Viikonlopun maastoiluista intoutuneena ja rohkaistuneena lähdin maanantaina ihan kaksin Assun kanssa maastoon, kun Piia Pantsun valmennus valtasi maneesin. Assu meni hienosti ohi maneesin kulman ja siirtotallin ja lumikasojen, ja jopa maassa makailevan lanan. Alkumatkasta pikkuprinsessaa vähän jännitti mutta rohkeasti hän käveli vähän päristellen ja prööhien. Aurinkoinen ilma teki jänniä varjoja, joita piti vähän säpsähdellä ja väistellä, mutta oikein hienosti sujui kuitenkin. Hiihtäjiäkään ei tarvinnut säikähdellä sen kummemmin. Mäessä oli jotain porukkaa, joten siitä mentiin ohi vaan. Seuraava kiinnostava kohta oli metsätyöalue, jossa polulla ja sen molemmin puolin oli jätetty tukkeja sikin sokin, kävellen siitä kyllä pääsi ihan hyvin. Assu ei piitannut niistä ollenkaan, tahtoi vain vähän nuuskia vihreitä männyn oksia. Ravailtiin Pinomäen koululle asti ja sieltä vielä jatkettiin kävellen kohti ampumarataa. Ampuja ei tullut, hiihtäjiä kyllä. Ja muita lenkkeilijöitä.
Jostain kumman syystä halusin kävellä koko amppislenkin ympäri. Tietenkin siellä takasuoralla tuli vastaan raviohjastaja ja Assu teki täysstopin siihen paikkaan, kun näki vastaantulijan jossain 100 metrin päässä. Ajattelin, että väylässä riittää leveyttä mennä ohi, mutta Assu lähtikin peruuttamaan ja ohjastaja pysäytti hevosensa ja huusi, että "J***alauta, täällä toiset vetää hiittiä". Hevosensa nousi samalla pystyyn, joten kai se oli ihan oikeutettua. Huusin takaisin (etäisyyttä edelleen se 100m), että ratsuni ei ole varmaan ikinä nähnyt ravikärryjä ennen tätä, ja että väistän kyllä. Ukko huusi, että mene nyt johonkin siitä, mikä varmaan näytti helpoimmalta ratkaisulta heille mutta ei meille, sillä kun aloin kääntää Assua takaisin kohti tienristeystä, jonne voisimme väistää, pikku possuni oli sitä mieltä, että sinne paetaan niin lujaa kuin mahdollista. Olin eri mieltä, joten menimme ehkä hienointa hidasta ja korkeaa ravia ikinä (onko se jotain passagea vai mitä?). Assu on melkoinen balettitanssija halutessaan. Kulmassa kurvasin tien puolelle turvaan ja kärrymies meni ohi. Hän sanoi tulevansa vielä takaisin, mihin vastasin, että me poistumme heti siitä keskimmäisestä tiestä, että ajelee rauhassa vaan.
Assu tärisi koko matkan ja tietysti vielä siinä viimeisellä suoralla ennen Pinomäen koululle kääntymistä tuli vastaan kaksi ratsukkoa. Assu oli niin täpinöissään, että yritti paeta niitäkin. Onneksi siinä kuitenkin järki voitti, kun Assu selvästi tiesi, että kotiinpäin oltiin menossa. Vielä viime metreillä suhahti kuusen takaa hiihtäjä ja Assu vähän säikähti. Mutta selvisimme takaisin hevosuralle, missä Assu rauhoittui heti. Ravasimme melkein koko matkan tallille. Mäessä oli tällä kertaa moottorikelkka, joten emme päässeet sinne ollenkaan. Sen sijaan viimeisen suoran ennen tallille tuloa laukkasimme, kun siinä on niin hyvä tasainen polku. Ja Assu pysähtyy mielellään siinä ennen entisen halkopinon kohtaa ja kävelee siitä pitkin ohjin. Hauska reissu, vaikka vähän jäi harmittamaan sen ohjastajan kohtaaminen, tuli sellainen olo, että olin tiellä, vaikka kai ne suorat siellä ovat yhtä lailla ratsastajien käytössä kuin ravurienkin. Loppuillan istuinkin jääpuikkona maneesin katsomossa ihailemassa taitavampien ratsastajien suorituksia Pantsun valmennusryhmissä.
Tiistaina Pantsun valmennukset olivat ohi jo puoli viiden maissa, joten maneesiin pääsi taas illalla. Tosin siellä oli silloinkin vielä osa Pantsun esteistä ja niiden seassa myös alkeisestetunti, mutta kyllä me sinne sekaan mahduttiin. Assu oli ihan innoissaan, että nyt hypätään, se oli ihan virittäytynyt. Kun vielä Desi ja Ozzy ja Monte pomppivat pieniä esteitä, niin Assu odotti koko ajan, milloin tulee hänen vuoronsa. En uskaltanut lähteä hyppimään, kun Assulla ei ollut suojia eikä minulla turvaliiviä. Sen sijaan esittelin possulle vanhaa "kukkamuuria" ja kapeaa estettä, jonka alle oli kasattu kaikki merkkiämpärit, sekä "vesiestettä". Isoja 120cm esteitä kävimme myös nuuskimassa. Ravailimme ja kävelimme pari tuntia siellä esteiden lomassa ja ylitimme maapuomeja siellä täällä. Monte-ponille vesiesteen sinisestä pressusta tuli aivan ylittämätön ongelma. Se vaan ei millään suostunut menemään siitä yli.
Assu tuijotteli Montea aina välillä, mutta ei osoittanut mitään mielenkiintoa pressuun Monten ollessa paikalla. Kun Monte ja muut lähtivät, jatkoin vielä ravailua. Yritin mennä sen "vesiesteen" vierestä ohi, mutta Assu sai pärskäys-tuijotus -kohtauksen sen kohdalla ja pysähtyi, kääntyi ja hyppäsi sen yli, ja jatkoi laukalla ihan intoa piukassa! Räjähdin nauruun, koska se oli niin kummallinen reaktio. En missään vaiheessa pyytänyt Assua ylittämään pressua, ajattelin, että se vaan haistelee sitä tai jotain, mutta hän päättikin mennä siitä yli. Monte tönötti siinä samassa kohtaa varmaan tunnin, eikä mennyt sittenkään. Assua selvästi kiinnosti, mikä siinä oli ongelmana, ja päätti, että hän kokeilee. Hyppelin siitä vielä muutaman kerran huvikseni yli, ja sen jälkeen Assu melkein väkisin vei niille pikku pystyesteille, mitä Titta oli laittanut tunnille. Kerran Assu pääsi vähän karkaamaan käsistä, ja jouduin tekemään hätäjarruvoltin sen 120cm korkean esteen kohdalle ja hetken ehdin luulla, että Assu yrittää hypätä siitä. Se nimittäin katsoi suoraan estettä ja kiihdytti, kuin olisi valmistautunut hyppäämään. Tuli vähän kiire jatkaa käännöstä. Assu olisi ehkä kyennyt hyppyyn, mutta minä olisin jäänyt varmasti kyydistä. Täytyy varmaan jonain päivänä rohkaistua vähän hyppimään. Olen vaan niin huono siinä. Olen liian vanha ja arka.
Tänään Assu sai tuplasti liikuntaa, kun en raaskinut jättää maastoilua aurinkoisena päivänä väliin, vaikka Annikalla oli tunti illalla. Kävin päivällä tekemässä ampumaradan lenkin taas. Tänään siellä myös ammuttiin ja kaikkea muutakin jännää tapahtui. Talvisessa metsässä maastoilu on mahtavaa. Ei ole hiki eikä ole ötököitä, heppa pysyy puhtaana ja polku on sopivan pehmeä. Tällä kertaa pääsimme tekemään pienen kiipeilylenkinkin, vaikka mäessä oli pulkkailija ja lumilautailija. Assu ei niistä piitannut, kävimme keskimäen kautta sen korkeimman nyppylän päälle ja käännyimme siellä ympäri niin, että laskettelijat saivat mennä rauhassa. Tällä kertaa myös laukkasimme pitkän pätkän Pinomäen koululle asti, Assu meni ihan rauhallisena. Huippukivaa oli, ihana kevättalven aurinko paistoi lumisten oksien lomasta ja hanki narskui kavioitten alla. Parempaa talvilomaa ei voi edes kuvitella!
Ai niin, Assun esittely löytyy nyt Porin Ratsastuskeskuksen uusilta kotisivuilta: http://porinratsastuskeskus.sporttisaitti.com/yksityiset/.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti