Viime viikko meni jotenkin nopsaan Assun kanssa. Polle oli tavallista rauhallisempi koko viikon. Kallen valmennus viime viikon lauantaina meni aika kivasti siihen asti kunnes laukattiin. Siinä Assu vähän keräsi liikaa lämpöä ja vauhtia, mutta kaikki kiemurat ja hidastukset ennen sitä menivät ihan mukavan rauhallisesti ja rennossa muodossa.
Sunnuntaina 31.10.2010 kävin laukkaamassa tulevan kuukauden edestä niin paljon, että ponikin vallan väsyi. Mutta löydettiin lopulta kohtalaisen rauhallinen laukka molempiin suuntiin. Maanantaina oli Annikan vuoro, tiistai taisi olla Assulla lepoa vai kävikö Annika silloin verkkailemassa ilman satulaa, en muista enää, ja keskiviikkona Annika oli tunnilla ja Assu oli kuulemma mennyt oikein hienosti. Torstaina menin vain käyntiä ja ravia ja yritin noudattaa Inan ohjeita. Assu menikin oikein kivasti. Ina tuli laukkaamaan sen kanssa mun puolesta, vaihdeltiin heppoja siinä useampaan kertaan, kun Ina laukkasi ensin Lumella, sitten Bellalla ja lopuksi vielä Assulla, ja me vaihdoimme Aksun kanssa tarvittaessa aina hepan selästä toiseen. Assu meni laukankin melko rauhallisesti ja lopuksi selvästi antoi periksi, varsinkin vasemmassa kierroksessa.
Perjantaina ratsastin pitkään mutta menin vain käyntiä ja ravia. Hain lähinnä sitä rentoa muotoa. Assu meni ehkä vähän liiankin alas, mutta arvelin, että se oli pelkästään positiivista verrattuna siihen, että mennään turpa taivaassa. Kun muoto alkoi tuntua pysyvältä, häiritsin Assun keskittymistä pyytämällä sitä väistämään keskihalkaisijalta uraa kohti. Oikeassa kierroksessa onnistui ihan hyvin, siis väistö vasemmalle meni hienoilla ristiaskelilla sekä käynnissä että ravissa, mutta vasemmassa kierroksessa oli vaikeuksia saada ulko-ohjaa tuntumalle eikä väistökään mennyt niin hyvin. Pari kertaa sain Assun ottamaan ristiaskelia, mutta tila loppui yleensä kesken puolikkaasta maneesista. Vasen kylki tuntui kovalta, eikä pohje mennyt läpi. Ja Assu asettui väärään suuntaan. Muuten poni oli ihan kiva. Laukan jätin nostamatta kokonaan.
Lauantaina menin maastoon. Tulin tallille jo yhden aikaan mutta siitä huolimatta muut maastoilijat olivat jo ratsastaneet, joten meni yksin. Mentiin reilun tunnin käyntimaastopätkä, johon kuului myös kiipeilyä. Mäet olivat kovin märkiä, joten menin vain "toista" puolikasta lenkkiä eri suuntiin sekä pujottelin mäntyjen välissä käynnissä. Assu tykkäsi kovasti ja meillä oli kivaa. Kävely polulla sen sijaan oli haasteellisempaa, kun prinsessan jalat kastuivat lätäköissä ja mudassa, yäk! Mieluummin Assu olisi kävellyt metsän puolella tai ravannut mutakohdista yli... Mutta siitä huolimatta, että oltiin liikkeellä yksin, Assu käveli koko viimeisen suoran tallille ohjat pitkinä. Maneesin kulmastakin päästiin ohi molempiin suuntiin, vaikka siihen on ilmestynyt kaikenlaisia pelottavia ja päristelyn arvoisia juttuja. Kirsi tuli ensin saattamaan meitä, mutta Assu suhtautuikin yllättävän fiksusti eikä edes peruutellut yhtään.
Haavaepisodin jälkeen Assu on ollut kaiken kaikkiaan paljon rauhallisempi. Ehkä sille jäi sittenkin jotain muistiin, ettei kannata kiukutella, saattaa sattua... Marraskuun alku on ollut varsinaista mutakurakeliä, joten Assu on joka päivä joutunut alistumaan jalkojen pesuun, omassa boksissa ja sienen kanssa tosin. Luin Kengättömien hevosten nettisivuilta, että arkoja hevosia yritetään turhaan pakottaa käsiteltäväksi käytävälle ja pesuboksiin, kun ne todennäköisesti antaisivat tehdä kaikki samat operaatiot rauhoittamatta omassa karsinassaan, ilman suurta stressiä. Assulle pätee ainakin selvästi tuo. Kehumalla ja palkitsemalla jokaisen jalan sai pestä ilman ongelmia. Jos Assu nosti jalan ilmaan, jatkoin pesua ja juttelua rauhallisesti. Kertaakaan Assu ei yrittänyt potkaista, se vaan yritti välttää märän sienen kosketusta, mutta antoi kuitenkin pestä jalat ihan kunnolla, kun toimin vaan rauhallisesti. Homma olisi varmaan nopeampi letkun tai suihkun kanssa pesuboksissa, mutta hepalle on paljon miellyttävämpää, kun ei tarvitse potkia ja väistellä vesisuihkua ja stressata pesukarsinaan joutumisesta.
Assu on niin herkkis muutenkin, sitä kutittaa jo pelkkä ajatus harjan kosketuksesta vatsanahassa. Oon itse vähän samanlainen, en tykkää jos kylkiini tai vatsaani kosketaan, koska se kutittaa. Jos olisin hevonen, reagoisin juuri samalla tavalla kuin Assu, luimistaisin, näykkäisisin, potkaisisin. Miksi sen pitäisi tottua siihen, että tökitään tai väkisin harjataan vatsan alta? Jos sen masussa on kuraa, sipaisen muutamalla ripeällä vedolla pehmeällä harjalla sieltä, teen jotain muuta välillä, ja taas vatsan alta vaikka toiselta puolelta, niin Assu ei ehdi ärsyyntyä pientä luimimista enempää. Jos jään "kouluttamaan" ja harjaamaan vatsaa luimistuksesta huolimatta, tulee varmasti vinkaisuja ja tömistelyjä tai hampaita kohti. Sama satuloinnissa, mahdollisimman vähän ärsytystä vatsan alueelle ja kylkiin, niin ei tarvitse väistellä hampaita. Ja paljon kehumista silloin, kun poni ei luimistele. Pitää vaan toimia rauhallisen määrätietoisesti, jos poni yrittää näykätä, ja nostaa vaikka käsi eteen tai työntää turpa pois. Yleensä se riittää. Joskus pitää äänellä tehostaa ja joskus tulee vähän kovemmin tönäistyksi, jos hampaat käyvät liian lähellä. Pakkaspäivinä kutina on pahimmillaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti