemään eteenpäin. Nyt tajusin ensimmäistä kertaa, missä kohtaa minun kuuluu itse olla ja mitä olen tehnyt väärin. Olennaisin pointti oli se, että minun pitää itse kävellä aktiivisesti eteenpäin. En saa ottaa sivuaskelia enkä peruuttaa. Assu pysähtyi heti, jos tein väärin. Muutaman kierroksen jälkeen minua alkoi pyörryttää ja annoin Jessin kokeilla. Assu oli yhtä kiltti Jessillekin eikä hermostunut edes Ozzy-ponin poukkoillessa Kaisan narun päässä villinä pitkin kenttää. Jessin jälkeen kokeilin vielä itse uudestaan. Käynnissä Assu tuntui hiipparoivan koko ajan lähemmäs ja kutistavan ympyrää. Kun yritin hoputtaa sitä kauemmas, se lähti ravaamaan mutta ihan rauhallisesti. Pysäyttäminenkin onnistui juuri niin kuin Meeri neuvoi, eli väistättämällä takapäätä ristiin.

Meeri neuvoi myöhemmin, että ympyrän suurentaminen onnistuu "aaltoja" lähettämällä, eli Assu lähti suurentamisen sijaan raviin, koska heilutin narun väärää päätä. Pitää kokeilla sitä pian uudestaan, pitää hankkia itsellekin tuommoinen nelimetrinen köysi. Myöhemmällä käsittelykurssilla opitaan hevosen suunnan muuttaminen peruutuksen kautta. En edes halunnut kokeilla, olisiko Assu lähtenyt ympyrälle toiseen suuntaan, olin niin tyytyväinen siihen, että se ymmärsi ihan selvästi, mitä halusin sen tekevän, eikä yrittänyt paeta vaan oli todella rauhallinen.

Ehkä Assuseni alkaa vihdoin aikuistua. Ikä tuo kypsyyttä ja kokemukset karttuvat. Meillä molemmilla.

Tässä vielä pari videota Assun maaliskuisesta irtojuoksutuskokeilusta. Näkyy hyvin, että ainakin minä olin ihan pihalla.

51. blogitarina

Hiihtoloma meni menojaan. Hiihtämään en mennyt, vaikka piti. Sen sijaan pidin kiinni tavoitteesta ratsastaa ihan joka päivä.

Lauantaina maneesissa oli esterata, ja minäkin sitten intouduin Assulla kokeilemaan. Unohdin laittaa turvaliivin päälleni, joten olin vähän epävarma, enkä uskaltanut hypätä kuin miniminiristikoita. Mutta Assu oli kyllä innoissaan. En saanut vaan millään hyppyjä tuntumaan hyvältä. Olin joko hyppäämässä ennen hevosta tai jäämässä koko ajan jälkeen. Laukkaympyrällä pystyin vähän edes kontrolloimaan. Mutta pitäisi oikeasti käydä estetunneilla, että Assukin saisi vähän varmuutta menoon. Se kyllä hyppää hienosti.

Sunnuntaina dementia jatkui, mutta turvaliivin puuttumisen sijaan lähdin maastoon ilman kypärää. Ilman kypärää! Haloo, miten se on edes mahdollista! Ihme, ettei kukaan muu huomannut tai sanonut mitään. En ole todellakaan koskaan ennen ratsastanut ilman kypärää, enkä missään nimessä haluakaan. Muistan laittaneeni Assun satulavyön ensimmäiseen reikään ja tulleeni ulos boksista laittamaan takkia kiinni, hanskoja käteen ja kypärää päähän. Mutta jostain syystä se viimeinen jäi tekemättä. Kentälläkään en huomannu, että päässä on vaan pipo. Enkä edes tuulenvireestä korvissa (ja varmaan korvien välissäkin) huomannu, että kypärä puuttuu.

Lähdettiin siis Annikan ja Coran kanssa maastolenkille. Vähän ennen kiipeilymäkiä, eli ehkä noin kilometrin päässä tallista, väistin kuusenoksaa, ja tajusin, että nyt ei rapise niin kuin pitäisi. No ei kai, jos oksa osuu fleecekankaiseen pipoon eikä kypärään! Tehtiin u-käännös ja haettiin kypärä. Jotenkin tuli todella epävarma olo, mutta ravattiin kuitenkin kohti tallia. Assu muisti, että viimeinen suora on joka kerta laukattu, ja se laukkasi tälläkin kertaa. Vähän kyllä hirvitti, mutta Assu oli todella rauhallinen. Cora taisi vähän kiihdytellä takana. Tallilla hävetti, kun pyysin Jessiä viemään pipon tallin ja tuomaan kypärän tilalle. Uusi yritys maastoon.

Käytiin reilun tunnin kieppi, amppiksella kääntymässä. Vastaan tuli poni kärryjen kanssa, ja edelliskerrasta viisastuneena käänsin Assun välittömästi ympäri, kun näin kärryt, ja palasimme levikkeelle hiihtoladun viereen odottamaan kärrien ohitusta. Assu vähän hermoili, mutta ei niin paljon kuin viimeksi. Coraa ei paljon kiinnostanut. Takaisintulomatkalla Cora oli vähän hankala ja kävelimme enimmäkseen. Assu olisi halunnut ravata mutta Cora villiintyi. Ihan kiva reissu kuitenkin.

Maanantai oli kamala lomanloppumisstressin aiheuttaman unettomuuden jälkeen, joten Assu sai vapaapäivän. Tiistaina Annika oli estetunnilla. Tässä pari videopätkää tiistailta. Jospa nyt huomenna pääsisin itsekin ratsastamaan. Annika oli tänäänkin, kun en voinut ajoissa ottaa kipulääkettä pikkuvaivaan, ja siihen meni sitten lopulta koko päivä.

Laukkaa

Heposelleni mieluisin askellaji lienee laukka. Minulle se on tietenkin se vaikein, ollut aina. Jos käynnissä ja ravissa pystyn säätelemään kroppani liikkeitä niin, että ihan oikeasti pystyn antamaan hevoselle ohjeita hidastaa, kiihdyttää, kääntyä yms., niin laukassa vain matkustan avuttomana. Koko keskittymiseni menee siihen, että liikun mukana. Varsinkin oikeassa laukassa.

Assun kanssa suurin vaikeus on saada se oikea laukka. Toisinaan nimenomaan oikea oikea laukka, mutta ihan yleisesti siis Assu hyvin herkästi nostaa väärän laukan. Kaiken lisäksi se on mennyt vietävä oppimaan, että yleensä ensimmäisellä nostolla pitäisi mennä vasenta ja toisella oikeaa laukkaa. Sitten kun laukat hänen tarjoamassaan järjestyksessä eivät kelpaa, menee niiiiin hermot ja herne on ehkä lopputunnin ajan nenässä sen laukannoston suhteen.

Äsken lueskelin KorK:n sivuja ja sieltä huvikseni kouluratsastuksen arvosteluperusteita tai oikeastaan yleisimpiä virheitä. Silmiini osui seuraava lause: "Ratsastaja katsoo alas hevosen sisälapaan ja kallistaa ylävartalon sisään- ja eteenpäin, minkä vuoksi ulkopohje irtoaa ja hevonen nostaa usein väärän laukan." Tänään juuri heti ratsastuksen jälkeen mietin, mikä nyt meni pieleen ensimmäisissä laukannostoissa, kun oikealle nousi vasen laukka kahdesti. Muistin siinä erään entisen opettajan ohjeen, eli laukannostossa katse pitäisi suunnata ulos ja ylös, niin, että lantio on menossa samaan suuntaan. Eikä todellakaan kuulu katsoa sinne sisälapaan, niin kuin ihan varmasti tein, ja vielä monta kertaa, kun yritin katsoa, mitä laukkaa Assu on nostamassa. Harmi, että keksin virheen vasta jälkikäteen, mutta huomenna onneksi pääsen harjoittelemaan sitä uudelleen.

Assu ei tykännyt väärän laukan alasottamisesta, vaan osoitti lieviä hermostuneisuuden merkkejä. Yritin toistaa samaa pyyntöä rauhallisesti, mutta sain vain vasemman laukan. Kolmannella nostolla sain oikean laukan, jonka Assu jostain syystä vaihtoi vasemmaksi kierroksen jälkeen, kun tein pidätteen. Koska Assu ei vaihtanut heti takaisin, tein kahdeksikon ja jatkoin vasemmassa kierroksessa ja lähdin hidastamaan laukkaa ja pienentämään ympyrää. Aluksi tuntui siltä, että Assu kaatuu sisäjalan päälle, mutta pidin vaan sisäpohkeella lujasti vastaan. Parin kierroksen jälkeen Assu suoristuikin ja vähän houkuttelemalla sain asetuksenkin vasemmalle (tämä on ollut koko ajan iso ongelma, vasemmassa laukassa Assu ei myötää, vaan kääntää päänsä ulos eikä ota lainkaan tukea ulko-ohjasta). Kun Assu rauhoituttuaan vasemmalla ympyrällä hidasti laukkaa niin paljon, että pystyin kunnolla istumaan syvällä satulassa, annoin sille pitkät ohjat ja kävelin niin kauan, että laukannostot unohtuisivat.

Päätin vielä kerran yrittää nostaa oikean laukan, jos vaikka saisin sen pysymään ja pystyisin myös siinä hidastamaan. Laukan hidastamisharjoitteluun sain muuten kipinän Pantsun valmennuksista, kun ihailin esteratsastajien taitoja pidentää tai lyhentää askeleet esteväleille haluttuun määrään. Ajattelin, että voisin aloittaa itse vaikka siitä, että löytäisin myös hitaamman laukan ilman, että Assu sekoaa pidätteistä. Valmistelin oikean laukannostoa Kaartisen antamien ohjeitten mukaan väistättämällä ensin vähän oikeaa pohjetta käynnissä ja sitten vaan siirsin sen eteen. Tällä kertaa Assu nosti laukan ihan oikein, mutta vauhti lähti kiihtymään hurjasti. Hidastelin varovasti ja yritin päästä istumaan liikkeen suuntaan.

Suurin ongelma oikeassa laukassa minulle on se, etten millään pääse satulassa sellaiseen asentoon, että olisin ihan kunnolla Assun askelissa mukana. Kun en istu kunnolla, en pysty istunnalla vaikuttamaan ollenkaan ja pohkeetkin ovat missä sattuu. Assu kaatui sisäpohkeelle ja vauhti kiihtyi. Lyhensin ulko-ohjaa ja yritin saada sen tuntumalle (oikeassa kierroksessa Assu asettuu liikaa sisään, vetää ulko-ohjan niin, ettei se vaikuttaisi ollenkaan) ja samalla yritin pitää sisäpohkeen tiukasti paikoillaan. Pidäte menikin läpi ja sain laukan vähän hidastumaan. Yritin saada vielä Assun laskemaan päätä alemmas nostamalla sisäkäden vähän ylemmäs ja vähän liikuttelemalla sisäohjaa. Se onnistuikin, tosin samalla ympyrä kutistui, mutta laukka pysyi ja vihdoin istuin niin kuin pitääkin. Pystyin käyttämään sisäpohjetta paremmin ja sain Assun suoristumaan tai oikeastaan nousemaan kallistuksesta pystyyn ja laukka muuttui mukavammaksi. Kun vielä keksin käyttää sisäpohjetta ympyrän suurentamiseen, saimme pari kierrosta ihan hevosmaista laukkaa. Hyvä me!

Loppuraveissa oivalsin vielä, miten saan jalan pitkäksi alas jalustimenkin kanssa ja myös kevyessä ravissa. En avaakaan varpaita yhtään ulos, vaikka lasken kantapäät niin alas kuin jalkaterä tai nilkka antaa periksi. Kun keventää tässä asennossa mahdollisimman matalasti, lonkat eivät löpsähdä auki ja jalat pysyvät paremmin paikoillaan. Siitä voi varovasti nostaa kantapäitä niin, että jalkaterä on taas suorassa. Polvi jää kuitenkin alemmas näin. Assu kulki kuin juna raiteilla, paljon rauhallisemmin. Jopa ravipuomeilla homma toimi. Siihen oivallukseen oli hyvä lopettaa harjoitukset, ehkä molemmille jäi jotain pähkäiltävää. Minulle ainakin jäi hyvä mieli, ja Assukin vaikutti tyytyväiseltä.

Treenin jälkeen pyörittelin koko ponin kumisualla läpi. Ennen ratsastusta Assu suhtautuu tähän yleensä vähän nihkeästi, mutta nyt se rouskutti heinää ja välillä nojaili sukaan siihen malliin, että taisi kumminkin vähän tykätä hieronnasta. Laukkatreeneistä muuten jäi Assuun niin paljon hiekkaa, että sen takajalat ja vatsanalus olivat muuttuneet ihan ruskeiksi. Pakkasesta huolimatta ponille taisi tulla vähän lämmin.

Maasto ja Pantsu

Viikonlopun maastoiluista intoutuneena ja rohkaistuneena lähdin maanantaina ihan kaksin Assun kanssa maastoon, kun Piia Pantsun valmennus valtasi maneesin. Assu meni hienosti ohi maneesin kulman ja siirtotallin ja lumikasojen, ja jopa maassa makailevan lanan. Alkumatkasta pikkuprinsessaa vähän jännitti mutta rohkeasti hän käveli vähän päristellen ja prööhien. Aurinkoinen ilma teki jänniä varjoja, joita piti vähän säpsähdellä ja väistellä, mutta oikein hienosti sujui kuitenkin. Hiihtäjiäkään ei tarvinnut säikähdellä sen kummemmin. Mäessä oli jotain porukkaa, joten siitä mentiin ohi vaan. Seuraava kiinnostava kohta oli metsätyöalue, jossa polulla ja sen molemmin puolin oli jätetty tukkeja sikin sokin, kävellen siitä kyllä pääsi ihan hyvin. Assu ei piitannut niistä ollenkaan, tahtoi vain vähän nuuskia vihreitä männyn oksia. Ravailtiin Pinomäen koululle asti ja sieltä vielä jatkettiin kävellen kohti ampumarataa. Ampuja ei tullut, hiihtäjiä kyllä. Ja muita lenkkeilijöitä.

Jostain kumman syystä halusin kävellä koko amppislenkin ympäri. Tietenkin siellä takasuoralla tuli vastaan raviohjastaja ja Assu teki täysstopin siihen paikkaan, kun näki vastaantulijan jossain 100 metrin päässä. Ajattelin, että väylässä riittää leveyttä mennä ohi, mutta Assu lähtikin peruuttamaan ja ohjastaja pysäytti hevosensa ja huusi, että "J***alauta, täällä toiset vetää hiittiä". Hevosensa nousi samalla pystyyn, joten kai se oli ihan oikeutettua. Huusin takaisin (etäisyyttä edelleen se 100m), että ratsuni ei ole varmaan ikinä nähnyt ravikärryjä ennen tätä, ja että väistän kyllä. Ukko huusi, että mene nyt johonkin siitä, mikä varmaan näytti helpoimmalta ratkaisulta heille mutta ei meille, sillä kun aloin kääntää Assua takaisin kohti tienristeystä, jonne voisimme väistää, pikku possuni oli sitä mieltä, että sinne paetaan niin lujaa kuin mahdollista. Olin eri mieltä, joten menimme ehkä hienointa hidasta ja korkeaa ravia ikinä (onko se jotain passagea vai mitä?). Assu on melkoinen balettitanssija halutessaan. Kulmassa kurvasin tien puolelle turvaan ja kärrymies meni ohi. Hän sanoi tulevansa vielä takaisin, mihin vastasin, että me poistumme heti siitä keskimmäisestä tiestä, että ajelee rauhassa vaan.

Assu tärisi koko matkan ja tietysti vielä siinä viimeisellä suoralla ennen Pinomäen koululle kääntymistä tuli vastaan kaksi ratsukkoa. Assu oli niin täpinöissään, että yritti paeta niitäkin. Onneksi siinä kuitenkin järki voitti, kun Assu selvästi tiesi, että kotiinpäin oltiin menossa. Vielä viime metreillä suhahti kuusen takaa hiihtäjä ja Assu vähän säikähti. Mutta selvisimme takaisin hevosuralle, missä Assu rauhoittui heti. Ravasimme melkein koko matkan tallille. Mäessä oli tällä kertaa moottorikelkka, joten emme päässeet sinne ollenkaan. Sen sijaan viimeisen suoran ennen tallille tuloa laukkasimme, kun siinä on niin hyvä tasainen polku. Ja Assu pysähtyy mielellään siinä ennen entisen halkopinon kohtaa ja kävelee siitä pitkin ohjin. Hauska reissu, vaikka vähän jäi harmittamaan sen ohjastajan kohtaaminen, tuli sellainen olo, että olin tiellä, vaikka kai ne suorat siellä ovat yhtä lailla ratsastajien käytössä kuin ravurienkin. Loppuillan istuinkin jääpuikkona maneesin katsomossa ihailemassa taitavampien ratsastajien suorituksia Pantsun valmennusryhmissä.

Tiistaina Pantsun valmennukset olivat ohi jo puoli viiden maissa, joten maneesiin pääsi taas illalla. Tosin siellä oli silloinkin vielä osa Pantsun esteistä ja niiden seassa myös alkeisestetunti, mutta kyllä me sinne sekaan mahduttiin. Assu oli ihan innoissaan, että nyt hypätään, se oli ihan virittäytynyt. Kun vielä Desi ja Ozzy ja Monte pomppivat pieniä esteitä, niin Assu odotti koko ajan, milloin tulee hänen vuoronsa. En uskaltanut lähteä hyppimään, kun Assulla ei ollut suojia eikä minulla turvaliiviä. Sen sijaan esittelin possulle vanhaa "kukkamuuria" ja kapeaa estettä, jonka alle oli kasattu kaikki merkkiämpärit, sekä "vesiestettä". Isoja 120cm esteitä kävimme myös nuuskimassa. Ravailimme ja kävelimme pari tuntia siellä esteiden lomassa ja ylitimme maapuomeja siellä täällä. Monte-ponille vesiesteen sinisestä pressusta tuli aivan ylittämätön ongelma. Se vaan ei millään suostunut menemään siitä yli.

Assu tuijotteli Montea aina välillä, mutta ei osoittanut mitään mielenkiintoa pressuun Monten ollessa paikalla. Kun Monte ja muut lähtivät, jatkoin vielä ravailua. Yritin mennä sen "vesiesteen" vierestä ohi, mutta Assu sai pärskäys-tuijotus -kohtauksen sen kohdalla ja pysähtyi, kääntyi ja hyppäsi sen yli, ja jatkoi laukalla ihan intoa piukassa! Räjähdin nauruun, koska se oli niin kummallinen reaktio. En missään vaiheessa pyytänyt Assua ylittämään pressua, ajattelin, että se vaan haistelee sitä tai jotain, mutta hän päättikin mennä siitä yli. Monte tönötti siinä samassa kohtaa varmaan tunnin, eikä mennyt sittenkään. Assua selvästi kiinnosti, mikä siinä oli ongelmana, ja päätti, että hän kokeilee. Hyppelin siitä vielä muutaman kerran huvikseni yli, ja sen jälkeen Assu melkein väkisin vei niille pikku pystyesteille, mitä Titta oli laittanut tunnille. Kerran Assu pääsi vähän karkaamaan käsistä, ja jouduin tekemään hätäjarruvoltin sen 120cm korkean esteen kohdalle ja hetken ehdin luulla, että Assu yrittää hypätä siitä. Se nimittäin katsoi suoraan estettä ja kiihdytti, kuin olisi valmistautunut hyppäämään. Tuli vähän kiire jatkaa käännöstä. Assu olisi ehkä kyennyt hyppyyn, mutta minä olisin jäänyt varmasti kyydistä. Täytyy varmaan jonain päivänä rohkaistua vähän hyppimään. Olen vaan niin huono siinä. Olen liian vanha ja arka.

Tänään Assu sai tuplasti liikuntaa, kun en raaskinut jättää maastoilua aurinkoisena päivänä väliin, vaikka Annikalla oli tunti illalla. Kävin päivällä tekemässä ampumaradan lenkin taas. Tänään siellä myös ammuttiin ja kaikkea muutakin jännää tapahtui. Talvisessa metsässä maastoilu on mahtavaa. Ei ole hiki eikä ole ötököitä, heppa pysyy puhtaana ja polku on sopivan pehmeä. Tällä kertaa pääsimme tekemään pienen kiipeilylenkinkin, vaikka mäessä oli pulkkailija ja lumilautailija. Assu ei niistä piitannut, kävimme keskimäen kautta sen korkeimman nyppylän päälle ja käännyimme siellä ympäri niin, että laskettelijat saivat mennä rauhassa. Tällä kertaa myös laukkasimme pitkän pätkän Pinomäen koululle asti, Assu meni ihan rauhallisena. Huippukivaa oli, ihana kevättalven aurinko paistoi lumisten oksien lomasta ja hanki narskui kavioitten alla. Parempaa talvilomaa ei voi edes kuvitella! 

Ai niin, Assun esittely löytyy nyt Porin Ratsastuskeskuksen uusilta kotisivuilta: http://porinratsastuskeskus.sporttisaitti.com/yksityiset/.

Pakkasrajoja

Blogikirjoittajan laiskuus on päässyt valloilleen, kun lämpömittari on painunut yhä syvemmälle miinuksen puolelle. Kirjoitusten vähyys on suoraan verrannollinen heppailujen määrään, mutta kylmyyden lisäksi syy vähäiseen ratsastusintoon on ollut yöunten vähyys, joka johtuu kasaantuneista tekemättömistä töistä. Laiskuus siis ehkä kuitenkin se perimmäinen syy, tai ainakin se, että on tullut tavaksi jättää kaikki hommat viime tippaan.

Ennen kuin Suomen sääolot vaihtuivat Siperian kanssa ratsastelin useampana iltana maneesissa ilman jalustimia ja tunnustelin istuntaani ja hepan herkkyyttä. Uskaltauduin jopa laukkaamaan muutamaan kertaan ilman jalustimia (uu, täti-extremeä!). Harkitsin jopa ilman satulaa ratsastamista, kun olin löytänyt istuinluuni ja tasapainoni ihan uudella tavalla Assun kanssa.

Mutta sitten pikku prinsessalleni tuli kiima. Rakas kultamussukka Possuni vinkui ja luimi ja louskutteli hampaitaan ja uhitteli kaikin tavoin, ja kun en uskonut, vaan jatkoin puhdistusta, olin saada hokinreiät otsaani, kun menin nostamaan takakaviota. Sain alkukantaisen raivostumisreaktion (en tiennyt sen olevan mahdollista) ja poni-parka kiipesi karkuun melkein naapurikarsinan puolelle. Poistuin boksista käytävälle vetämään henkeä, koska säikähdin niin, että sykkeeni huiteli lähellä maksimia. Kun olin rauhoittunut, otin suurieleisesti karkkia taskuun ja siirryin takaisin nostamaan sen samaisen takakavion. Taputtelin ensin Assun pyllyn päältä ja siitä vähitellen jalkaa pitkin alemmas, kunnes käteni oli nostokohdassa, ja tällä kertaa Assu ei edes vinkaissut. Karkki palkaksi siitä hyvästä ja takaisin käytävälle pyyhkimään hikipisarat otsalta. Ajattelin jo jättää ratsastuksen väliin, mutta kun olin satulan ja suitset hakenut, niin en kehdannut olla ratsastamatta. Martingaalin otin pois, koska luultavasi poni olisi syönyt minut sitä virittäessä. Voi sitä vinkumista, kun kiristin satulavyötä.

Yllättäin ratsastus sujuikin melko rennosti, kun pääsimme maneesiin. En ruvennut vaatimaan mitään hienosäätöä, vaan tein ympyröitä käynnissä ja ravissa, otin pikkupätkän laukkaa ja jonkin aikaa seisoskelin vaan juttelemassa, eikä Assu ollut moksiskaan. Martingaalin puuttuminenkaan ei haitannut, enkä ole itse asiassa vieläkään laittanut sitä takaisin, vaikka pahin vinkukausi meni jo ohi.

Seuraavina päivinä oli joko liian kylmä tai minulla kädet täynnä muita töitä, joten Assu joko lepäili tai liikkui Annikan kanssa. Viime viikon maanantaina Nea lupautui liikuttamaan Assua ilman satulaa, mutta olivatkin Annikan kanssa pitäneet Assulle pienen puomiharjoituksen. Alla Annikan kuvaamia videoita.






Tiistaista alkaen oli todella kylmä ja hepat olivat sisällä lähes kaikkina päivinä. Annika oli abiriennoissa, joten Assu sai viettää lepopäiviä ja parannella haavojaan. Yhtenä aamuna Assu oli nimittäin kytketty ketjuihin käytävälle karsinan siivouksen ajaksi ja saanut jonkin aikaa siinä seistyään yhtäkkiä vetopaniikkikohtauksen. Riimu ei ollut mennyt heti rikki, vaan Assu oli ilmeisesti kaatunut ja vasta sitten päässyt irti. Seurauksena pintahaavoja eri puolilla nassua, isoin haava leuan alla soljen kohdalla, mutta ei mitään pahempaa. En ollut tullut ajatelleeksi, että kukaan kytkisi Assua ketjuihin, enkä ollut huomannut sanoa vetopaniikista aamutallintekijälle. Onneksi tällä kertaa Assu selvisi säikähdyksellä. Täytynee laittaa pieni info-lappunen Assun karsinan oveen vastaisen varalle.

Eilen lauantaina vihdoin ehdin ja jaksoin itsekin lähteä ratsastamaan. Olin Rosan ja Marikan kanssa maastossa tunnin lenkillä. Tammat olivat innoissaan ja vauhdikkaalla päällä. Assu tapansa mukaan ravasi, kun Rosa käveli, ja laukkasi, kun Rosa ravasi, mutta ei silti pyrkinyt ohi eikä koheltanut. Pakkasta oli nelisentoista astetta, mutta ei se niin hirveän kylmältä lopulta tuntunut, kun oli hyvin varustautunut. Teimme pienen lenkin kiipeilymäessäkin ja testasimme Assun kanssa, kuinka syvää hanki on polun vieressä. Ihan tarkoitusella siis. Assu humpsahti hankeen melkein vatsaansa myöden ja sai ponnistella ihan kunnolla, että pääsimme takaisin polulle. Tänään tein saman lenkin Rosan ja Annen kanssa, hummat olivat vaan paljon rauhallisempia. Assukin käveli, ainakin alkumatkasta. Hiihtäjät vähän Possua hämmästyttivät, mutta ei se niitä ruvennut säikkymään, kun ei Rosakaan niistä välittänyt. Amppiksen laidalla paukkui, mutta siitäkin mentiin vaan ohi.

Nyt on hiihtoloma, joten minulla pitäisi olla hyvin aikaa ratsastaa joka päivä. Huomenna ja tiistaina on kuitenkin maneesi varattu Pantsun valmennuksiin, joten voi olla, että huomennakaan ei ehdi maneesiin. Mutta jos vaikka jatkaisi tuota maastoilua, kun se tuntuu nyt sujuvan...

"Työt" haittaavat vapaa-aikaa

Viime viikko (Huom! Tämä teksti on kirjoitettu alunperin 27.1.2011) meni ratsastuksen suhteen vähän hukkaan. Edellisen viikonlopun olin muissa maisemissa ja tunnelmissa pääkaupunkiseudulla. Maanantaina tietysti hirveä väsymys päällä. Maanantaina meni muutenkin aikataulujen kanssa vähän säätämiseksi. Tiistaina ja keskiviikkona oli työn puolesta vähän iltamenoa, joten ratsimaan olisin päässyt vasta torstaina, mutta olin edelleen aivan lopun väsynyt ja nukahdin töitten jälkeen vähän liian pitkäksi aikaa. Niinpä houkuttelin tallilta Lauran testaamaan Assua. Ei Assu silti lomaillut ollut, vaan tiistaina ja keskiviikkona Annika oli mennyt sillä ja kuulemma hyvin sujunut. Lauran testivideo täällä.

Perjantaina oli edelleen työhön liittyvää menoa, joten Annika hoiti Possusen silloinkin. Lauantaina kärsin motivaatiopulasta, kun en ollut koko viikkoon ratsastanut ja rahat tililtäkin kaikki kadonneet. Harmituksessani tein tallilla lumitöitä: raivasin lumet yksärikoppien portaista ja hakkasin jäämuhkuratkin pois kulkuväyliltä. Olimme Kirsin kanssa aamulla katsomassa Eeva Kaartisen valmennustuntia (tai Kirsi katsoi, minä näin vain lopun, kun autoni juuttui hankeen ja Outin kanssa irroteltiin sitä sieltä suurimman osan valmennusajasta...). Kävimme välillä Subilla ja vein Kirsin kotiin, piti käydä vain kotona vaihtamassa vaatteet, mutta otinkin pienet torkut. Pienet. Kolmisen tuntia taisin nukkua. Eipä sitä sitten iltapimeällä viitsinyt enää ratsastaa, kun pollet saivat jo iltaheinätkin. Niinpä sitten riehuin lumitöissä.

Assulle taisi silti olla vapaapäivä ihan hyväksi, koska maanantaina se oli melko rauhallinen ratsastaa. Ilma oli järkyttävän märkä ja yllättävän lämmin. Ihme kyllä, lumet pysyivät maneesin katolla sateesta huolimatta. En tehnyt mitään erityisen vaativia juttuja, halusin vaan Assun liikkuvan rennosti. Alussa se yritti vähän kiukutella ja olla pinkeä, mutta rentoutui siitä kyllä. Laukatkin sujuivat niin rauhallisesti, että lopputunnista keksin ottaa jalustimet pois. Ensin otin vaan jalkani pois jalustimista ja annoin niiden roikkua alhaalla. Kun Assu tottui "uudenlaiseen" istuntaani, päätin elää villisti ja nostin jalustimet sä'än yli ristiin. Käynnissä selkääni sattui joka askeleella ja kun vähänkin yritin varoa kipua jännittämällä joko reisiä tai pakaroita, Assu pysähtyi. Kivusta huolimatta halusin kokeilla ravia.

Kesti hetken, ennen kuin totuimme Assun kanssa tähän uuteen ulottuvuuteen. Mutta yhtäkkiä huomasin, kuinka paljon paremmin Assu liikkui, kun jalkani olivat pitkinä alhaalla, asentoni luonnollisen pysty, hartiani rentoina ja ohjat kevyesti tuntumalla. Pystyin istumaan täysin pomppimatta eikä selkäni sattunut yhtään. Assu reagoi pienimpiinkin muutoksiin istunnassani, voisi sanoa, että ohjasin sitä ajatuksen voimalla. En uskaltanut mennä kovin kauaa ilman jalustimia ensimmäisellä kerralla, vaan tein vain loppuverryttelyt niin.

Tiistaina halusin heti jatkaa samaa. Tein lyhyen alkuverkkailun ja laukkasin molempiin suuntiin heti alussa. Assua jotenkin laiskotti, se ei tuntunut pitävän mitään kiirettä. Vasen laukka tuntui jopa hetkittäin nelitahtiselta. Laukkasin löysin ohjin, olen huomannut, että se sopii Assulle paremmin. Oikea laukka nousi hienosti ja pyöri kivasti. Laukkojen jälkeen otin jalustimet taas pois ja tein kahdeksikkoa ja voltteja käynnissä ja ravissa. Käynti tuntui kyllä omassa selässä aivan kauhealta ilman jalustimia. Mutta ravin tasainen tössyttely ei satu yhtään, vaikka Assu ravaisi vähän reippaamminkin. Hienointa ravissa oli sen säädeltävyys ja tunne siitä, että poni kuuntelee tarkasti ohjeitani. Koko heppa liikkui täysin eri tavalla kuin jalustinten kanssa. Takajalat nousivat kunnolla ja askel tuntui liitävämmältä. Se oli aivan mahtavaa. (27.1.2011)

Näitä samoja juttuja jatkoin koko loppuviikon. Tämä teksti jäi aikanaan julkaisematta jostain syystä, joten julkaisen sen nyt myöhässä, enkä yhtään muista, mitä olisin tähän kirjoittanut, joten kirjoitan huomenna kokonaan uuden blogipätkän. (19.2.2011)

Satulaton sunnuntai

Elikkä Annika täällä kirjoittelee. Mulla ois kauheesti kaikkia koulujuttuja kesken, mutta tän ja eilisen päivän ratsastukset on pakko kirjottaa tänne blogiin just ny. :)

Niin paljon opittavaa vielä..!
Tässä lauantain ratsastukset: Maneesissa mentiin ihan satulan kanssa ja päivän teemana oli rauhallisuus, sopusointu ja TAHTI. Ai että mikä? Assulla se on kovin usein hukassa ja ravista tulee sellaista hömpsöti pömpsis tepastelua. Ravailtiin ihan perus kahdeksikkoja ja muuta mutkittelua, jotta poni vertyisi, aluksi keventäen. Harjoitusravissa hain koko ajan omaa istuntaa enemmän taakse ja ryhdikkääksi(on ollut ongelmaa eteenpäin nojaamisen kanssa) ja pohkeita taakseppäin. Assu meni todella hienosti, kun löysin hyvän istunnan, myös suoralla uralla. Välillä Assun huomio viipyi Qvinto-orissa, mutta onneksi Q ei välitä Assusta. :D
Alkuverkkailun jälkeen kuvittelin olevani oikea GP-tason kouluratsastaja ja vaadin Assulta ravin hidastusta, ei siis lyhennystä. Poni liikkui eteenpäin, mutta ehdin keskittyä jokaiseen raviaskeleeseen! Tosi hieno juttu, sillä yleensä mennään kuusi ympyrällistä pikapika-tuuttuut-ravia ennekuin edes huomaan, että voisin vaikka ratsastaakin, enkä vain istua kyydissä.
Sitten alettiin etsiä hidasta laukkaa.. Ei niin helppo homma, mutta tämäkin onnistui ihan hyvin kun tein töitä siellä satulassa. Laukkailin aluksi muutaman kierroksen vähän vapaammin, jotta poni saa puhistua ja sitten aloin vähitellen pienentämään ympyröitä (pohkeellä käännetään eikä ohjalla.. Pohjepohjepohje.) Inari voi todistaa että Assu meni laukkaa muodossa(vasemmalle), harvemmin kukaan näkee tälläistä harvinaista tapahtumaa. ;)
Outi ja Jopi liittyivät tässä välissä seuraan ja alkuverkkasivat mm. laukannostoja tehden. Päätin kokeilla myös, vaikka tiesin että Assu hermostuu. Mutta täytyyhän siltä jotain ruveta vaatimaan?! Muutaman kerran Astoria nosti laukan harjoitusravista aivan rauhassa, ilman mitään tykinsuusta-ampaisua, mutta joka kerta kun siirryttiin takaisin raviin, Assu pomppi paikallaan tai yritti siirtyä käyntiin. Yritin kuvitella olevani kouluvalmennuksessa ja kuulevani "Eteen! Ei saa jäädä käyntiin ettei se pääse pomppimaan! Pohje rauhoittaa sitä vaikkei siltä tunnu kun se pomppii!" Assu rauhoittui muutaman raviympyrällisen jälkeen, jonka jälkeen uusi nosto ja enintään 3 ympyrällistä laukkaa.. Yksi ympyrällinen oli useimmiten mahdotonta, koska Assu kuumeni koko ajan. Yritin pitää ponin kuitenkin rauhallisena ettei itsellä mene hermo. Inhoan sitä kun minulla menee hermo ratsastaessa ja ärähdän ponille esim. Lopeta!, Ei! tai jotain muuta kieltävää...En jaksa kuunnella itseäni.
Lisäsin haastetta ravaamalla Jopin perässä, tietäen että se nostaa laukan kohta. Ideana oli että Assu keskittyy minuun eikä lähde mukaan muiden juttuihin. No juu kyllä se sitten lopulta keskittyi enemmän minuun kuin Jopiin. :D Pari kertaa laukannostossa Assu jopa pysyi hetken aikaa muodossa, eikä tempaissut nokkaa taivaisiin, kuten yleensä :) Loppuravit mentiin nätisti muodossa, kuten nykyään on tapana :)

Ja sitten se kuuluisa sunnuntai, jona koin valaistumisen... NO siis nojoo, käytin niitä pohkeita, pohkeita niitä pohkeita.....!!!
Alkukäynnit ja vähän ravailua mentiin yläkentällä ilman satulaa. Assu on aivan ihana kun menee ilman satulaa/ilman jalustimia. Se varoo askeleitaan ja on muutenkin rauhallisempi ettei vain tiputa ratsastajaa. :) Olin ajatellut mennä ulkona n. tunnin sillain rennosti, mutta lumi oli niin kovaa, että pelkäsin Assun rikkovan itsensä.
Siirryimme maneesiin ja päätinkin vääntään koulureenin. Aluksi oltiin ihan yksin siellä ja Assu oli vähän hermona ja jännittynyt. Ravi oli juuri sitä kuuluisaa töpstöps-pomps-höps -ravia..
Vähän ajan päästä saatiin joku tuntematon ratsukko +1 este +3 muuta ihmistä seuraksi ja Assu rentoutui. Energiaa ponilla riitti kuitenkin ja löysin taas itseni kiukuttelemasta ääneen (Lopeta, Nyt, Ei, Assu, Hei, [prkl]!). Onneksi Assu ymmärtää jo muuttua pikku enkeliksi kun kuulee jonkun noista.. XD
No kuitenkin, heti kun aloin pitämään pohkeita lähempänä kylkiä ja keskityin pitämään kädet paikallaan ja istuin hiljaa Azzubozzu rentoutui. Palkaksi se sai taputuskuuron ja pitkät ohjat, jonka jälkeen alkoi laukkailu. Laukattiin isolla ympyrällä molempiin suuntiin aina n.5 kierrosta ja välillä ravattiin. Istun laukassa paljon paremmin ilman satulaa. Nojaan taakse ja saan pidettyä hyvän kevyen ohjastuntuman paremmin. Satulan kanssa saatan jännittää kädet ihan lukkoon eikä raviin siirtyminen onnistu kun kädet on ihan pumpissa. O__o
Turrutin taas Assun kyljet laukassa (pohkeella käännetään, opi se nyt jo -.-'), sen jälkeen on helppo antaa Assulle pohkeita ravissa ilman että se heti kuvittelee sen vauhdinlisäyksenä. Päinvattsssoin, Assu ravaa pyöreämpänä. :)
Sitten se ylpeyden aihe nro.1: Assu laukkasi vasempaan kierrokseen monta ympyrällistä muodossa. Arvatkaa oliko se vähän tyytyväinen itseensä. Peileistä näytti kivalta. Taputtelin ponia siinä laukatessa. :) Tässäkin salaisuutena oli vain se ulkopohje lähellä ja sisäpohje koko ajan kutitellen taivuttamassa. Ja se kevyt ohjastuntuma... ja ulko-ohja kädessä...ja istunta. No okei kyllä se sitte vaatikin vähän töitä.
Oikeaan kierrokseen Assu oli paljon jännittyneempi, laukkasi lyhyempänä pärskien ja olis lähteny kyllä tosilujaa ihan mielellään. Niska oli hieman kaarella kyllä, mutta rentoudesta ei tietoakaan. Täytyy itse oppia käyttämään vasenta pohjetta enemmän, muuten ei tuu kesää.
En oikein tiedä, miksi siihen oikeaan kierrokseen on niin vaikea mennä. Koitan vasemmalla ohjalla irrotella kuolainta ja samalla kääntää vas. pohkeella, pitäen ponin suorassa sisäpohkeella, mutta Assu vain tykkää tunkea turpansa oikealle ihan yliasettuneena. En tykkää. Välillä saan sen suoristettua, mutta kohta kun lopetan vas. ohjalla "nykimisen", niin poni on taas virkkuukoukku.
Vasemmalle taas on vaikea saada ulko-ohjaa tuntumalle. Assu menee ihan nätisti muodossa vasemmalle vaikka ulko-ohja ei olisikaan kovin tukeva ja sisäohja taas turhankin kireä. Oma fysiikka ei oikein tajua sitä, että kun mennään vasemmalle niin oikea käsi ei saa liukua eteenpäin. Ohjat kuuluu olla saman mittaiset ja kädet vierekkäin. Yritin keskittyä siihen siinä ravaillessa. Yleensä kun yritän ottaa sen oikean ohjan tuntumalle, Assu hidastaa vauhtia huomattavasti.
Lopulta, miljoonien volttien ja kaarteiden jälkeen Assulle vaihtui päälle kouluratsu-mode. Mentiin ravilyhennyksiä ja pidennyksiä, voi että kun joku olis kuvannu! Mentiin monta pitkää sivua ravipidennyksiä, poni suorana, ilman että ponin pää nousi senttiäkään ylemmäs :) Kehuja sateli ponnylle ja hitsi kun oli kiva katsoa niihin peileihin!

Käynnit "talutin" eli kävelin ponin vieressä.. Jos se eksyi metrin liian kauas, maiskutin ja se kääntyi heti lähemmäs.. Hassu poni :)
Noniin nyt saa luvan riittäää

Edistystä?

Välillä teen jotain oikeinkin. Tai ainakin välillä kuvittelen tehneeni, kun kuvittelen näkeväni jotain edistystä. Neljänä peräkkäisenä päivänä Assu on mennyt nyt oikein kivasti ja melkein jopa päivä päivältä paremmin. Taivutusharjoitukset sujuvat jo helpommin, Assu ymmärtää nopeammin, mitä haluan sen tekevän, eikä enää yritä juosta pois alta koko ajan. Laukannostot ovat olleet joka kerta maltillisempia, tänään poni tuntui jopa laiskalta välillä.

Suoristaminen on edelleen meidän ongelmana. Kuinka se poni voi mennä niin mutkalla koko ajan? Ihan kuin takapää ei olisi ollenkaan kiinni etupäässä, vaan liikkuisi ihan omia polkujaan. Pysähtyessä tuntuu, että ponin takajalat eivät jarruta ollenkaan, vaan kipittävät vasemmalta ohi, kun etujalat pysähtyvät... Tätä kun ryhdyin korjailemaan, päädyin tuskastumaan omaan asentooni. Kuinka se voi olla niin vino? Ja kas, olenkin ongelman ytimessä. Mutta kumpi oli ensin, muna vai kana? Siis minun vino asentoni vai vino poni? Nyt tilanne on kumminkin se, että mitä enemmän takapää mutkittelee sitä vinommin istun ja sitä vinommin poni kulkee.

Kun aikani tunnustelin vinouttani, tulin siihen tulokseen, että vasen puoleni on heikompi ja oikea puoleni varsin kireänä, varsinkin lonkankoukistaja. Ja taas mietin, että kun se poni on vino, niin joudun sitä oikeanpuoleista lonkankoukistajaani ärsyttämään koko ajan, totta kai sitä silloin kiristää. Mutta kun oikein keskityin pitämään sen rennompana ja jalan pitkänä alhaalla, Assu ei tuonut takapäätään niin paljon vasemmalle. Pitänee tässä vähän venytellä lonkkia auki...

Toinen ahaa-elämys tuli ympyrällä. Menin kevyttä ravia ja tein eri kokoisia ympyröitä. Kun katselin, mitä muualla maneesissa tapahtuu siinä samalla, Assu nosti heti pään ylös ja alkoi punkea lapa edellä ulos ympyrältä tai takajalat isommalla ympyrällä. Mutta kun tein ympyrän niin, että koko ajan katseeni meni edellä, Assu pysyi nätisti koko kierroksen ajan muodossa, etu- ja takajalat samalla uralla ja asettuneena. Jos katseeni lähti harhailemaan jonnekin, Assu kiihdytti ja pyrki pois altani. Ilmeisesti koko kroppani kääntyi katseen mukana, vaikka en sitä itse huomannutkaan. Mutta Assua se häiritsi. Tässä onkin työsarkaa seuraaville kerroille itselleni. Ei muuta kuin venyttelemään siis.

Maneesi oli tänään suolattu ja kuulemma sen takia olisi hyvä huuhtoa jalat (miksi muuten?) ratsastuksen jälkeen. Joten menimme kokeilemaan korjattua pesuboksia. Viimeksihän Assupossunen on ollut siellä kaviopaiseen aikaan, eli joskus alkusyksyllä, ja se kokemus ei ollut kovin miellyttävä kenellekään. Harjasin jalat ensin hyvin omassa karsinassa ja talutin sen jälkeen Assun pesuboksiin. Tai itse menin boksiin asti, mutta Assu juuttui välioven kohdalle. Yritin näyttää ihan levolliselta, vaikka pesuboksia vastapäätä asustava Quinto-oripoika kiinnostui pikkuprinsessasta ja nuuhki ilmaa ylähuuli rutussa. Quinto ei kuitenkaan onneksi ollut sen innostuneempi, sen sijaan isompi köriläs kahden karsinan päässä alkoi hörähdellä kutsuvasti. Assu otti askeleen pesupaikkaa kohti, ja minä maanittelin leipäpalan kanssa sitä peremmälle boksiin. Vähän jännitti, kun Assu kuitenkin peruutti sieltä takapuolensa suoraan Quinton nenän eteen, kun uusi lattiakaivo herätti epäilyksiä ja sitä oli pakko mennä ihailemaan taaempaa, mutta Quinto oli ihan EVVK (kumma ori). Lopulta kaivo todettiin vaarattomaksi ja sain Assun käännetyksi boksissa ympärikin. Ihana supertallityttö Jenni tuli juuri sopivasti, sillä Assu oli niin epäluuloinen, että en olisi mitenkään voinut toisella kädellä suihkuttaa jalkoja ja toisella pidellä ponia, se olisi poistunut paikalta. Mutta kun seisoin pitämässä siitä kiinni, Jenni sai pestä jalat ilman yhtään potkua tai kiukuttelua. Takajalkansa hänen prinsessamaisuutensa ensin nosti ylös, ettei kastuisi, mutta hyväksyi kohta niidenkin pesemisen. Hyvä juttu. Assu sai palkaksi paljon leipää ja kehuja, jotta jäisi kivoja muistoja.

Ai niin, perjantaina Assu kengitettiin, vähän venähti kengitysväli pitkäksi joululoman vuoksi. Rauhoitusgeelin kanssa onnistui ihan hyvin, vaikka sen antaminen olikin kuulemma ollut vähän hankalaa. Olin itse Helsingissä, mutta Annika oli pitämässä ponia paikoillaan kengityksen ajan. Nyt on takanakin sitten hokit ja ainakin vielä on jalat pysyneet ehjinä. Yritämme nyt harrastaa alkuun varovaisesti liikuntaa niitten kanssa, kuinka se sitten onkin mahdollista. Mutta kun ne kerran on nyt laitettu, niin mäkeen on ainakin päästävä niitä testaamaan, kiipeilemään hankeen... Sitä olenkin jo odottanut pitempään.

Toppaloimi

Tänään ostin synttärilahjan Assulle omien synttäreitteni kunniaksi: toppaloimen, joka on ihan väärän värinen Assulle mutta muuten hieno. Pähkäilin pitkään, otanko 300g:n täytteellä muhkumman vai 150g:n täytteellä kevyemmän. Hintaeroa oli 7 euroa eli ei juuri mitään. Tulin siihen tulokseen, että kevyempi on monikäyttöisempi, kun Assu on aina tuntunut ohuenkin loimen alta ihan lämpöiseltä. Ja aina voi laittaa alle fleecen, jos on todella kylmä. Kevyempi menee leudommallakin säällä ja mahtuu loimitelineeseen tappelematta.

Uusi loimi ja rento poseeraus

Hain myös apteekista rauhoitusainetta Assulle perjantaista kengitystä varten. Toivottavasti se edelleen tepsii ja toivottavasti se saadaan annetuksi ongelmitta. Viimeksi meni vähän jännäksi, kun Possu päätti nousta pystyyn karsinassaan. En olisi saanut hommaa onnistumaan ilman kengittäjän apua. Mutta ehkä vika oli minussa. Kengittäjällä oli hyvät konstit, ja Assu joutui nuoleskelemaan geelinsä temppuilusta huolimatta. Toivottavasti en joudu katumaan, kun olen suunnitellut Assulle laitettavaksi hokkikenkiä myös takasiin. Se on ollut niin rauhallinen viime aikoina, että uskoisin sen pysyvän ehjänä. Täytyy vaan välttää tilanteita, joissa se "pillastuu"...

Tänäänkin yritimme opetella ravaamaan suoraan uraa pitkin, mutta se takapää ei tahtonut pysyä samalla linjalla vieläkään. Assun kärsivällisyys joutui koetukselle todella, mutta ehkä pientä edistymistä tapahtuu. Toivottavasti. Yllätin sen nostamalla laukan heti alkuverkkailussa ja vielä oikeaan kierrokseen. Se lähti varovaisen epäuskoisella askeleella laukkaan ja pysyi todella rauhallisena koko ajan. Hyvä niin. Vasen laukkakin sujui hetken kuluttua mukavasti. Olen nyt laukannut melkein löysin ohjin, kun Assu tuntuu laukkaavaan hitaammin sillä tavalla. Jos pidän ohjastuntuman tiukkana, vauhti alkaa kiihtyä ja pää nousee ylemmäs. Mutta hyvin kevyellä tuntumalla sujuu kivasti. Äänellä voi mukavasti hidastaa tarvittaessa, pohkeilla taas kiihdyttää.

Huomenna menen ratsastamaan jo puolilta päivin, näen samalla, onko uusi loimi riittävän lämmin. Tallissa oli illalla 7 astetta lämmintä, joten arvelin, ettei Assu tarvitse fleeceä yöksi. Se on niin sähköinen ja kerää purua, joka jää sitten ulkoloimen fleece-vuoriin kiinni myös. Ainakin uuden loimen sovituksen ja valokuvauksen jälkeen Assu oli todella lämmin loimen alta. Olen muutenkin vähän vastaan sisällä loimittamista, jos tallissa on lämpöasteita eikä siellä vedä. Mutta ulkoloimen pitää olla kunnollinen, koska Porissa tuulee aina. Nyt pitäisi olla.

Vähän rennompi keskiviikko

29.12.2010 Päätimme (Annika päätti ja Assu oli mukana juonessa) jättää ratsastustunnin väliin ja mennä jo päivällä ulkokentälle pörheltämään hankeen. Mukana menossa oli myös Kirsi, Paroni, Laura, Anu ja Viola. Assupossu tuhisi innosta päästessään ulos hankeen kipittämään, on se varmaan kivaa vaihtelua ainaiseen kouluvääntöön. :)
Hetken aikaa tutkittiin että kuinka hyvä pito lumessa on, kun Assulla ei ole niitä takakenkiä, mutta lopultä päädyimme laukkaamaankin. Assu väsytti itsensä nostelemalla jalkojaan :D

Pörhellettyämme ulkona n. 40 minuuttia, heitimme satulan pois ja loimen tilalle ja menimme maneesiin laukkailemaan ja loppuverkkaamaan vähän vapaammin. Tässä on Laura N:n kuvaama ja Annikan editoima video maneesista.



Poniparka oli ratsastuksen jälkeen aivan puhki ja katseli minua "kauhuissaan" aina kun kuljin boksin ohi.. :D

Operaatio Possun oikaisu

Tässä muutamana päivänä joulupyhien jälkeen ratsastellessani olen tullut yhä tietoisemmaksi ja ärsyyntyneemmäksi Assusen vinoudesta. Takapää pyrkii koko ajan "ohittamaan vasemmalta" käynnissä ja ravissa, laukassa taas kaula taipuu väkisinkin jatkuvasti oikealle: vasemmassa kierroksessa Assu siis asettuu väkisin ulospäin (oikealle), oikeassa kierroksessa se taas puskee vasen lapa edellä ulos ympyrältä ja asettuu liikaa sisään. Jos yritän korjata asetusta vasemmassa kierroksessa, vauhti kiihtyy, oikeassa kierroksessa yritän siirtää ulkopohjetta eteen, mistä seuraa lähinnä epätasapainoinen olo ja istuntani "hajoaa", pompin hallitsemattomasti. Mikä avuksi?

Löysin taannoin Marko Björsin kirjoittaman artikkelin hevosen suoristamisesta. Siinä oli esimerkkinä vasemmalta puoleltaan jäykkä hevonen. Kopioin tähän pätkän tekstiä ja vaihdoin siinä vasemman oikeaksi ja päinvastoin. Alkuperäinen teksti löytyy täältä.

"Esimerkkinä olkoon hevonen, joka on jäykkä oikealta sivultaan. Se työntää oikean lapansa ulospäin ja painuu oikealle ohjalle. Samalla se päästää tyhjäksi vasemman ohjan ja vie takaosansa vasemmalle. Hevonen vastustaa vasemman pohkeen vaikutusta, eikä vasen takajalka astu kunnolla alle. Kuolain siirtyy oikealle hevosen suussa. Tämä on tyypillinen vinous, jolloin ratsastaja toteaa, että hevonen puree kiinni oikeaan ohjaan ja rupeaa vain kovilla ohjasotteilla irroittelemaan hevosta oikealta ja potkii vielä entistä enemmän hevosen takaosaa vasemmalle. Näin saadaan hevonen vielä jännittyneemmäksi ja entistä huonompaan tasapainoon.

Tältä tuntuva vinous voidaan korjata esimerkiksi seuraavanlaisilla avuilla. Ratsastaja auttaa hevosta oikealla pohkeella (viedään pohje satulavyön kohdalle tai sen eteen) ja oikean ohjan tuella siirtää hevosen etuosaa vasemmalle. Vasen pohje, hiukan taaksepäin siirrettynä, pitää vastaan, jotta takaosa ei siityisi yhä enemmän vasemmalle. Kun etuosa on saatu siirrettyä takaosan uralle, lisätään molemmista pohkeista hieman lisää tempoa, jolloin hevonen alkaa hiljalleen tukeutua myös vasemmalle ohjalle."

Tuo ei silti oikein sovi Assuun. Kun nyt mietin, miltä tuntuu ratsastaa Assulla vasemmassa kierroksessa maneesin pitkää sivua, se ei tunnu työntävän oikeaa lapaa ulos, vaan pikemminkin vasenta sisäohjaa vasten. Se ei myöskään "painu oikealle ohjalle", jos nyt ymmärrän oikein, mitä sillä tarkoitetaan (Miksi muuten ratsastuksessa nuo ilmaisut ovat niin epäselviä? Puhutaan "oikeinpäin ratsastamisesta", "peräänannosta", "muodosta", "eteen-alas" yms. jutuista, jotka eivät todellakaan ole havainnollisia ilmaisuja siitä, mitä niillä halutaan sanoa. Jonkun pitäisi kirjoittaa ratsastustermeistä selkokielinen opas!). Assu kun ei oikeastaan koskaan "painu ohjalle", se on aina kevyt, vaikka olisikin jonkinsortin "muodossa". Mutta jos jotain ohjastuntumasta voin sanoa, niin pikemminkin Assu on kiinni kuolaimessa vasemmalta samalla, kun perä pyrkii vasemmalle. Assu kulkee siis ikään kuin pyytäisin sitä väistämään oikeaa pohjetta, vaikka ei varsinaisesti astu takajaloillaan ristiin asti.

Tästä seuraa se, että siirrän vasenta pohjetta taaemmas (juu, tiedän, ei saa korjata koskaan takapäätä, vaan aina kuuluu korjata etupää samalle uralle takajalkojen kanssa), jotta takapää ei tulisi pois uralta. Samalla puristelen vasemman käden sormia nyrkkiin-auki (olen nyt puristellut niin paljon, että vasemmassa nimettömässäni on viimeisen nivelen ulkoreunassa kipeä iso rakko), jotta saisin kuolaimen irti vasemmalta. Mutta sen lisäksi on johdettava ulko-ohjalla, eli oikealla, vähän, jotta poni ei lähde kääntymään vasemmalle. Lopputuloksena käteni ovat metrin päässä toisistaan (no ei nyt ihan, mutta hölmöltä se kuitenkin tuntuu). Poni kyllä suoristuu, mutta seuraavalla pitkällä sivulla on taas sama ongelma (lyhyillä sivuilla ei ole). Joka kerta korjatessani mietin tuota yllä olevaa ohjetta, mutta sen käyttö kaatuu siihen, että Assu ei ota tukea oikeasta ohjasta. Tavallaanhan vasen pohkeeni pitää takapäätä vastaan, mutta oikealla pohkeella en saa siirrettyä etupäätä takajalkojen kanssa samalle uralle. Onko se huono juttu? Ehkä pitäisi olla jo kulmasta valmiiksi vasen pohje taaempana pitämässä vastaan (mutta niinhän mulla usein onkin..), jotta Assu ei ehtisi kääntyä.

Vinousongelmat ovat nyt tulleet selvemmin esiin, kun olen päässyt paljon ratsastamaan koko maneesia käyttäen, koska se liittyy selvästi piiiiitkiin sivuihin. Ihan kuin Assu jännittäisi niitä? Pitkällä sivulla nimittäin usein myös "muoto" katoaa ja kulmassa löytyy uudestaan. Oikeastaan tilanne on se, että kulmasta pitkälle sivulle tultaessa Assu jännittyy, nostaa pään ylemmäs, asettuu ulos ja työntää takapään uran sisäpuolelle. Kun korjaan, kuten yllä kirjoitin, Assu palaa muotoon ja samalla suoristuu. Jos teen voltin tai ympyrän pitkän sivun alkuun, Assu työntää sisäpohkeesta välittämättä takapään pienemmälle ympyrälle. Jos teen perään toisen voltin, Assu yleensä hakeutuu muotoon, mutta minua harmittaa joka kerta mokoma vääntö. Teenkö kuitenkin oikein? Jos vaan jatkan tämän toistamista, oppiiko Assu kulkemaan suoraan? Vai opetanko sen tällä juuri vinoksi?

Kun tuo suoristaminen on muodostunut ongelmaksi, olen yrittänyt joka ratsastuskerralla pistää Assua väistämään molempiin suuntiin. Enimmäkseen käynnissä, vähän myös ravissa, lähinnä keventäen. Koska Assu menee uralla helposti "vinoon", en ole tehnyt väistöjä ollenkaan uralla, vaan uralla yritän vaan keskittyä suorana ratsastukseen. Sen sijaan olen ratsastanut pituushalkaisijaa pitkin ja väistänyt siitä takaisin uralle. Vasemmalle väistö menee helposti, koska oikeaa pohjetta Assu kuuntelee ja oma motoriikkani toimii paremmin. Mutta oikealle väistäminen on vaikeaa, Assu menee "banaaniksi" vartalostaan vasemman pohkeen ympärille ja kuitenkin yrittää asettua samaan aikaa oikealle. Siis ihan mahdottoman kieroksi. Jos saan sen houkuteltua siitä jotenkin oikeaan muotoon, väistö etenee ihan miniminiristiaskelin, mutta uralle asti en yleensä pääse ennen kuin pääty tulee vastaan, kun yritän vielä ehtiä muutaman askeleen suoristamaankin ennen kulmaa.

Onko tässä mitään järkeä? Menenkö ihan metsään tuon ponin kanssa (puskaratsastajaksiko on ryhdyttävä vaan)? Neuvokaa ny joku...

Perustätiratsastajaksi olen melko analyyttinen, ehkä jopa neuroottinen. Heppatyttöjen uudenvuodenaaton aloittelupippaloissa sanoin, ettei 33-vuotiaasta enää tule mitään kilparatsastajaa, ei koulu- eikä estepuolella. Sain vastalauseryöpyn, mutta selitin, että kun tähän ikään mennessä ei ole oppinut ratsastamaan kunnolla, ei kroppa enää opi tällä ratsastusmäärällä (4-6 kertaa viikossa) eikä kunto kasva tarpeeksi pelkällä ratsastuksella, jotta fyysiset ominaisuudet voisivat vielä kehittyä. Toki jos lähtisin tosissani treenaamaan, varmasti vielä pystyisin ihan hyviin suorituksiin, mutta kun on noita päivätöitäkin tehtävä, että saa apetta itselle ja hepalle, ei vaan ole aikaa eikä oikein muutenkaan resursseja siihen hommaan.

Siksi Assupossu vinouksineen ja oikkuineen riittää minulle ratsuksi oikein hyvin. Kaiken vääntämisen jälkeen minulle suurin palkinto on se, että se näyttää jo melkein ratsulta (useimmiten), antaa käsitellä jo kaikkia jalkojaan, ei yritä enää potkia minua (eikä muitakaan toivottavasti), ei uskalla purra omaa mammaa, vaikka ketuttaa, kun mamma harjaa masua tai laittaa satulaa, tutkii taskuni ja nuolee käteni ja takkini, jos minulla vaikka olisi jotain namuja, nukahtaa, kun selvitän tai leikkaan harjaa, kävelee perässäni tyhjässä maneesissa, kun kerään puomeja tai tötteröitä, tulee hötkyilemättä käyvän pesukoneen ohi, vaikka silmät pyörii päässä, hörisee tai hirnuu tarhassa, kun kävelen ohi... Miten tuommoisesta otuksesta voisi kukaan luopua? Mitä sitten, jos en koskaan pääse sen kanssa aluekoulukisoihin? Ulkoisia tavoitteita semmoiset. Sisäisesti motivoi hepan ulkonäön ja käytöksen muutos eniten. Ja loput tulee sydämestä. Niin kuin jo aiemmin tuonne esittelysivulleni kirjoitin, "pienen sievän kavion jälki syvällä sydämessä".