Edistystä?

Välillä teen jotain oikeinkin. Tai ainakin välillä kuvittelen tehneeni, kun kuvittelen näkeväni jotain edistystä. Neljänä peräkkäisenä päivänä Assu on mennyt nyt oikein kivasti ja melkein jopa päivä päivältä paremmin. Taivutusharjoitukset sujuvat jo helpommin, Assu ymmärtää nopeammin, mitä haluan sen tekevän, eikä enää yritä juosta pois alta koko ajan. Laukannostot ovat olleet joka kerta maltillisempia, tänään poni tuntui jopa laiskalta välillä.

Suoristaminen on edelleen meidän ongelmana. Kuinka se poni voi mennä niin mutkalla koko ajan? Ihan kuin takapää ei olisi ollenkaan kiinni etupäässä, vaan liikkuisi ihan omia polkujaan. Pysähtyessä tuntuu, että ponin takajalat eivät jarruta ollenkaan, vaan kipittävät vasemmalta ohi, kun etujalat pysähtyvät... Tätä kun ryhdyin korjailemaan, päädyin tuskastumaan omaan asentooni. Kuinka se voi olla niin vino? Ja kas, olenkin ongelman ytimessä. Mutta kumpi oli ensin, muna vai kana? Siis minun vino asentoni vai vino poni? Nyt tilanne on kumminkin se, että mitä enemmän takapää mutkittelee sitä vinommin istun ja sitä vinommin poni kulkee.

Kun aikani tunnustelin vinouttani, tulin siihen tulokseen, että vasen puoleni on heikompi ja oikea puoleni varsin kireänä, varsinkin lonkankoukistaja. Ja taas mietin, että kun se poni on vino, niin joudun sitä oikeanpuoleista lonkankoukistajaani ärsyttämään koko ajan, totta kai sitä silloin kiristää. Mutta kun oikein keskityin pitämään sen rennompana ja jalan pitkänä alhaalla, Assu ei tuonut takapäätään niin paljon vasemmalle. Pitänee tässä vähän venytellä lonkkia auki...

Toinen ahaa-elämys tuli ympyrällä. Menin kevyttä ravia ja tein eri kokoisia ympyröitä. Kun katselin, mitä muualla maneesissa tapahtuu siinä samalla, Assu nosti heti pään ylös ja alkoi punkea lapa edellä ulos ympyrältä tai takajalat isommalla ympyrällä. Mutta kun tein ympyrän niin, että koko ajan katseeni meni edellä, Assu pysyi nätisti koko kierroksen ajan muodossa, etu- ja takajalat samalla uralla ja asettuneena. Jos katseeni lähti harhailemaan jonnekin, Assu kiihdytti ja pyrki pois altani. Ilmeisesti koko kroppani kääntyi katseen mukana, vaikka en sitä itse huomannutkaan. Mutta Assua se häiritsi. Tässä onkin työsarkaa seuraaville kerroille itselleni. Ei muuta kuin venyttelemään siis.

Maneesi oli tänään suolattu ja kuulemma sen takia olisi hyvä huuhtoa jalat (miksi muuten?) ratsastuksen jälkeen. Joten menimme kokeilemaan korjattua pesuboksia. Viimeksihän Assupossunen on ollut siellä kaviopaiseen aikaan, eli joskus alkusyksyllä, ja se kokemus ei ollut kovin miellyttävä kenellekään. Harjasin jalat ensin hyvin omassa karsinassa ja talutin sen jälkeen Assun pesuboksiin. Tai itse menin boksiin asti, mutta Assu juuttui välioven kohdalle. Yritin näyttää ihan levolliselta, vaikka pesuboksia vastapäätä asustava Quinto-oripoika kiinnostui pikkuprinsessasta ja nuuhki ilmaa ylähuuli rutussa. Quinto ei kuitenkaan onneksi ollut sen innostuneempi, sen sijaan isompi köriläs kahden karsinan päässä alkoi hörähdellä kutsuvasti. Assu otti askeleen pesupaikkaa kohti, ja minä maanittelin leipäpalan kanssa sitä peremmälle boksiin. Vähän jännitti, kun Assu kuitenkin peruutti sieltä takapuolensa suoraan Quinton nenän eteen, kun uusi lattiakaivo herätti epäilyksiä ja sitä oli pakko mennä ihailemaan taaempaa, mutta Quinto oli ihan EVVK (kumma ori). Lopulta kaivo todettiin vaarattomaksi ja sain Assun käännetyksi boksissa ympärikin. Ihana supertallityttö Jenni tuli juuri sopivasti, sillä Assu oli niin epäluuloinen, että en olisi mitenkään voinut toisella kädellä suihkuttaa jalkoja ja toisella pidellä ponia, se olisi poistunut paikalta. Mutta kun seisoin pitämässä siitä kiinni, Jenni sai pestä jalat ilman yhtään potkua tai kiukuttelua. Takajalkansa hänen prinsessamaisuutensa ensin nosti ylös, ettei kastuisi, mutta hyväksyi kohta niidenkin pesemisen. Hyvä juttu. Assu sai palkaksi paljon leipää ja kehuja, jotta jäisi kivoja muistoja.

Ai niin, perjantaina Assu kengitettiin, vähän venähti kengitysväli pitkäksi joululoman vuoksi. Rauhoitusgeelin kanssa onnistui ihan hyvin, vaikka sen antaminen olikin kuulemma ollut vähän hankalaa. Olin itse Helsingissä, mutta Annika oli pitämässä ponia paikoillaan kengityksen ajan. Nyt on takanakin sitten hokit ja ainakin vielä on jalat pysyneet ehjinä. Yritämme nyt harrastaa alkuun varovaisesti liikuntaa niitten kanssa, kuinka se sitten onkin mahdollista. Mutta kun ne kerran on nyt laitettu, niin mäkeen on ainakin päästävä niitä testaamaan, kiipeilemään hankeen... Sitä olenkin jo odottanut pitempään.