Laukkaa

Heposelleni mieluisin askellaji lienee laukka. Minulle se on tietenkin se vaikein, ollut aina. Jos käynnissä ja ravissa pystyn säätelemään kroppani liikkeitä niin, että ihan oikeasti pystyn antamaan hevoselle ohjeita hidastaa, kiihdyttää, kääntyä yms., niin laukassa vain matkustan avuttomana. Koko keskittymiseni menee siihen, että liikun mukana. Varsinkin oikeassa laukassa.

Assun kanssa suurin vaikeus on saada se oikea laukka. Toisinaan nimenomaan oikea oikea laukka, mutta ihan yleisesti siis Assu hyvin herkästi nostaa väärän laukan. Kaiken lisäksi se on mennyt vietävä oppimaan, että yleensä ensimmäisellä nostolla pitäisi mennä vasenta ja toisella oikeaa laukkaa. Sitten kun laukat hänen tarjoamassaan järjestyksessä eivät kelpaa, menee niiiiin hermot ja herne on ehkä lopputunnin ajan nenässä sen laukannoston suhteen.

Äsken lueskelin KorK:n sivuja ja sieltä huvikseni kouluratsastuksen arvosteluperusteita tai oikeastaan yleisimpiä virheitä. Silmiini osui seuraava lause: "Ratsastaja katsoo alas hevosen sisälapaan ja kallistaa ylävartalon sisään- ja eteenpäin, minkä vuoksi ulkopohje irtoaa ja hevonen nostaa usein väärän laukan." Tänään juuri heti ratsastuksen jälkeen mietin, mikä nyt meni pieleen ensimmäisissä laukannostoissa, kun oikealle nousi vasen laukka kahdesti. Muistin siinä erään entisen opettajan ohjeen, eli laukannostossa katse pitäisi suunnata ulos ja ylös, niin, että lantio on menossa samaan suuntaan. Eikä todellakaan kuulu katsoa sinne sisälapaan, niin kuin ihan varmasti tein, ja vielä monta kertaa, kun yritin katsoa, mitä laukkaa Assu on nostamassa. Harmi, että keksin virheen vasta jälkikäteen, mutta huomenna onneksi pääsen harjoittelemaan sitä uudelleen.

Assu ei tykännyt väärän laukan alasottamisesta, vaan osoitti lieviä hermostuneisuuden merkkejä. Yritin toistaa samaa pyyntöä rauhallisesti, mutta sain vain vasemman laukan. Kolmannella nostolla sain oikean laukan, jonka Assu jostain syystä vaihtoi vasemmaksi kierroksen jälkeen, kun tein pidätteen. Koska Assu ei vaihtanut heti takaisin, tein kahdeksikon ja jatkoin vasemmassa kierroksessa ja lähdin hidastamaan laukkaa ja pienentämään ympyrää. Aluksi tuntui siltä, että Assu kaatuu sisäjalan päälle, mutta pidin vaan sisäpohkeella lujasti vastaan. Parin kierroksen jälkeen Assu suoristuikin ja vähän houkuttelemalla sain asetuksenkin vasemmalle (tämä on ollut koko ajan iso ongelma, vasemmassa laukassa Assu ei myötää, vaan kääntää päänsä ulos eikä ota lainkaan tukea ulko-ohjasta). Kun Assu rauhoituttuaan vasemmalla ympyrällä hidasti laukkaa niin paljon, että pystyin kunnolla istumaan syvällä satulassa, annoin sille pitkät ohjat ja kävelin niin kauan, että laukannostot unohtuisivat.

Päätin vielä kerran yrittää nostaa oikean laukan, jos vaikka saisin sen pysymään ja pystyisin myös siinä hidastamaan. Laukan hidastamisharjoitteluun sain muuten kipinän Pantsun valmennuksista, kun ihailin esteratsastajien taitoja pidentää tai lyhentää askeleet esteväleille haluttuun määrään. Ajattelin, että voisin aloittaa itse vaikka siitä, että löytäisin myös hitaamman laukan ilman, että Assu sekoaa pidätteistä. Valmistelin oikean laukannostoa Kaartisen antamien ohjeitten mukaan väistättämällä ensin vähän oikeaa pohjetta käynnissä ja sitten vaan siirsin sen eteen. Tällä kertaa Assu nosti laukan ihan oikein, mutta vauhti lähti kiihtymään hurjasti. Hidastelin varovasti ja yritin päästä istumaan liikkeen suuntaan.

Suurin ongelma oikeassa laukassa minulle on se, etten millään pääse satulassa sellaiseen asentoon, että olisin ihan kunnolla Assun askelissa mukana. Kun en istu kunnolla, en pysty istunnalla vaikuttamaan ollenkaan ja pohkeetkin ovat missä sattuu. Assu kaatui sisäpohkeelle ja vauhti kiihtyi. Lyhensin ulko-ohjaa ja yritin saada sen tuntumalle (oikeassa kierroksessa Assu asettuu liikaa sisään, vetää ulko-ohjan niin, ettei se vaikuttaisi ollenkaan) ja samalla yritin pitää sisäpohkeen tiukasti paikoillaan. Pidäte menikin läpi ja sain laukan vähän hidastumaan. Yritin saada vielä Assun laskemaan päätä alemmas nostamalla sisäkäden vähän ylemmäs ja vähän liikuttelemalla sisäohjaa. Se onnistuikin, tosin samalla ympyrä kutistui, mutta laukka pysyi ja vihdoin istuin niin kuin pitääkin. Pystyin käyttämään sisäpohjetta paremmin ja sain Assun suoristumaan tai oikeastaan nousemaan kallistuksesta pystyyn ja laukka muuttui mukavammaksi. Kun vielä keksin käyttää sisäpohjetta ympyrän suurentamiseen, saimme pari kierrosta ihan hevosmaista laukkaa. Hyvä me!

Loppuraveissa oivalsin vielä, miten saan jalan pitkäksi alas jalustimenkin kanssa ja myös kevyessä ravissa. En avaakaan varpaita yhtään ulos, vaikka lasken kantapäät niin alas kuin jalkaterä tai nilkka antaa periksi. Kun keventää tässä asennossa mahdollisimman matalasti, lonkat eivät löpsähdä auki ja jalat pysyvät paremmin paikoillaan. Siitä voi varovasti nostaa kantapäitä niin, että jalkaterä on taas suorassa. Polvi jää kuitenkin alemmas näin. Assu kulki kuin juna raiteilla, paljon rauhallisemmin. Jopa ravipuomeilla homma toimi. Siihen oivallukseen oli hyvä lopettaa harjoitukset, ehkä molemmille jäi jotain pähkäiltävää. Minulle ainakin jäi hyvä mieli, ja Assukin vaikutti tyytyväiseltä.

Treenin jälkeen pyörittelin koko ponin kumisualla läpi. Ennen ratsastusta Assu suhtautuu tähän yleensä vähän nihkeästi, mutta nyt se rouskutti heinää ja välillä nojaili sukaan siihen malliin, että taisi kumminkin vähän tykätä hieronnasta. Laukkatreeneistä muuten jäi Assuun niin paljon hiekkaa, että sen takajalat ja vatsanalus olivat muuttuneet ihan ruskeiksi. Pakkasesta huolimatta ponille taisi tulla vähän lämmin.

Sairaslomaa ja uutta satulaa

Pari viikkoa on ehtinyt kulua Assun toipumista odotellessa. Kaviopaisehan se sitten oli. Onneksi se puhkesi itse, kun kenkä otettiin pois. Astoria oli siihen asti aivan kolmijalkainen, ja kun mätä vihdoin valui ulos ruununrajasta, kipu helpotti välittömästi. Taluttelin Assua vähän pihalla ja päästettiin se hetkeksi yläkentälle juoksemaan, jotta loputkin paiseesta tyhjenisi jalan liikkuessa. Hämmästyttävää, kuinka nopeasti hevonen lähti liikkumaan neljällä jalalla, vaikka hetkeä aiemmin ei ollut suostunut ottamaan askeltakaan sillä etusella.

Sen jälkeen alkoikin varsinainen taistelu pesukarsinassa. Jalkaan olisi pitänyt tehdä haude. Assu antoi kyllä pestä ja putsata jalan melko hyvin, vaan kylmä Betadine-liuos ei oikein miellyttänyt. Ensi yrityksellä sain tungettua kavion täyteen pumpulituppoja ihan hyvin, mutta Annika ei pystynyt pitämään Assua enää boksissa, kun yritin laittaa muovipussin jalkaan. Tai jalan muovipussiin. Melkein kaksi tuntia väännettiin ja käännettiin pesuboksissa eri suuntiin ja käytävällä ja vielä omassa boksissakin vähän. Välillä minä pidin kiinni ja Annika yritti tehdä haudetta, välillä toisinpäin, mutta ei siitä mitään tullut. Pumpulit vaan levisivät pitkin tallia.

Lopulta oli pakko luovuttaa ja toivoa, että kipulääke ja antibiootti riittäisi. Olisi pitänyt ekalla yrityksellä onnistua, koska sen jälkeen humma ja koko homma muuttui mahdottomaksi. Assu ei yrittänyt potkaista eikä purra, se vaan yksinkertaisesti rynni ulos tai yritti nousta pystyyn. Eikä meillä ollut mitään pihtejä huulipuristimeksi, eikä oikein riittävästi kokemustakaan semmosen käytöstä. Jossain vaiheessa omakin itsesuojeluvaisto alkoi pettää, kun päässä sisukas ääni sanoi, että se haude on laitettava. Onneksi ei kummallekaan sattunut mitään kummempaa, eikä Assullekaan. Mutta lopulta oli todettava, ettei voimat riitä enää. Sitä paitsi, olin saanut edellisenä päivänä itse kipupiikin ja relaksanttipiikin venähtäneen selän takia, ja olisi pitänyt olla sairaslomalla töistäkin eikä tappelemassa hevosen kanssa. Noo, oma selkä on vieläkin vähän huonona, mutta Assun tassu sen sijaan alkaa olla kunnossa. Tosin tuosta tappelusta ei ollut Assunkaan paranemisen kannalta juuri mitään hyötyä.

Jenni tarjoaa omppuja lohdukkeeksi kipiälle Possulle.

Seuraavina päivinä pesin jalkaa ja kaviota vaan omassa boksissa runsaalla lämpimällä vedellä ja Betadinella (jälkimmäistä Assu väisteli vaikka mitä olisi tehnyt: lämmin vesi ja sieni oli ihan okei mutta pumpuli ja Betadine - jalka vetäistiin niin nopsaan eteen tai taakse, että siihen ei vaan ehtinyt millään osua). Yritin myös kaataa liuosta kauhalla, suihkuttaa lääkeruiskulla tai suihkepullolla, mutta Assulla lienee jokin seitsemäs aisti näihin kaikkiin keinoihin - ohi meni lähes joka kerta. Vaihdoin taktiikkaa ja onnistuin kuin onnistuinkin käärimään vuohisen ympärille pintelin, jonka alle työnsin kuivaa pumpulia. Teippasin pintelin ylhäältä ja spruuttasin lääkeruiskulla reilusti Betadinea pintelin raosta kääreen sisään, kunnes Assu oivalsi, mitä olin tekemässä. Lopuksi teippasin pintelin alaosan kiinni (kun olin ensin vakuuttanut Assulle, ettei Betadinea ole enää lähimaillakaan).

Seuraavana päivänä pinteli ja teippi olivat edelleen paikoillaan, mutta pumpulit kadonneet jonnekin. Assu käveli jo paljon paremmin, joten leikkasin kääreenkin pois, enkä tehnyt enää uutta tilalle, koska turvotus oli laskenut eikä jalka ollut enää lämmin. Kengittäjä kävi tallilla katsomassa kavion ja arveli, että paise on parantunut, ja antoi "luvan" ratsastaa. Kävinkin heti maastoilemassa tuntilaisten peränpitäjänä illemmalla, ja Assu vaikutti oikein tyytyväiseltä. Perjantai oli vapaapäivä Assulle, mutta lauantaina kävin istuntakurssin loputtua pyörimässä tunnin verran maneesissa. Vähän kaikkia askellajeja kevyesti. Assu ei onnu yhtään enää, mutta sen liikkuminen tuntui silti vähän oudolta. Ehkä se puuttuva kenkä vähän häiritsee tai ehkä kolmella jalalla könkkääminen on jäykistänyt lihaksia. En halunnut rasittaa kovin paljon heti alkuun.

Eilen sunnuntaina istuntakurssi jatkui, mutta en jaksanut katsoa kuin Kirsin tunnin ja pätkiä muista. Odottelin satula-autoa, jonka tallin uusimman asukin omistaja oli tilannut. Assulle löytyikin satula, sopivasta hintaluokastakin, Wintec 2000 cair, joka jäi sovitukseen. Kävin vielä illalla puolen tunnin ajan sitä testaamassa, mutta se jäi vähän lyhyeen, kun piti kiiruhtaa hallituksen kokoukseen. En osannut ollenkaan istua satulassa, kun se oli niin leveä verrattuna vanhaan satulaan. Keventäminen ravissa tuntui ihan oudolta ja onnistuin muutaman kerran jättämään pohjenahkaani ikävästi jalustinhihnan ja satulan väliin(?!). Satulansovittaja myös laittoi satulan paljon taaemmaksi, kuin mihin Assu on ennen satuloitu. Tosin vanha satula oli ilmeisesti liian pitkä, joten sen kanssa on pitänyt varoa, ettei satuloi liian taakse. Mutta mutta, pitää vielä katsoa uudelleen ennen kuin päätän ostamisesta. Kai siihen itse tottuisi, jos satula vaan olisi Assulle mukava.

Tänään meni töissä niin pitkään, etten ehtinyt tallille ollenkaan. Huomenna kokeilemaan taas.