Ei kesäkuumalla jaksa kirjotella mitään tarinoita. Viimeksi olen kirjoittanut kesäkuun puolella, joten nyt täytyy varmaankin jotain tiivistelmää kertoa menneestä puolestatoista viikosta.
Torstaista tuli jostain syystä Assulle vapaapäivä viime viikolla, en muista enää miksi. Mutta perjantaina oli Tanjan tunti, tehtiin monenlaisia tehtäviä ja Assu oli vähän turhankin pirteä. Taivutus ulos pitkillä sivuilla ja sensemmoista. Assu ei oikein malttanut keskittyä ja minäkin oli tosi väsynyt.
Lauantaina menin itsekseni reilun tunnin kentällä ja Assu muuttui vähitellen aika mukavaksi. Tein paljon ympyröitä ja pyysin Jenniä laittamaan kolme ravipuomia pitkälle sivulle, ja Assu näytti muistavan harjoituksen oikein hyvin. Jäi parempi mieli kuin perjantain tunnista, varmaan ponillekin.
Sunnuntaina Inari piti tunnin, tehtiin pohkeenväistöä ja Assu meni muuten ihan kivasti mutta vauhtia oli liikaa. Maanantaina olin Emmin tunnilla, nyt en muista enää, mitä tehtiin, olisiko ollut kiemurauraa tai jotain semmosta? Assu oli aika kiva, ei muistaakseni mitään kummallista.
Tiistaina oli Hennan tunti, tehtiin pohkeenväistöä uralla ja uralta pois ja takaisin uralle eri tehtävissä, käynnissä ja ravissa. Assu meni melko hyvin, vähän oli ongelmaa suorana pysymisen ja vauhdin säätelyn kanssa, mutta ei hullummin. Väistö on Assulle kovin luontaista, heh. Hirmu kätevää maastossa varsinkin, kerron kohta lisää. Laukannostoista tällä tunnilla ensimmäiset kolme olivat kohtuullisen rauhallisia, mutta kun niitä viimeisessä tehtävässä toistettiin useamman kerran, oli viimeisissä aika lailla pitelemistä. Lisäksi taidan tarvita uudet ohjat...
Keskiviikkona meni Annika ja kirjoittelikin siitä jo tuossa aiemmin. Torstaina olin aamusella Kirsin kanssa kaksistaan kentällä, tehtiin tötteröistä kiemuraura ja jaksettiin helteestä huolimatta taas reilu tunti pyöriä raviympyröitä ja kiemuroita. Laukka oli aluksi vähän liian vauhdikasta, mutta vasempaan saatiin lopuksi aika kivaakin pätkää. Harjoitusravi meinasi käydä kovasti ponin hermoille, mutta muutaman iteraation jälkeen päästiin yhteisymmärrykseen siitä, että ulkopohkeella takapuolen sivuluisun estäminen ei tarkoita laukannostoa.
Perjantain tunnin peruin, kun illaksi tuli muuta menoa, ja päätin ilahduttaa ponia maastoretkellä kenttäväännön sijaan. Assu vaikutti aluksi ihan tyytyväiseltä, löysin ohjin hömpsyteltiin kaatuneelle puulle asti ja siitä jatkettiin ravissa Pinomäen koululle asti. Ravi oli vähän hätäistä, mutta kiltisti Assu kuunteli pidätteitäkin (aina välillä). Tarkoitukseni oli kääntyä koulun pihassa ympäri, mutta siellä kuuluikin niin kova pauke ja kolina ja suhina, että Assu meni aivan paniikkiin. Siellä siis rakennettiin parhaillaan jotain huvimajaa, ja yksi ukko kolisteli sen metallikehikkoa vasaralla ja toinen hitsasi jotain. Assu-parka. En voinut kääntää ympäri, en tiedä, millä kiitolaukalla siitä olisi lähdetty, jos olisin kääntynyt. Niin että ohi mentiin. Koko poni tärisi ja pärisi, en ole varmaan ikinä nähnyt sitä niin peloissaan. Pohkeita vaan ja rauhallista juttelua. Onneksi se vasaramies huomasi meidät ja alkoi jutella, niin Assu rohkaistui puheesta sen verran, että pääsimme hitaasti ja varovaisesti säpsähdellen työmaan ohi.
Ajattelin kiertää Ampparin lenkkiä sen verran, että pääsisin "mutapolulle" ja välttäisin pelottavan kolinan takaisin tullessa kokonaan. Mutta en päässyt ikinä sille polulle, vaan löysin kaksi muuta umpikujaa, ja jouduin karmeaan ötökkäparveen. Assullakin alkoi selvästi olla hätääntynyt olo, kun ihan vieraita polkuja koluttiin. Lopulta seikkailimme jotain melko varmasti ei-hevosille-sallittua ruohikkoista polkua pitkin kohti ammunnan ääniä, kun päättelin, että ampumaradalta ainakin löydän takaisin hevosuralle. Päädyinkin takaisin Pinomäen koululle, suoraan siihen huvimajakolistelijoitten kohdalle. Assu pysähtyi 15 metriä ennen ja kääntyi katsomaan mua silmäkulmasta, sillä oli sellainen "Voi v***u, mä tiedän, että tuosta pääsee kotiin, mutta onko taas pakko" -ilme. Mua alkoi naurattaa, kun annoin pohkeita ja Assu lähti eteenpäin kauniissa muodossa korvat pyörien mutta ihan rauhallisena, aivan sen polun reunaa pitkin ja kääntyi oikealla vilkaisemattakaan sinne pelottavaan häkkyrään. Kun päästiin hevosuralle, se pärski useiden satojen metrien ajan ja annoin sille pitkät ohjat.
Hevosuralla on ikäviä kuoppia niillä savisimmilla osuuksilla, en uskaltanut ravata kuin lyhyitä pätkiä. Jotkin kuopat näyttivät pohjattomilta, siis sellaisilta, mihin vaan humahtaa jalka koko pituudelta yhtäkkiä. Sen uran sais kyllä kaupunki laittaa kuntoon, hevosharrastus tarvitsisi tukea ihan siinä missä juoksu ja hiihtokin, niistä poluista kyllä huolehditaan.
Ennen tallille palaamista halusin vielä käydä kiipeilemässä mäet ja Assukin vaikutti taas tyytyväiseltä maastoiluun. Mutta joku olikin siihen pisimmän mäen huipulle mennyt pystyttämään teltan. Onneksi emme lähteneet ensimmäistä mäkeä laukalla, olisi ollut varmaan hiukan hankala tilanne, kun teltta yhtäkkiä ilmestyi näkökenttään. Assu suhtautui siihen kuitenkin vain normaalilla säpsähdyksellä ja silmien pyörittelyllä, kun kipusimme käynnissä. Toisen puolen jyrkän pikkumäen alla ei tarvinnut paljon laukkaa pyytää, Assu ampaisi aivan täysillä ylös ja mäen päällä pärskähteli innoissaan. Viimeisen mäen alla jostain puskan takaa syöksähti esiin sauvakävelijä, jota piti vähän taas säpsähtää, mutta loppumatka päästiin kuitenkin ihan rauhallisesti tallille.
Tänään olin niin väsynyt ja ilma uskomattoman hiostava, että poni sai vapaapäivän. Huomenna taas tunnille, ehkä ennen tuntia voisin käydä vähän kiipeilemässä taas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti