Laukkaa

Heposelleni mieluisin askellaji lienee laukka. Minulle se on tietenkin se vaikein, ollut aina. Jos käynnissä ja ravissa pystyn säätelemään kroppani liikkeitä niin, että ihan oikeasti pystyn antamaan hevoselle ohjeita hidastaa, kiihdyttää, kääntyä yms., niin laukassa vain matkustan avuttomana. Koko keskittymiseni menee siihen, että liikun mukana. Varsinkin oikeassa laukassa.

Assun kanssa suurin vaikeus on saada se oikea laukka. Toisinaan nimenomaan oikea oikea laukka, mutta ihan yleisesti siis Assu hyvin herkästi nostaa väärän laukan. Kaiken lisäksi se on mennyt vietävä oppimaan, että yleensä ensimmäisellä nostolla pitäisi mennä vasenta ja toisella oikeaa laukkaa. Sitten kun laukat hänen tarjoamassaan järjestyksessä eivät kelpaa, menee niiiiin hermot ja herne on ehkä lopputunnin ajan nenässä sen laukannoston suhteen.

Äsken lueskelin KorK:n sivuja ja sieltä huvikseni kouluratsastuksen arvosteluperusteita tai oikeastaan yleisimpiä virheitä. Silmiini osui seuraava lause: "Ratsastaja katsoo alas hevosen sisälapaan ja kallistaa ylävartalon sisään- ja eteenpäin, minkä vuoksi ulkopohje irtoaa ja hevonen nostaa usein väärän laukan." Tänään juuri heti ratsastuksen jälkeen mietin, mikä nyt meni pieleen ensimmäisissä laukannostoissa, kun oikealle nousi vasen laukka kahdesti. Muistin siinä erään entisen opettajan ohjeen, eli laukannostossa katse pitäisi suunnata ulos ja ylös, niin, että lantio on menossa samaan suuntaan. Eikä todellakaan kuulu katsoa sinne sisälapaan, niin kuin ihan varmasti tein, ja vielä monta kertaa, kun yritin katsoa, mitä laukkaa Assu on nostamassa. Harmi, että keksin virheen vasta jälkikäteen, mutta huomenna onneksi pääsen harjoittelemaan sitä uudelleen.

Assu ei tykännyt väärän laukan alasottamisesta, vaan osoitti lieviä hermostuneisuuden merkkejä. Yritin toistaa samaa pyyntöä rauhallisesti, mutta sain vain vasemman laukan. Kolmannella nostolla sain oikean laukan, jonka Assu jostain syystä vaihtoi vasemmaksi kierroksen jälkeen, kun tein pidätteen. Koska Assu ei vaihtanut heti takaisin, tein kahdeksikon ja jatkoin vasemmassa kierroksessa ja lähdin hidastamaan laukkaa ja pienentämään ympyrää. Aluksi tuntui siltä, että Assu kaatuu sisäjalan päälle, mutta pidin vaan sisäpohkeella lujasti vastaan. Parin kierroksen jälkeen Assu suoristuikin ja vähän houkuttelemalla sain asetuksenkin vasemmalle (tämä on ollut koko ajan iso ongelma, vasemmassa laukassa Assu ei myötää, vaan kääntää päänsä ulos eikä ota lainkaan tukea ulko-ohjasta). Kun Assu rauhoituttuaan vasemmalla ympyrällä hidasti laukkaa niin paljon, että pystyin kunnolla istumaan syvällä satulassa, annoin sille pitkät ohjat ja kävelin niin kauan, että laukannostot unohtuisivat.

Päätin vielä kerran yrittää nostaa oikean laukan, jos vaikka saisin sen pysymään ja pystyisin myös siinä hidastamaan. Laukan hidastamisharjoitteluun sain muuten kipinän Pantsun valmennuksista, kun ihailin esteratsastajien taitoja pidentää tai lyhentää askeleet esteväleille haluttuun määrään. Ajattelin, että voisin aloittaa itse vaikka siitä, että löytäisin myös hitaamman laukan ilman, että Assu sekoaa pidätteistä. Valmistelin oikean laukannostoa Kaartisen antamien ohjeitten mukaan väistättämällä ensin vähän oikeaa pohjetta käynnissä ja sitten vaan siirsin sen eteen. Tällä kertaa Assu nosti laukan ihan oikein, mutta vauhti lähti kiihtymään hurjasti. Hidastelin varovasti ja yritin päästä istumaan liikkeen suuntaan.

Suurin ongelma oikeassa laukassa minulle on se, etten millään pääse satulassa sellaiseen asentoon, että olisin ihan kunnolla Assun askelissa mukana. Kun en istu kunnolla, en pysty istunnalla vaikuttamaan ollenkaan ja pohkeetkin ovat missä sattuu. Assu kaatui sisäpohkeelle ja vauhti kiihtyi. Lyhensin ulko-ohjaa ja yritin saada sen tuntumalle (oikeassa kierroksessa Assu asettuu liikaa sisään, vetää ulko-ohjan niin, ettei se vaikuttaisi ollenkaan) ja samalla yritin pitää sisäpohkeen tiukasti paikoillaan. Pidäte menikin läpi ja sain laukan vähän hidastumaan. Yritin saada vielä Assun laskemaan päätä alemmas nostamalla sisäkäden vähän ylemmäs ja vähän liikuttelemalla sisäohjaa. Se onnistuikin, tosin samalla ympyrä kutistui, mutta laukka pysyi ja vihdoin istuin niin kuin pitääkin. Pystyin käyttämään sisäpohjetta paremmin ja sain Assun suoristumaan tai oikeastaan nousemaan kallistuksesta pystyyn ja laukka muuttui mukavammaksi. Kun vielä keksin käyttää sisäpohjetta ympyrän suurentamiseen, saimme pari kierrosta ihan hevosmaista laukkaa. Hyvä me!

Loppuraveissa oivalsin vielä, miten saan jalan pitkäksi alas jalustimenkin kanssa ja myös kevyessä ravissa. En avaakaan varpaita yhtään ulos, vaikka lasken kantapäät niin alas kuin jalkaterä tai nilkka antaa periksi. Kun keventää tässä asennossa mahdollisimman matalasti, lonkat eivät löpsähdä auki ja jalat pysyvät paremmin paikoillaan. Siitä voi varovasti nostaa kantapäitä niin, että jalkaterä on taas suorassa. Polvi jää kuitenkin alemmas näin. Assu kulki kuin juna raiteilla, paljon rauhallisemmin. Jopa ravipuomeilla homma toimi. Siihen oivallukseen oli hyvä lopettaa harjoitukset, ehkä molemmille jäi jotain pähkäiltävää. Minulle ainakin jäi hyvä mieli, ja Assukin vaikutti tyytyväiseltä.

Treenin jälkeen pyörittelin koko ponin kumisualla läpi. Ennen ratsastusta Assu suhtautuu tähän yleensä vähän nihkeästi, mutta nyt se rouskutti heinää ja välillä nojaili sukaan siihen malliin, että taisi kumminkin vähän tykätä hieronnasta. Laukkatreeneistä muuten jäi Assuun niin paljon hiekkaa, että sen takajalat ja vatsanalus olivat muuttuneet ihan ruskeiksi. Pakkasesta huolimatta ponille taisi tulla vähän lämmin.

Joulukuuta kans

Kuvaaja Annika Linnainsaari 27.12.2010

Joulukuu on ollut vähän liian kylmä ratsastukselle, ainakin välillä. Ja kaikkea muutakin tässä on joutunut tekemään, kuten esimerkiksi töitä, niin Assu on saanut vallan lomailla. Onneksi Annika on sentään välillä käynyt vähän verryttelemässä ja vääntämässä, niin ei ole ihan päässyt poni tylsistymään.

Lauantaina 4.12. olin Assun kanssa maneesissa. Samaan aikaan siellä oli myös Outi ja Jopi, ja puolileikilläni ehdotin, että Outi tulisi vähän kuluttamaan Assuenergiaa, kun en selkäkivun takia voinut laukata. Outi innostui ja sain mennä hetken Jopilla, joka oli aivan ihana. Outi sai vaihturina kyllä melko villiä kyytiä, Assu päästeli aivan hulluna pitkiä sivuja. Lopuksi se kuitenkin ravasi ihan kivasti ympyrällä, irrottelu taisi olla sille tarpeen. Mietinkin, että voisin tarjota Assua kaikille seikkailunhaluisille, "Assu Extreme" -kokemuksia edullisesti...

Itsenäisyyspäivän kunniaksi ratsastin Assulla puolitoista tuntia ja uskaltauduin laukkaamaan, vaikka selkä ei ihan kunnossa vielä ollutkaan. Assu meni yhä edelleen melko lujaa, vaikka lopuksi vähän rauhoittuikin. Muuten hän oli oikein ihana. Seuraavana päivänä yritin samaa: "Alku ihan kiva mutta ensimmäinen laukannosto epäonnistui, toinen lähti vääränä ja vaihtamalla vauhti alkoi kiihtyä. Katsomon ylimmällä rivillä nurkassa _seisoi_ joku äijä, joka päätti vielä vastata puhelimeen ja säikäyttää muutenkin hysteerisen ponin. Eipä siis kehumista laukassa. Mutta kun laukasta toivuttiin, Assu suostui vielä pienen väännön jälkeen taipumaan vähän oikealle ja sen jälkeen myös ravaamaan rauhallisesti loppuverkkailut kaulaa pitkäksi venyttäen." Puolitoista tuntia väännettiin silloinkin.

Perjantaina 10.12. olin Annen ja Lumen kanssa ensin maastossa palelluttamassa nenäni (en tosin tiennyt silloin sen paleltuvan, huomasin vasta jälkikäteen). Kävimme kiertämässä laitumen kävellen. Assun takajaloissa oli vähän huono pito, kun ei ole kenkiä hokkeineen. Pelkäsin, että se vetäisee kylmiltään jonkin jumppaspagaatin, mutta hangessa kävellessä ei onneksi lipsunut niin pahasti. Maastoilun jälkeen jatkoin vielä melkein tunnin maneesissa, mistä olin kommentoinut Heiaheiaan: "Assu oli ihan kiva, maastokävely reipasti mutta jarrutkin löytyi. Testasin vähän selkäni kuntoa ottamalla muutaman kierroksen harjoitusravia, ei se ollut oikein hyväntuntuista kuitenkaan. Laukkasin lopuksi muutaman kierroksen ja Assu rauhoittui nopeammin kuin viimeksi. Huomenna selviää, mitä selälle kuuluu..."

Lauantaina 11.12. oli vuorossa Eeva Kaartisen koulutunti, mukana menossa Laura Desillä, Milla Sallylla ja Kirsi Paronilla. Heiaheian kommenttini: "Assu oli aluksi ihan kiva, mutta kun alettiin vaatia isompaa asetusta ympyrällä ja jouduin pitämään etujalat sisäpohkeella isommalla ympyrällä, alkoi neidin korvien välissä kuumottaa laukannostoajatus. Tästä kun vielä siirryttiin avotaivutukseen pitkälle sivulle, olikin sieraimessa jo pieni herne. Laukannosto lähti vääränä, mutta Eevan ohjeesta annoin Assun jatkaa väärää ja vasta parin ympyrän jälkeen pyysin Assua vaihtamaan laukan ja sehän toimi hienosti. Sen jälkeen pääsin laukkaamaan melko kivasti, vain suorilla vauhti tuppasi kiihtymään. Kyllä neljäkin heppaa maneesin aika hyvin täyttää, jos yksi on pirun nopea ja hätäinen, toinen iso ja hidas, ja kaksi muuta ehtii nostaa laukan ensin... Ei törmätty keneenkään kuitenkaan." Muistaakseni oli kuitenkin oikein kiva tunti.

Tässä välissä olikin muutaman päivän kipakampi pakkasjakso, joten seuraavan kerran pääsin ratsastamaan vasta torstaina 16.12. Maneesissa verkkailtiin tunnin verran perusjuttuja. Perjantaina lähdin Helsinkiin viikonlopuksi ja Annika huolehti Possusta sillä aikaa. Seuraavalla viikolla oli viimeiset työkiireet ja onnistuin saamaan perus-24h-vatsataudin tiistaiksi, joten en päässyt ratsastamaan. Pakkastakin oli vaikka kuinka ja paljon. Jouluaattona kävin rapsuttelemassa ja syöttämässä porkkanaa, samoin joulupäivänä.

Tapaninpäivänä päätin mennä ratsastamaan, kun pakkastakin oli enää -9 astetta. Mutta lunta oli tullut 30cm lisää aamun ja päivän aikana. Lähdin liikkeelle isän autolla, kun oma punainen salamani on ollut joululomalla kuivassa hallissa. Isän auto sotki sitten aikatauluni perusteellisesti, mutta pääsin kuin pääsinkin ratsastamaan.

"...oli tänään isin autolla jumissa kahdesti. Ensin Mikonkadulla auto ei tunnistanut avaintaan ("Key error, try again") eikä käynnistynyt (15min!). Toisen kerran tallin sisäänajotiellä, Raumantien ja pyörätien välissä hangessa (45min!!!). Pyörätie oli aiemmin aurattu, mutta siihen oli satanut niin paljon uutta lunta, etten nähnyt auravallia ja Volvon masu jäi siihen kiinni...  

Oletin, että isillä olis lapio auton tavaratilassa, mutta eipä sitten ollutkaan. Enkä uskaltanut sammuttaa autoa, enkä sulkea edes ovea, kun sitten se olis seissyt siinä tukkimassa kaikkien kulun "Key error" -tilassaan. Muuten olisinkin voinut hakea lapion tallista. Niinpä kaivoin sen siitä jaloin ja käsin, ja lopulta heijaamalla pakki-ykkönen -yhdistelmällä pääsin etupyörillä vallin yli, jonka jälkeen piti tehdä sama vielä takapyörillä. Olin niin poikki ja aivan hiestä märkä talliin päästessäni.

Tallin pihassa ei myöskään ollut yhtään polkua mihinkään, joten hevosen haku tarhasta ja maneesiin pääsy oli melkoista taistelua. Tilsoja kaviosta kaivellessani sain myös hokista reiän (hyvä ettei auennu koko valtimo), kun kaviokoukku lipesi... Onneksi sentään ratsastus sujui ihan ok, mutta pienistä aikataulupulmista johtuen jäi vähän lyhyeksi tänään. Ehkä parin päivän loman jälkeen oli ihan hyväkin näin.

Mainittakoon siis, että sain hokista reiän omaan ranteeseeni, hevonen säilyi ehjänä...

Mainittakoon vielä, että oma Mazdani olisi toki selvittänyt mokoman auravallin ongelmitta eikä sillä olisi ollut mitään ongelmia tunnistaa omaa avaintaankaan. Volvon luistonesto ja liukkaantunnistin ja ties mitkä systeemit aiheuttivat pari yllätystä muutenkin, esim. ABS-jarrut potkivat umpihangessa uidessa vastaan, melko hääviä, kun liikennevaloihin pitäis pysähtyä ja auto ei suostu jarruttamaan...

Tallin pihassa kinoksen korkeus oli ehkä n. 30cm, siinä kahlailu innosta poukkivan hevosen kanssa oli omanlaisensa haaste..."

Jaksoin hölkötellä Assun kanssa jopa 45 minuuttia. Olin vielä illallakin aivan uupunut ja hengästynyt. Assu oli onneksi melko kivalla päällä. Aluksi possuili tosin vyön kiristyksessä ja selkäännousussa, kuopi ja potki eikä seissyt penkin vieressä, mutta lopulta pääsimme liikkeelle. Ihan ok. Ja auton kanssa selvisin kuin selvisinkin lopulta kotiin.




Tänään olimme porukalla puomireeneissä, Outi ja Annika olivat avustamassa. Assu oli aluksi turhankin virkeä, mutta vähitellen sain sen kuulolle. Puomireenit sujuivat ihan hyvin, vaikka minulla oli sisäpuolelta liukkaat topparatsihousut (ne oli muuten eilenkin). Hölmö tunne, kun housut pysyvät satulassa hyvin mutta itse en pysy housuissa... Lopuksi nostin pääty-ympyrällä vasemman laukan ja päästelin vähän energiaa pois. Assu rauhoittuikin melko nopeasti ja uskaltauduin pari kertaa ylittämään laukassa puominkin. Lumiaura tuli muuten säikyttelemään kesken reenien pariinkin otteeseen, mutta en antanut Assun säikähtää sitä, vaan jatkoin työskentelyä. Hyvin meni. Neiti alkaa oppia. Ihan lopussa poseerasimme Assun kanssa Annikan kameralle, ehkä saan tähän joskus pari kuvaakin, jos onnistuivat...

Kuvaaja Annika Linnainsaari

Omaa aikaa Assumussukan kanssa

Tänään meinasi olla ratsastajalla herne nenässä jo tallille tullessa, kun puoli seitsemän pintaan oli pollella heinät edessä. Tyypilliseen tapaani kommentoin kaikille vastaantulijoille, että mikä nyt on, ei näin aikaisin kuulu heiniä jakaa, kun toiset tulee töistä ja asioilta, kyllä pitää voida vielä seitsemäksi tulla ratsastamaan... jne. Täältähän muuten tulee kunnon nipunapua, kun ottaa päähän. En tiedä, miksi tänään oli iltatalli niin aikaisessa, mutta päätin heinistä huolimatta mennä kevyesti ratsastamaan edes puoleksi tunniksi, vaikka päässä kihisi. Assukin jotain steppaili karsinassa, kun olin laittamassa satulaa ja ilmeisesti olin kerrankin riittävän vakuuttava komentamaan sitä, se nimittäin uskoi yhdestä sanasta ja harkitusta tökkäisystä ryntäille. Siinä samalla oivalsin, että omaa asennetta pitää heti vaihtaa, tai poni on kohta ihan tööttööt. Onneksi Assulla on varmaan jokin ekstra-aisti ja tuntosarvet sille, että minua harmittaa jokin. Se nimittäin oli maailman kiltein ja suloisin, kun vihdoin päästiin karsinasta liikkeelle.

Maneesissa oli aluksi Noora Quintoa juoksuttamassa, joten kävelin vaan pitkään löysin ohjin. Kun oripoika poistui, kokosin ohjat ja aloin hakea taas muotoa Inan ohjeet mielessä. Ei tarvinnut montaa kierrosta kävellä ohjat tuntumalla ja ulko-ohja passiivisena, kun Assu myötäsi edestä. Ravissa piti odotella vähän pitempään, koska Assua vähän aluksi hermostutti. Mutta aika pian se muisti, miten saa kehuja. Ravailin ympyröitä molempiin suuntiin ja mietiskelin niitä näitä omia asioitani. Ja kehuin Assua samalla, kun se oli niin helppo ja lutunen. Välillä otin käyntiin ja yritin harjoitella ja harjoituttaa Assulla pohkeenväistöä, varsinkin oikealle, koska vasen pohje ei tunnu menevän kunnolla läpi. Tai Assu kyllä reagoi siihen, mutta ei toivotulla tavalla, vaan vääntää itsensä ihme mutkalle, asettuu väärään suuntaan ja takapää jää jälkeen väistössä paljon. Omakin motoriikka toimii huonosti oikealle väistättäessäni, en saa pidäte-pohje -yhdistelmää jostain syystä onnistumaan, vaan pidätän ja painan pohkeella yhtä aikaa. Painoakaan en saa siirtymään oikealle kunnolla. Vasemmalle nuo avut tulevat automaattisesti oikein ja Assu vaan sipsuttaa nättejä ristiaskelia juuri oikeassa asennossa (Melkein itkettäisi, jos olisin itkijäihmisiä, kun peileissä näyttää niin hienolta!).

Kun väistöt sujuivat jokseenkin kunnolla, ravailin vielä vähän pienempiä ympyröitä molempiin suuntiin ja vaadin vähän enemmän taipumista, varsinkin vasemmalle. Heppa taipuu kropastaan ja kaulan alaosasta, mutta niskasta ei yhtään. Oikealle ei tarvitse edes pyytää taipumaan, riittää, että ajattelee loivaa kaarretta oikealle, niin Assu asettuu oikein. Vasemmalle joutuu koko ajan nykimään vähän, että turpa kääntyy ja niska ei silti välttämättä taivu kuin muutaman askeleen ajaksi kerrallaan. Ehkä se siitä pikkuhiljaa vetreytyy.

Taivuttelun jälkeen ravasin hetken pitkin ohjin ja hetken kävelin - ja kappas kevyt verryttelyni oli kestänyt reilusti yli tunnin. Olin niin keskittynyt ja onnellinen pienistä edistysaskelista, etten huomannut ollenkaan ajan kulumista! Aivan mahtavaa omaa aikaa ja luksusta olla hepan kanssa ihan kaksistaan ja saada koko maneesi käyttöön! Olipa hyvä tuuri kerrankin, että tunnit oli jo seitsemältä ohi ja sain treenata Assun kanssa ilman mitään häiriötekijöitä. Poni keskittyi tehtäviin niin hyvin, että melkein kuulin rattaiden surinan korvien välistä. Ja ehkä pieniä älyn välähdyksiä näkyi myös hetkittäin! Assu vaikutti tyytyväiseltä ja innokkaalta oppimaan, mitä siltä milloinkin yritin pyytää. Tällaisia iltoja tarvitsemme molemmat. Huomenna jatketaan samoilla jutuilla, mutta häiriötekijöiden kanssa. Siinä punnitaan, menikö tänään oppi perille (ja kummalle meistä)! Ainakin sain taas vahvistuksen sille, mitä yleensä hoen muille, eli pikku asioista ei kannata hermostua (kuten heinistä karsinassa ennen ratsastusta), positiivisella asenteella käännetään ne aina voitoksi... ja saadaan esimerkiksi koko maneesi omaan käyttöön =)