Satulaton sunnuntai

Elikkä Annika täällä kirjoittelee. Mulla ois kauheesti kaikkia koulujuttuja kesken, mutta tän ja eilisen päivän ratsastukset on pakko kirjottaa tänne blogiin just ny. :)

Niin paljon opittavaa vielä..!
Tässä lauantain ratsastukset: Maneesissa mentiin ihan satulan kanssa ja päivän teemana oli rauhallisuus, sopusointu ja TAHTI. Ai että mikä? Assulla se on kovin usein hukassa ja ravista tulee sellaista hömpsöti pömpsis tepastelua. Ravailtiin ihan perus kahdeksikkoja ja muuta mutkittelua, jotta poni vertyisi, aluksi keventäen. Harjoitusravissa hain koko ajan omaa istuntaa enemmän taakse ja ryhdikkääksi(on ollut ongelmaa eteenpäin nojaamisen kanssa) ja pohkeita taakseppäin. Assu meni todella hienosti, kun löysin hyvän istunnan, myös suoralla uralla. Välillä Assun huomio viipyi Qvinto-orissa, mutta onneksi Q ei välitä Assusta. :D
Alkuverkkailun jälkeen kuvittelin olevani oikea GP-tason kouluratsastaja ja vaadin Assulta ravin hidastusta, ei siis lyhennystä. Poni liikkui eteenpäin, mutta ehdin keskittyä jokaiseen raviaskeleeseen! Tosi hieno juttu, sillä yleensä mennään kuusi ympyrällistä pikapika-tuuttuut-ravia ennekuin edes huomaan, että voisin vaikka ratsastaakin, enkä vain istua kyydissä.
Sitten alettiin etsiä hidasta laukkaa.. Ei niin helppo homma, mutta tämäkin onnistui ihan hyvin kun tein töitä siellä satulassa. Laukkailin aluksi muutaman kierroksen vähän vapaammin, jotta poni saa puhistua ja sitten aloin vähitellen pienentämään ympyröitä (pohkeellä käännetään eikä ohjalla.. Pohjepohjepohje.) Inari voi todistaa että Assu meni laukkaa muodossa(vasemmalle), harvemmin kukaan näkee tälläistä harvinaista tapahtumaa. ;)
Outi ja Jopi liittyivät tässä välissä seuraan ja alkuverkkasivat mm. laukannostoja tehden. Päätin kokeilla myös, vaikka tiesin että Assu hermostuu. Mutta täytyyhän siltä jotain ruveta vaatimaan?! Muutaman kerran Astoria nosti laukan harjoitusravista aivan rauhassa, ilman mitään tykinsuusta-ampaisua, mutta joka kerta kun siirryttiin takaisin raviin, Assu pomppi paikallaan tai yritti siirtyä käyntiin. Yritin kuvitella olevani kouluvalmennuksessa ja kuulevani "Eteen! Ei saa jäädä käyntiin ettei se pääse pomppimaan! Pohje rauhoittaa sitä vaikkei siltä tunnu kun se pomppii!" Assu rauhoittui muutaman raviympyrällisen jälkeen, jonka jälkeen uusi nosto ja enintään 3 ympyrällistä laukkaa.. Yksi ympyrällinen oli useimmiten mahdotonta, koska Assu kuumeni koko ajan. Yritin pitää ponin kuitenkin rauhallisena ettei itsellä mene hermo. Inhoan sitä kun minulla menee hermo ratsastaessa ja ärähdän ponille esim. Lopeta!, Ei! tai jotain muuta kieltävää...En jaksa kuunnella itseäni.
Lisäsin haastetta ravaamalla Jopin perässä, tietäen että se nostaa laukan kohta. Ideana oli että Assu keskittyy minuun eikä lähde mukaan muiden juttuihin. No juu kyllä se sitten lopulta keskittyi enemmän minuun kuin Jopiin. :D Pari kertaa laukannostossa Assu jopa pysyi hetken aikaa muodossa, eikä tempaissut nokkaa taivaisiin, kuten yleensä :) Loppuravit mentiin nätisti muodossa, kuten nykyään on tapana :)

Ja sitten se kuuluisa sunnuntai, jona koin valaistumisen... NO siis nojoo, käytin niitä pohkeita, pohkeita niitä pohkeita.....!!!
Alkukäynnit ja vähän ravailua mentiin yläkentällä ilman satulaa. Assu on aivan ihana kun menee ilman satulaa/ilman jalustimia. Se varoo askeleitaan ja on muutenkin rauhallisempi ettei vain tiputa ratsastajaa. :) Olin ajatellut mennä ulkona n. tunnin sillain rennosti, mutta lumi oli niin kovaa, että pelkäsin Assun rikkovan itsensä.
Siirryimme maneesiin ja päätinkin vääntään koulureenin. Aluksi oltiin ihan yksin siellä ja Assu oli vähän hermona ja jännittynyt. Ravi oli juuri sitä kuuluisaa töpstöps-pomps-höps -ravia..
Vähän ajan päästä saatiin joku tuntematon ratsukko +1 este +3 muuta ihmistä seuraksi ja Assu rentoutui. Energiaa ponilla riitti kuitenkin ja löysin taas itseni kiukuttelemasta ääneen (Lopeta, Nyt, Ei, Assu, Hei, [prkl]!). Onneksi Assu ymmärtää jo muuttua pikku enkeliksi kun kuulee jonkun noista.. XD
No kuitenkin, heti kun aloin pitämään pohkeita lähempänä kylkiä ja keskityin pitämään kädet paikallaan ja istuin hiljaa Azzubozzu rentoutui. Palkaksi se sai taputuskuuron ja pitkät ohjat, jonka jälkeen alkoi laukkailu. Laukattiin isolla ympyrällä molempiin suuntiin aina n.5 kierrosta ja välillä ravattiin. Istun laukassa paljon paremmin ilman satulaa. Nojaan taakse ja saan pidettyä hyvän kevyen ohjastuntuman paremmin. Satulan kanssa saatan jännittää kädet ihan lukkoon eikä raviin siirtyminen onnistu kun kädet on ihan pumpissa. O__o
Turrutin taas Assun kyljet laukassa (pohkeella käännetään, opi se nyt jo -.-'), sen jälkeen on helppo antaa Assulle pohkeita ravissa ilman että se heti kuvittelee sen vauhdinlisäyksenä. Päinvattsssoin, Assu ravaa pyöreämpänä. :)
Sitten se ylpeyden aihe nro.1: Assu laukkasi vasempaan kierrokseen monta ympyrällistä muodossa. Arvatkaa oliko se vähän tyytyväinen itseensä. Peileistä näytti kivalta. Taputtelin ponia siinä laukatessa. :) Tässäkin salaisuutena oli vain se ulkopohje lähellä ja sisäpohje koko ajan kutitellen taivuttamassa. Ja se kevyt ohjastuntuma... ja ulko-ohja kädessä...ja istunta. No okei kyllä se sitte vaatikin vähän töitä.
Oikeaan kierrokseen Assu oli paljon jännittyneempi, laukkasi lyhyempänä pärskien ja olis lähteny kyllä tosilujaa ihan mielellään. Niska oli hieman kaarella kyllä, mutta rentoudesta ei tietoakaan. Täytyy itse oppia käyttämään vasenta pohjetta enemmän, muuten ei tuu kesää.
En oikein tiedä, miksi siihen oikeaan kierrokseen on niin vaikea mennä. Koitan vasemmalla ohjalla irrotella kuolainta ja samalla kääntää vas. pohkeella, pitäen ponin suorassa sisäpohkeella, mutta Assu vain tykkää tunkea turpansa oikealle ihan yliasettuneena. En tykkää. Välillä saan sen suoristettua, mutta kohta kun lopetan vas. ohjalla "nykimisen", niin poni on taas virkkuukoukku.
Vasemmalle taas on vaikea saada ulko-ohjaa tuntumalle. Assu menee ihan nätisti muodossa vasemmalle vaikka ulko-ohja ei olisikaan kovin tukeva ja sisäohja taas turhankin kireä. Oma fysiikka ei oikein tajua sitä, että kun mennään vasemmalle niin oikea käsi ei saa liukua eteenpäin. Ohjat kuuluu olla saman mittaiset ja kädet vierekkäin. Yritin keskittyä siihen siinä ravaillessa. Yleensä kun yritän ottaa sen oikean ohjan tuntumalle, Assu hidastaa vauhtia huomattavasti.
Lopulta, miljoonien volttien ja kaarteiden jälkeen Assulle vaihtui päälle kouluratsu-mode. Mentiin ravilyhennyksiä ja pidennyksiä, voi että kun joku olis kuvannu! Mentiin monta pitkää sivua ravipidennyksiä, poni suorana, ilman että ponin pää nousi senttiäkään ylemmäs :) Kehuja sateli ponnylle ja hitsi kun oli kiva katsoa niihin peileihin!

Käynnit "talutin" eli kävelin ponin vieressä.. Jos se eksyi metrin liian kauas, maiskutin ja se kääntyi heti lähemmäs.. Hassu poni :)
Noniin nyt saa luvan riittäää

Edistystä?

Välillä teen jotain oikeinkin. Tai ainakin välillä kuvittelen tehneeni, kun kuvittelen näkeväni jotain edistystä. Neljänä peräkkäisenä päivänä Assu on mennyt nyt oikein kivasti ja melkein jopa päivä päivältä paremmin. Taivutusharjoitukset sujuvat jo helpommin, Assu ymmärtää nopeammin, mitä haluan sen tekevän, eikä enää yritä juosta pois alta koko ajan. Laukannostot ovat olleet joka kerta maltillisempia, tänään poni tuntui jopa laiskalta välillä.

Suoristaminen on edelleen meidän ongelmana. Kuinka se poni voi mennä niin mutkalla koko ajan? Ihan kuin takapää ei olisi ollenkaan kiinni etupäässä, vaan liikkuisi ihan omia polkujaan. Pysähtyessä tuntuu, että ponin takajalat eivät jarruta ollenkaan, vaan kipittävät vasemmalta ohi, kun etujalat pysähtyvät... Tätä kun ryhdyin korjailemaan, päädyin tuskastumaan omaan asentooni. Kuinka se voi olla niin vino? Ja kas, olenkin ongelman ytimessä. Mutta kumpi oli ensin, muna vai kana? Siis minun vino asentoni vai vino poni? Nyt tilanne on kumminkin se, että mitä enemmän takapää mutkittelee sitä vinommin istun ja sitä vinommin poni kulkee.

Kun aikani tunnustelin vinouttani, tulin siihen tulokseen, että vasen puoleni on heikompi ja oikea puoleni varsin kireänä, varsinkin lonkankoukistaja. Ja taas mietin, että kun se poni on vino, niin joudun sitä oikeanpuoleista lonkankoukistajaani ärsyttämään koko ajan, totta kai sitä silloin kiristää. Mutta kun oikein keskityin pitämään sen rennompana ja jalan pitkänä alhaalla, Assu ei tuonut takapäätään niin paljon vasemmalle. Pitänee tässä vähän venytellä lonkkia auki...

Toinen ahaa-elämys tuli ympyrällä. Menin kevyttä ravia ja tein eri kokoisia ympyröitä. Kun katselin, mitä muualla maneesissa tapahtuu siinä samalla, Assu nosti heti pään ylös ja alkoi punkea lapa edellä ulos ympyrältä tai takajalat isommalla ympyrällä. Mutta kun tein ympyrän niin, että koko ajan katseeni meni edellä, Assu pysyi nätisti koko kierroksen ajan muodossa, etu- ja takajalat samalla uralla ja asettuneena. Jos katseeni lähti harhailemaan jonnekin, Assu kiihdytti ja pyrki pois altani. Ilmeisesti koko kroppani kääntyi katseen mukana, vaikka en sitä itse huomannutkaan. Mutta Assua se häiritsi. Tässä onkin työsarkaa seuraaville kerroille itselleni. Ei muuta kuin venyttelemään siis.

Maneesi oli tänään suolattu ja kuulemma sen takia olisi hyvä huuhtoa jalat (miksi muuten?) ratsastuksen jälkeen. Joten menimme kokeilemaan korjattua pesuboksia. Viimeksihän Assupossunen on ollut siellä kaviopaiseen aikaan, eli joskus alkusyksyllä, ja se kokemus ei ollut kovin miellyttävä kenellekään. Harjasin jalat ensin hyvin omassa karsinassa ja talutin sen jälkeen Assun pesuboksiin. Tai itse menin boksiin asti, mutta Assu juuttui välioven kohdalle. Yritin näyttää ihan levolliselta, vaikka pesuboksia vastapäätä asustava Quinto-oripoika kiinnostui pikkuprinsessasta ja nuuhki ilmaa ylähuuli rutussa. Quinto ei kuitenkaan onneksi ollut sen innostuneempi, sen sijaan isompi köriläs kahden karsinan päässä alkoi hörähdellä kutsuvasti. Assu otti askeleen pesupaikkaa kohti, ja minä maanittelin leipäpalan kanssa sitä peremmälle boksiin. Vähän jännitti, kun Assu kuitenkin peruutti sieltä takapuolensa suoraan Quinton nenän eteen, kun uusi lattiakaivo herätti epäilyksiä ja sitä oli pakko mennä ihailemaan taaempaa, mutta Quinto oli ihan EVVK (kumma ori). Lopulta kaivo todettiin vaarattomaksi ja sain Assun käännetyksi boksissa ympärikin. Ihana supertallityttö Jenni tuli juuri sopivasti, sillä Assu oli niin epäluuloinen, että en olisi mitenkään voinut toisella kädellä suihkuttaa jalkoja ja toisella pidellä ponia, se olisi poistunut paikalta. Mutta kun seisoin pitämässä siitä kiinni, Jenni sai pestä jalat ilman yhtään potkua tai kiukuttelua. Takajalkansa hänen prinsessamaisuutensa ensin nosti ylös, ettei kastuisi, mutta hyväksyi kohta niidenkin pesemisen. Hyvä juttu. Assu sai palkaksi paljon leipää ja kehuja, jotta jäisi kivoja muistoja.

Ai niin, perjantaina Assu kengitettiin, vähän venähti kengitysväli pitkäksi joululoman vuoksi. Rauhoitusgeelin kanssa onnistui ihan hyvin, vaikka sen antaminen olikin kuulemma ollut vähän hankalaa. Olin itse Helsingissä, mutta Annika oli pitämässä ponia paikoillaan kengityksen ajan. Nyt on takanakin sitten hokit ja ainakin vielä on jalat pysyneet ehjinä. Yritämme nyt harrastaa alkuun varovaisesti liikuntaa niitten kanssa, kuinka se sitten onkin mahdollista. Mutta kun ne kerran on nyt laitettu, niin mäkeen on ainakin päästävä niitä testaamaan, kiipeilemään hankeen... Sitä olenkin jo odottanut pitempään.

Toppaloimi

Tänään ostin synttärilahjan Assulle omien synttäreitteni kunniaksi: toppaloimen, joka on ihan väärän värinen Assulle mutta muuten hieno. Pähkäilin pitkään, otanko 300g:n täytteellä muhkumman vai 150g:n täytteellä kevyemmän. Hintaeroa oli 7 euroa eli ei juuri mitään. Tulin siihen tulokseen, että kevyempi on monikäyttöisempi, kun Assu on aina tuntunut ohuenkin loimen alta ihan lämpöiseltä. Ja aina voi laittaa alle fleecen, jos on todella kylmä. Kevyempi menee leudommallakin säällä ja mahtuu loimitelineeseen tappelematta.

Uusi loimi ja rento poseeraus

Hain myös apteekista rauhoitusainetta Assulle perjantaista kengitystä varten. Toivottavasti se edelleen tepsii ja toivottavasti se saadaan annetuksi ongelmitta. Viimeksi meni vähän jännäksi, kun Possu päätti nousta pystyyn karsinassaan. En olisi saanut hommaa onnistumaan ilman kengittäjän apua. Mutta ehkä vika oli minussa. Kengittäjällä oli hyvät konstit, ja Assu joutui nuoleskelemaan geelinsä temppuilusta huolimatta. Toivottavasti en joudu katumaan, kun olen suunnitellut Assulle laitettavaksi hokkikenkiä myös takasiin. Se on ollut niin rauhallinen viime aikoina, että uskoisin sen pysyvän ehjänä. Täytyy vaan välttää tilanteita, joissa se "pillastuu"...

Tänäänkin yritimme opetella ravaamaan suoraan uraa pitkin, mutta se takapää ei tahtonut pysyä samalla linjalla vieläkään. Assun kärsivällisyys joutui koetukselle todella, mutta ehkä pientä edistymistä tapahtuu. Toivottavasti. Yllätin sen nostamalla laukan heti alkuverkkailussa ja vielä oikeaan kierrokseen. Se lähti varovaisen epäuskoisella askeleella laukkaan ja pysyi todella rauhallisena koko ajan. Hyvä niin. Vasen laukkakin sujui hetken kuluttua mukavasti. Olen nyt laukannut melkein löysin ohjin, kun Assu tuntuu laukkaavaan hitaammin sillä tavalla. Jos pidän ohjastuntuman tiukkana, vauhti alkaa kiihtyä ja pää nousee ylemmäs. Mutta hyvin kevyellä tuntumalla sujuu kivasti. Äänellä voi mukavasti hidastaa tarvittaessa, pohkeilla taas kiihdyttää.

Huomenna menen ratsastamaan jo puolilta päivin, näen samalla, onko uusi loimi riittävän lämmin. Tallissa oli illalla 7 astetta lämmintä, joten arvelin, ettei Assu tarvitse fleeceä yöksi. Se on niin sähköinen ja kerää purua, joka jää sitten ulkoloimen fleece-vuoriin kiinni myös. Ainakin uuden loimen sovituksen ja valokuvauksen jälkeen Assu oli todella lämmin loimen alta. Olen muutenkin vähän vastaan sisällä loimittamista, jos tallissa on lämpöasteita eikä siellä vedä. Mutta ulkoloimen pitää olla kunnollinen, koska Porissa tuulee aina. Nyt pitäisi olla.

Vähän rennompi keskiviikko

29.12.2010 Päätimme (Annika päätti ja Assu oli mukana juonessa) jättää ratsastustunnin väliin ja mennä jo päivällä ulkokentälle pörheltämään hankeen. Mukana menossa oli myös Kirsi, Paroni, Laura, Anu ja Viola. Assupossu tuhisi innosta päästessään ulos hankeen kipittämään, on se varmaan kivaa vaihtelua ainaiseen kouluvääntöön. :)
Hetken aikaa tutkittiin että kuinka hyvä pito lumessa on, kun Assulla ei ole niitä takakenkiä, mutta lopultä päädyimme laukkaamaankin. Assu väsytti itsensä nostelemalla jalkojaan :D

Pörhellettyämme ulkona n. 40 minuuttia, heitimme satulan pois ja loimen tilalle ja menimme maneesiin laukkailemaan ja loppuverkkaamaan vähän vapaammin. Tässä on Laura N:n kuvaama ja Annikan editoima video maneesista.



Poniparka oli ratsastuksen jälkeen aivan puhki ja katseli minua "kauhuissaan" aina kun kuljin boksin ohi.. :D

Operaatio Possun oikaisu

Tässä muutamana päivänä joulupyhien jälkeen ratsastellessani olen tullut yhä tietoisemmaksi ja ärsyyntyneemmäksi Assusen vinoudesta. Takapää pyrkii koko ajan "ohittamaan vasemmalta" käynnissä ja ravissa, laukassa taas kaula taipuu väkisinkin jatkuvasti oikealle: vasemmassa kierroksessa Assu siis asettuu väkisin ulospäin (oikealle), oikeassa kierroksessa se taas puskee vasen lapa edellä ulos ympyrältä ja asettuu liikaa sisään. Jos yritän korjata asetusta vasemmassa kierroksessa, vauhti kiihtyy, oikeassa kierroksessa yritän siirtää ulkopohjetta eteen, mistä seuraa lähinnä epätasapainoinen olo ja istuntani "hajoaa", pompin hallitsemattomasti. Mikä avuksi?

Löysin taannoin Marko Björsin kirjoittaman artikkelin hevosen suoristamisesta. Siinä oli esimerkkinä vasemmalta puoleltaan jäykkä hevonen. Kopioin tähän pätkän tekstiä ja vaihdoin siinä vasemman oikeaksi ja päinvastoin. Alkuperäinen teksti löytyy täältä.

"Esimerkkinä olkoon hevonen, joka on jäykkä oikealta sivultaan. Se työntää oikean lapansa ulospäin ja painuu oikealle ohjalle. Samalla se päästää tyhjäksi vasemman ohjan ja vie takaosansa vasemmalle. Hevonen vastustaa vasemman pohkeen vaikutusta, eikä vasen takajalka astu kunnolla alle. Kuolain siirtyy oikealle hevosen suussa. Tämä on tyypillinen vinous, jolloin ratsastaja toteaa, että hevonen puree kiinni oikeaan ohjaan ja rupeaa vain kovilla ohjasotteilla irroittelemaan hevosta oikealta ja potkii vielä entistä enemmän hevosen takaosaa vasemmalle. Näin saadaan hevonen vielä jännittyneemmäksi ja entistä huonompaan tasapainoon.

Tältä tuntuva vinous voidaan korjata esimerkiksi seuraavanlaisilla avuilla. Ratsastaja auttaa hevosta oikealla pohkeella (viedään pohje satulavyön kohdalle tai sen eteen) ja oikean ohjan tuella siirtää hevosen etuosaa vasemmalle. Vasen pohje, hiukan taaksepäin siirrettynä, pitää vastaan, jotta takaosa ei siityisi yhä enemmän vasemmalle. Kun etuosa on saatu siirrettyä takaosan uralle, lisätään molemmista pohkeista hieman lisää tempoa, jolloin hevonen alkaa hiljalleen tukeutua myös vasemmalle ohjalle."

Tuo ei silti oikein sovi Assuun. Kun nyt mietin, miltä tuntuu ratsastaa Assulla vasemmassa kierroksessa maneesin pitkää sivua, se ei tunnu työntävän oikeaa lapaa ulos, vaan pikemminkin vasenta sisäohjaa vasten. Se ei myöskään "painu oikealle ohjalle", jos nyt ymmärrän oikein, mitä sillä tarkoitetaan (Miksi muuten ratsastuksessa nuo ilmaisut ovat niin epäselviä? Puhutaan "oikeinpäin ratsastamisesta", "peräänannosta", "muodosta", "eteen-alas" yms. jutuista, jotka eivät todellakaan ole havainnollisia ilmaisuja siitä, mitä niillä halutaan sanoa. Jonkun pitäisi kirjoittaa ratsastustermeistä selkokielinen opas!). Assu kun ei oikeastaan koskaan "painu ohjalle", se on aina kevyt, vaikka olisikin jonkinsortin "muodossa". Mutta jos jotain ohjastuntumasta voin sanoa, niin pikemminkin Assu on kiinni kuolaimessa vasemmalta samalla, kun perä pyrkii vasemmalle. Assu kulkee siis ikään kuin pyytäisin sitä väistämään oikeaa pohjetta, vaikka ei varsinaisesti astu takajaloillaan ristiin asti.

Tästä seuraa se, että siirrän vasenta pohjetta taaemmas (juu, tiedän, ei saa korjata koskaan takapäätä, vaan aina kuuluu korjata etupää samalle uralle takajalkojen kanssa), jotta takapää ei tulisi pois uralta. Samalla puristelen vasemman käden sormia nyrkkiin-auki (olen nyt puristellut niin paljon, että vasemmassa nimettömässäni on viimeisen nivelen ulkoreunassa kipeä iso rakko), jotta saisin kuolaimen irti vasemmalta. Mutta sen lisäksi on johdettava ulko-ohjalla, eli oikealla, vähän, jotta poni ei lähde kääntymään vasemmalle. Lopputuloksena käteni ovat metrin päässä toisistaan (no ei nyt ihan, mutta hölmöltä se kuitenkin tuntuu). Poni kyllä suoristuu, mutta seuraavalla pitkällä sivulla on taas sama ongelma (lyhyillä sivuilla ei ole). Joka kerta korjatessani mietin tuota yllä olevaa ohjetta, mutta sen käyttö kaatuu siihen, että Assu ei ota tukea oikeasta ohjasta. Tavallaanhan vasen pohkeeni pitää takapäätä vastaan, mutta oikealla pohkeella en saa siirrettyä etupäätä takajalkojen kanssa samalle uralle. Onko se huono juttu? Ehkä pitäisi olla jo kulmasta valmiiksi vasen pohje taaempana pitämässä vastaan (mutta niinhän mulla usein onkin..), jotta Assu ei ehtisi kääntyä.

Vinousongelmat ovat nyt tulleet selvemmin esiin, kun olen päässyt paljon ratsastamaan koko maneesia käyttäen, koska se liittyy selvästi piiiiitkiin sivuihin. Ihan kuin Assu jännittäisi niitä? Pitkällä sivulla nimittäin usein myös "muoto" katoaa ja kulmassa löytyy uudestaan. Oikeastaan tilanne on se, että kulmasta pitkälle sivulle tultaessa Assu jännittyy, nostaa pään ylemmäs, asettuu ulos ja työntää takapään uran sisäpuolelle. Kun korjaan, kuten yllä kirjoitin, Assu palaa muotoon ja samalla suoristuu. Jos teen voltin tai ympyrän pitkän sivun alkuun, Assu työntää sisäpohkeesta välittämättä takapään pienemmälle ympyrälle. Jos teen perään toisen voltin, Assu yleensä hakeutuu muotoon, mutta minua harmittaa joka kerta mokoma vääntö. Teenkö kuitenkin oikein? Jos vaan jatkan tämän toistamista, oppiiko Assu kulkemaan suoraan? Vai opetanko sen tällä juuri vinoksi?

Kun tuo suoristaminen on muodostunut ongelmaksi, olen yrittänyt joka ratsastuskerralla pistää Assua väistämään molempiin suuntiin. Enimmäkseen käynnissä, vähän myös ravissa, lähinnä keventäen. Koska Assu menee uralla helposti "vinoon", en ole tehnyt väistöjä ollenkaan uralla, vaan uralla yritän vaan keskittyä suorana ratsastukseen. Sen sijaan olen ratsastanut pituushalkaisijaa pitkin ja väistänyt siitä takaisin uralle. Vasemmalle väistö menee helposti, koska oikeaa pohjetta Assu kuuntelee ja oma motoriikkani toimii paremmin. Mutta oikealle väistäminen on vaikeaa, Assu menee "banaaniksi" vartalostaan vasemman pohkeen ympärille ja kuitenkin yrittää asettua samaan aikaa oikealle. Siis ihan mahdottoman kieroksi. Jos saan sen houkuteltua siitä jotenkin oikeaan muotoon, väistö etenee ihan miniminiristiaskelin, mutta uralle asti en yleensä pääse ennen kuin pääty tulee vastaan, kun yritän vielä ehtiä muutaman askeleen suoristamaankin ennen kulmaa.

Onko tässä mitään järkeä? Menenkö ihan metsään tuon ponin kanssa (puskaratsastajaksiko on ryhdyttävä vaan)? Neuvokaa ny joku...

Perustätiratsastajaksi olen melko analyyttinen, ehkä jopa neuroottinen. Heppatyttöjen uudenvuodenaaton aloittelupippaloissa sanoin, ettei 33-vuotiaasta enää tule mitään kilparatsastajaa, ei koulu- eikä estepuolella. Sain vastalauseryöpyn, mutta selitin, että kun tähän ikään mennessä ei ole oppinut ratsastamaan kunnolla, ei kroppa enää opi tällä ratsastusmäärällä (4-6 kertaa viikossa) eikä kunto kasva tarpeeksi pelkällä ratsastuksella, jotta fyysiset ominaisuudet voisivat vielä kehittyä. Toki jos lähtisin tosissani treenaamaan, varmasti vielä pystyisin ihan hyviin suorituksiin, mutta kun on noita päivätöitäkin tehtävä, että saa apetta itselle ja hepalle, ei vaan ole aikaa eikä oikein muutenkaan resursseja siihen hommaan.

Siksi Assupossu vinouksineen ja oikkuineen riittää minulle ratsuksi oikein hyvin. Kaiken vääntämisen jälkeen minulle suurin palkinto on se, että se näyttää jo melkein ratsulta (useimmiten), antaa käsitellä jo kaikkia jalkojaan, ei yritä enää potkia minua (eikä muitakaan toivottavasti), ei uskalla purra omaa mammaa, vaikka ketuttaa, kun mamma harjaa masua tai laittaa satulaa, tutkii taskuni ja nuolee käteni ja takkini, jos minulla vaikka olisi jotain namuja, nukahtaa, kun selvitän tai leikkaan harjaa, kävelee perässäni tyhjässä maneesissa, kun kerään puomeja tai tötteröitä, tulee hötkyilemättä käyvän pesukoneen ohi, vaikka silmät pyörii päässä, hörisee tai hirnuu tarhassa, kun kävelen ohi... Miten tuommoisesta otuksesta voisi kukaan luopua? Mitä sitten, jos en koskaan pääse sen kanssa aluekoulukisoihin? Ulkoisia tavoitteita semmoiset. Sisäisesti motivoi hepan ulkonäön ja käytöksen muutos eniten. Ja loput tulee sydämestä. Niin kuin jo aiemmin tuonne esittelysivulleni kirjoitin, "pienen sievän kavion jälki syvällä sydämessä".